Ripaus sotkua ja sekamelskaa sekä saavillinen tempperamenttia, sisukkuutta ja periksiantamattomuutta. Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Kirjoituksia arjen hulinoista ja touhuista ja lapsettomuudesta sekä rakkaudesta geokätköilyyn sekä käsitöihin.


Translate

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Jännitystä ja odotusta pelonsekaisin tuntein...

Häihin on hieman reilu kaksi kuukautta aikaa ja tekemistä riittää. Kutsutkin on vielä lähettämättä, siis suurimmaksi osaksi. Niistä kun puuttuu tuo sulhasen allekirjoitus. Toki osa kutsuista on saatu eteenpäin... Onneksi. Meidän pelastukseksi olen osalle vieraista, joiden tiedän joutuvan työpäiviä sovittamaan päästäkseen paikalle, ilmoittanut jo etukäteen päivämäärän ja pyytänyt heitä varaamaan sen kalenterista.

Tarjoilut on mietitty ja hääkimpusta ja sulhasen vieheestä on tehty koevedokset. Oli pakko kokeilla etukäteen niiden tekeminen, jotta tietäisin, että onko minusta siihen vai joutuisiko kuitenkin tilata jostain. Kaasojen kanssa olen ehtinyt istua alas ja miettiä hääpäivää hyvän ruuan merkeissä. Kuitenkin tuntuu, että olen unohtanut jotain, vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa.

Avioliiton selvitys on haettu hyvissä ajoin ja kuulutuksetkin on jo tällä viikolla. Pitää siis repiä itsensä sunnuntaina ajoissa ylös ja raahautua kotikirkkoon niitä kuulemaan.

Onneksi ihanat kaasoni ovat polttareiden kanssa ottaneet huomioon työni tuomat rajoitukset. *heh* Toki mitäpä he olisivatkaan voineet kun ilmoitin, että koko kesään mahtuu kolme kokonaan vapaata viikonloppua. Niinpä he katsoivat niistä itsensä sopivamman.

Tänään oli sitten postin mukana tipahtanut tieto polttareiden ajankohdasta ja tarvittavista varusteista. HUI! Ne on jo ensi viikolla. APUA!! Nopeasti piti etsiä passi ja sen jälkeen huokaista helpotuksesta. Kyllä se on vielä voimassa. Eipä siis tarvitse polttareiden vuoksi hankkia pikapassia lentokentältä.

Listan läpi luettuani soittelin vielä kaasot läpi ja varmistelin, että olin ymmärtänyt viestin oikein. Kyllä, tiedossa on siis yön yli reissu ja vinkiksi sain, että Isä meidän -rukous olisi hyvä osata mahdollisimman monella kielellä.

Jännityksellä siis odottelen mitä ensi viikko tuokaan tullessaan.. Voi luoja..


maanantai 19. toukokuuta 2014

Oma vai kumppanin sukunimi?

Oisko tulta -blogissa Hemuli kirjoitti siitä, että miksi kukaan haluaa ottaa puolisonsa sukunimen.

Näin omien häiden kynnyksellä tätä onkin tullut hetken mietittyä. Jotenkin ajattelen, että sillä kun otan mieheni sukunimen, liityn samalla myös hänen sukuunsa. Tyttönimi on ja pysyy tietyllä tapaa, mutta samalla kun otan mieheni sukunimen, alkaa uusi vaihe omassa elämässäni. Toisaalta oma sukunimi on ollut lähinnä taakka työkuvioissa ja muutenkin.

En minä koe olevani mieheni omaisuutta, vaikka kuinka ottaisin hänen sukunimensä tai koe omaavani jotain identiteetti kriisiä. Sukunimen vaihdoksen myötä ei varsinaisesti mikään muutu. Olen edelleen vanhempieni tytär, mutta samalla tulevan aviomieheni vaimo ja samalla myös heidän sukunsa jäsen. Ei nimi ole varsinaisesti mikään side mihinkään, mutta mukavampi se on kun on yhteinen nimi ja mitään nimi hirviötä emme halua, joten en ole oikeastaan edes varsinaisesti koskaan ajatellut, että pitäisin oman nimeni ellei mies sitten välttämättä niin halua. Ei se sukunimi ihmistä muuta mihinkään.

Miksipä sukunimi muuttaisi? Etunimi on mielestäni jotenkin paljon oleellisempi. Se sitoo minut omaan sukuuni, sillä onhan se vanhempieni antama ja sitä haluan kunnioittaa. En voisi ajatellakkaan muuttavani sitä. Se on jotain mikä pysyy tapahtui mitä tahansa. Etunimi sitoo mielestäni paljon enemmän kuin sukunimi.

Miksi sinä olet päätynyt ottamaan/päättänyt ottaa puolisosi sukunimen? Identiteettikriisin vai omistussuhteen vuoksiko, niin kuin Hemuli veikkasi? Vai piditkö/pidätkö oman nimesi? 

perjantai 16. toukokuuta 2014

Ikuinen onni a la Shrek

Kuluneella viikolla katselin lasten kanssa Shrekin 2:sta töissä. Tuota elokuvaa seuratessa huomasin sen, että Shrek oli valmis jopa luopumaan omasta jättiydestään ja sen mukana tuomista pienistä nautinnoista, joistä jättinä sai kokea, ihan vain Fionan vuoksi. Shrek ajatteli vain Fionan etua ja sitä, että Fionan vanhempien olisi helpompi hyväksyä Shrek ihmisenä kuin jättin. Ah, mitä uhrautumista tosi rakkauden vuoksi!

Oman parisuhteen aikana on muutamaan otteeseen käynyt mielessä, että voi kun oikeasti olisi olemassa sellaista Ikuisen onnen -rohtoa, jota Shrek joi muuttuessaan jätistä ihmiseksi. Moni asia olisi ehkä ollut helpompaa.

Shrek joi tuota ikuisen onnen rohtoa tehdäkseen appivanhempansa tyytyväisiksi, jotta FIonan ei olisi tarvinnut tehdä valintaa vanhempiensa ja rakkaimpansa väliltä. Ehkä  Shrek ajatteli, että ollessaan kaikkien normien mukainen vävy tulisi hän helpommin hyväksytyksi kuin mitä hän tulee ollessaan jätti.

Kuuden vuoden aikana on itselläni kieltämättä olo ollut välillä kuin jätillä konsanaan ja silloin tuollaisesta ikuisen onnen rohdosta olisi varmasti ollut todella paljon apua. Jos minulla olisi ollut tuollaista rohtoa käytettävissä, joka muuttaa jätinkin jumalaisen kauniiksi, olisi minun ehkä ollut helpompi olla monessa tilanteessa tai ylipäätään olisin varmasti ollut helpommin lähestyttävissä. 

Näin häiden kynnyksellä olen kuitenkin sitä mieltä, että on hyvä ettei tuollaista rohtoa ole olemassakaan ainakaan todellisessa elämässää. Ainakin voin olla varma, että tuleva mieheni rakastaa ja pitää minusta juuri sellaisena kuin olen. Fiona osoitti myös, että hän rakasti Shrekkiä juuri sellaisena kuin tämä oli ja muulla ei ollut väliä.

Ja toisaalta jos ajattelen, eipä minun tarvitse appivanhempia tai lankoja miellyttää. Enhän minä ole heidän kanssaan menossa naimisiin tai perhettä perustamassa. Niin ja toisaalta...

Ikuista onnea...

Onko sitä edes olemassa?




torstai 15. toukokuuta 2014

Ammattitaidoton

Nukuin kyllä yön yli ja yritin oikeasti päästä tämän yli.

Joku kotiäiti avautui tuli eilen minulle, ettei minä osaa hänen mielestään olla syvästi kehitysvammaisten lasten ja nuorten kanssa. Paskat nämä muksut mitään syvästi kehitysvammaisia ole, hän ei ole sellaista varmaan nähnytkään. Niin olenhan ollut töissä kehitysvammaisten asuntolassa, rippileirillä avustajana ja down on ollut lievin mitä mulla leireillä on ollut ja silloinkin ei ollut leirin helpoin nuori ja olin ensimmäistä kertaa. Olen pitänyt aikuisten kehitysvammaisten toiminta kerhoa, mutta olen ammattitaidoton sisupartion johtajaksi.

Tämän kaiken sanoo minulle ihminen, joka makaa päivät himassa ja retkellä ei katso lasten perään vaan keskittyy muihin johtajiin. Arvostin ihan sika paljon. Tämä vaan tietää minun kohdallani sitä, että partio toiminta jää tuossa lippukunnassa. Minä en voi jatkaa tuollaissa lippukunnassa, jossa minun ammattitaitoani aliarvioidaan noin.

Sisuryhmä kaiken lisäksi oli vaan mun juttu. En mä voi samalla tavalla ajatella pitäväni jotain perus partioryhmää. Mutta sisut on ihan erijuttu. Mutta minähän olen täysin toimintakyvytön niiden kanssa, joten ehkä on vain parempi antaa olla.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Seuraaminen


Minun blogiahan voi nyt seurata blogilistan ja bloglovinin kautta.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/12253437/?claim=r6dkk8q586q">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Toisenlaista penkkiurheilua

Kesä tulee ja meidän visiitit koirapuistossa lisääntyy. Koiramme kun nauttii suunnattomasti puistossa olemisesta ja päivässä saattaa useampikin tunti vierähtää puistossa palloa tai keppiä viskoen. Yleensä sitä itse tulee vain pönötettyä paikoillaan, mitä nyt tulee liikuttua sen verran, että kävelee puistoon ja takaisin kotiin tai siirtyy muutaman askeleen verran kohti palloa tai keppiä ellei otus tuo sitä suoraan jalkoihin.

Meidän lähikoirapuistosta löytyy kuitenkin muutama penkki, joten päätin kerrankin yhdistää hyvin ja hyödyn ja ottaa itseä niskasta kiinni. Jos kerran koira jaksaa juosta niin miksi minä en käyttäisi aikaa hyödyksi.

Penkkejä katsellessa mieleen tulikin heti muutama liike, joita niitä apuna käyttäen pystyisi helposti tekemään. Neljä liikettä penkeille ja kolme seisten. Ei huono. Yhden liikkeen jälkeen tuli toki heitettyä koiralle vuoroin palloa ja vuoroin keppiä, mutta eipä mennyt ainakaan puistossa oloilu minun kohdaltani paikalla pönöttämiseen.

Tästähän voisi tehdä ihan tavan. Eipä tarvitsisi enää itselleen keksiä tekosyitä, ettei lihaskunnon ylläpitoon jää muka aikaa, jos koiran kanssa viettää laatuaikaa koirapuistossa.

Kolme sarjaa ehti hyvin tehdä kaikessa rauhassa. Ja ei haittaa yhtään, jos ohi ajajat katsovat pitkään. Ehkä innostani tarttuu heillekin jotain.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Kuraa roiskuu ja rapaa lentää..

Ja molemmat nimittäin komeassa kaaressa ja vielä kaiken lisäksi niskaan ja kovalla vauhdilla.

Ai niin, mutta minähän olen lapseton. Kyllä minä voin joustaa ja venyyttää työpäiväänä muiden vuoksi ja milloin vain. Sehän on ihan itsestään selvää. Tietenkin. Eihön minulla ole muutakaan elämää työt. Niin eihän minun parisuhteeni tarvitse aikaa kun ei meillä ole niitä lapsia. Kuullostaako tutulta?

Ihan puhdas fakta on se, että lapsettomat, joutuvat joustamaan huomattavasti enemmän kuin lapsellinen: kesälomat katsotaan lapsiperheiden etujen mukaan. Mitä väliä vaikka lapseton joutuisi viettämään joka kesälomansa joko toukokuussa tai elokuussa, koska lapsiperheiden lomat alkavat aina viimeistään juhannuksesta ja sitä rataa. Lapsettomille työnnetään enemmän myös ilta- ja viikonlopputöitä enemmän kuin perhellisille. Tai sitten ihan vain yli 8 h työpäiviä. Eihän hänellä voi olla kiire kotiin, kun ei ole lapsia. Kävikö koskaan mielessä, että voi siellä kotona olla vaikka koira, jonka rakko ei kestä kovinkaan paljon yli 8 h?
 
Yleensä lapsella on kaksi vanhempaa ja jos ei ole perus 8-16 duuni, vaan työ koostuu myös illoista ja viikonlopuista niin kyllä, yleensä se muksu on sitten viimeisenä siellä hoidossa. Miten olisi tälläisissä tilanteissa vaikka vuoropäiväkoti? Ei tarvitsisi joka päivä kiirehtiä päiväkodille kuin tuli perseen alla, että meidän Ville-Maija on taas viimeinen. Niin ja muksun sairastuessa, on se jännä että yleensä aina sama osapuoli jää lapsen kanssa kotiin, eli äiti. Herran jestas! Onhan sillä lapsella isäkin!

Minä kysyin tuossa kuluneella viikolla töissä kokouksessa, jossa puhuttiin jälleen työnrajaamisesta, että olenko minä lapsettomana eri asemassa kuin muut työkaverini. Minä en saanut siihen vastausta, vaan koko tilanteelle vähän naureskeltiin ja asia sivutettiin lopulta täysin vaikka esitin kysymyksen useampaan otteeseen.  Kyllä muuten ketuttaa, että lapsettomat ovat niin eriarvoisessa asemassa työyhteisöissä. Ihan tähän väliin jo tarkennuksena, että minä kyllä pidän lapsista ja teen niiden kanssa töitä, mutta mutta...

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Luistelun iloja

Eilen antoi vihdoin viikon sateen jälkeen ilma myöten, että saattoi heittää luistimet jalkaan ja heittää pienen lenkin. Tai siis kotimatkan pääsin luistelemaan.

Lähdimme miehen ja koiran kanssa geokätkön perään. Mikäpä piristäisikään enemmän kuin pieni lenkki metsässä raittiissa ilmassa. Mies kuitenkin heitti ilmaan ennen lähtöä, että hän kyllä ajatteli, että saisin luistella takaisin kotiin. Hetken pyörittelin päätä ennen kuin nappasin luistimet kainaloon ja suuntasin autoon. Metsälenkki toimikin mahtavasti lihasten lämmittäjänä. Ja autolle päin palatessa sitä jo odottikin, että saisi luistimet jalkaan reilun viikon tauon jälkeen.

Noh, uudet luistimet ja meno sen mukaista. Todella epävarma olo ja tuntui tekniikkakin olevan hukassa. Päätin kuitenkin, että alle kymppiä en luistele, joten kotimatka olikin täynnä reittimuutoksia. Kannatti ja siitä jäi älyttömän hyvä fiilis.

Myöhemmin illalla koin vielä ihan käsittämättömiä mielihaluja. En suinkaan himoinnut makeaa ja mitään perus suolaista vaan raejuustoa. Ja mikä pettymys se olikaan kun sitä ei löytynytkään jääkaapin uumenista.





maanantai 5. toukokuuta 2014

Sääilmioita

Eilen aamulla paistoi aurinko. Se lämmitti oikein mukavasti ja samalla joutui takkia availemaan, jotta arkenisi paremmin. Oli sateen jälkeen oikein mukava hengittää raitista ilmaa ja luontokin viheriöi kauniisti. Valkovuokot olivat avanneet nuppunsa ja taivaalla ei näkynyt pilviä juuri lainkaan.

Päivällä kun pääsin viikonlopun töistä kotiin ja oikaisin itseni hetkeksi sängylle, sain kuunnella kuinka sade rummutti ikkunaa. Mökillä käydessä sade rummuttaa aina kattoa. Tasainen ropina, jota oon joka kesä kiva kuunnella, etenkin jos ehtii sisälle asti eikä kastu pahasti. Nytkin taisin nukahtaa sateen rummuttamiseen.

Herätessäni paistoi hetken aurinko. Ihana kevät ja ihanat sadekuurot. Luontohan vain tarvitsee sadetta. Keitin kahhvin ja menin parvekkeelle. Suu loksasti auki. Maa oli ihan valkoinen. Miten en ollut sitä ikkunasta katsellessani huomannut. Palaan sisälle ja katson ulos keittiön ikkunasta. Niin ajotie on ihan sula ja rakeiden sulaessa tie näytti kohdanneen vain vesisateen.

Lähdin miehen kanssa ulkoilemaan. Päätimme mennä hänen autollaan, jossa on paremmat kesärenkaat. Olisi kuulemma turvallisempaa. Tiet täynnä loskaa ja vettä sekä rakeita sataa auton päälle. Maa on valkoinen ja toivomme, ettei se takatalvi enää yllättäisi. Ei tarvitisi. Hetken ajattuamme huomasimme, että kunnan vaihtuessa ei ollut rakeista tai rännästä enää tietoakaan. Maa hohti vihreyttä.

Kevät! Tätäkö se todella on?

Nyt kun katson ikkunasta vielä viime viikolla kauniisti vihertäviä puita, tulee mieleen vain syksy, jolloin tuuli tuivertaa puiden lehdissä ja viima saa lehdet vaihtamaan väriä. Nyt on kevät, ja ruskan värit hiipivät pikkuhiljaa takaisin puihin. En minä halua! Haluan, että olisi lämmin ja tiet olisivat kuivat, jotta voisin heittää luistimet jalkaan ja päästä jälleen lenkille. Treeni kausi keskeytyi jälkeen.

Haluan vihreät puut ja lämpimät ilmat. En tykkää tähän aikaan vuodesta enää lainkaan kylmästä. Pah, takatalvi on perseestä. 

Puhdas pöytä...

... tai ainakin melkein. 

Uusi blogi ja uudet kuviot. Näin tosiaan ajattelin ensin, mutta jäin sitten miettimään tarkemmin. Edellinen blogi, Tajunnanvirtaa, oli juuri sitä minua itseään. Monenlaista asiaa juuri niistä asioista, jotka minua kiinnostavat. Jotenkin vain ajauduin umpikujaan sen kanssa, joten ajattelin, että on helpompi  aloittaa puhtaalta pöydältä kuin yrittää hakata päätä pöytään. Huomattavasti helpompaa. 

Tajunnanvirtaa -blogi pysyy kuitenkin matkassa mukana, sillä sinne olen kirjoitettut mutamaa sarjaa, joiden kirjoitusta jatkan sinne entiseen malliin. Nuo kirjoitukset ovat täälläkin luettavissa, kunhan saan siirrot tehtyä. Yläreussa on sivu-palkki, jonka kautta pääsee lukemaan Teoriaa Miehestä ja Arjen teologiaa -sarjaa. Lisäksi siellä kummittelee sekailaista seurakuntaa, johon siirtelen ehkä niitä mielestäni parhaista ja hauskimpia kirjoituksia, eli juuri sitä tajunnanvirtaa. 

Tervetuloa siis seuraamaan tyhjentyneen pöydän jälkeistä lopputulosta ja sitä mitä kaikkea se tuo tullessaan.