Heinäkuun lukumaraton (päivittyvä)

Kyllä minun piti tulla teillä kertomaan jo aikaisemmin tämän päivän lukumaratonista, mutta kaiken kiireen ja häslingin keskellä se vain jäi. Terveisiä siis jälleen rippileiriltä. Päivän maraton osuus alkoi 8.7. klo 9.05.

Päivän ensimmäinen lukuhetki alkoi kahden kirjan yhdistelmällä. Molemmista kirjoista valittuja paloja ääneen luettuna. Kati Jansan Pyhiinvaellus -kirjasta luin 19 sivua ja Kaisa Raittilan Martti Lönnebon Rukoushelmet -kirjasta puolestaan 5 sivua. (Luettuja sivuja yhteensä 24.)

Toinen luku-urakka alkoi Barbara Taylor Bradfordin Cavendon Hall -sarjan toisella kirjalla Muutoksen tuulia. Urakka alkoi klo 10.45.

Klo 12.00 Lounastauko

Cavendon Hallista luettu 74 sivua. Iloksi sain huomata kirjan olevan sarjan edellistä osaa helppolukuisempi ja vielä enemmän mukaansatempaava. Hyvä kun kirjaa malttaa kirjaa kädestä pois laskea. 

Klo 00.40 nukkumaan menoaika

Luettuja sivuja Cavendon Hallista 207. Lukeminen tyssäsi totaalisesti. Päivän aikana aina kun oli mahdollista tuli luettua, mutta eipä siinä kunnolla pystynyt keskittymään. Jää siis tämäkin maratoni tyngäksi.

Toki vielä olisi aikaa lukea aavistuksen verran. 9.7. Klo 9:00 kutakuinkin tulee täyteen maratonin aikaraja. Todellisuus tosin iskee vasten kasvoja. Leiriolosuhteissa lukumaratonille osallistuminen on vaan toisinaan puhdas mahdottomuus. Tiedän jo valmiiksi, että aamulla en saa kirjaa enää otettua esille vaan valitsen mielummin aamulla vähän pidempään nukkumisen. 

Kaipa sitä tässä vaiheessa voi jo todeta maratonin saldoksi 231 sivua. Ihan en päässyt tavoitteeseen, mutta onneksi tälle kesälle on tiedossa vielä yksi lukumaraton ja mikä parasta. Se osuu keskelle lomaa.

Kommentit

  1. Ymmärsinkö oikein, olet riparilla töissä? Sulla on aika erilaiset kirjat luettavana. Lukuiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon :) ajattelin kerrankin ottaa lukemiseksi myös hengellistä :)

      Poista
  2. Lukumaratonin ovat mukavia. Lukuiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä maratoni loppui tosin lyhyeen. Siinä missä edellisen leirin yhdeydessä lukeminen onnistui vaivatta, ei tällä leirillä lukemisesta meinannut yksinkertaisesti tulla mitään. Noh, onneksi on vielä yksi maratoni jäljellä tälle kesälle. Ja kiva Anneli kuulla sinusta pitkästä aikaa :)

      Poista
  3. Mielenkiintoista kuulla, että lueskelit rippileirillä töiden ohessa :) Minun piti myös aikoinaan mennä töihin rippileirille, mutta valitsin sittenkin kerhojen pidon.

    VastaaPoista
  4. Minä olen ollut riparilla isosena joskus kauan sitten, 80-luvulla :-) Lukioaikoina pidin myös seurakunnan kerhoa.

    Ei tuo 231 sivua ollenkaan huono saldo ole ja elokuun maratonilla voit sitten haastaa itsesi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuuta odotellessa. Toisilla leireillä lukeminen on helpompaa kuin toisilla. ;)

      Tavallaan olen tyytyväinen lukusuoritukseen, vaikka jäikin tavoitetta alhaisemmaksi. Saanpa ainakin nauttia kirjan lopusta ilman ylimääräistä hälinää ja kesketystä.

      Elokuulle satsaan sitten kunnolla panokset ja lukuinnon :)

      Poista
    2. Elokuuta odotellessa. Toisilla leireillä lukeminen on helpompaa kuin toisilla. ;)

      Tavallaan olen tyytyväinen lukusuoritukseen, vaikka jäikin tavoitetta alhaisemmaksi. Saanpa ainakin nauttia kirjan lopusta ilman ylimääräistä hälinää ja kesketystä.

      Elokuulle satsaan sitten kunnolla panokset ja lukuinnon :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!