Mega 2015 - historiallinen häme
Puhelin teki tenän Mega-areenalle saavuttaessa... Hämeen Mega 2015: 1419 nimimerkkiä ja 2075 osallistujaa Mega on ollut monena vuotena se kesän pääkohde. Kyseessähän on siis geokätköilyn suurluokan tapahtuma, joka vetää väkeä ympäri maailmaa paikalle. Megan matkaa ollaan vuodesta toiseen suunniteltu huolella ja hartaasti. Olemme käyneet nyt neljässä eri Megassa ja vain vuoden 2014 Amazing Geocaching on jäänyt välistä. Mega ei ole koskaan ollut meille vain yksittäinen tapahtuma, joka pitäisi saada tilastoon vaan se on paljon muutakin. Se on ollut koko kesän kohokohta, jota on odotettu tammikuusta asti ja suunniteltu tarkasti ajoreitit ja vaihtoehdot. Lisäksi matkan aikana haettavat kätköt on merkitty visusti talteen. Tänä vuonna jätimme ihan viime tippaan päättämisen sitä, että mennäkö vai eikö mennä. Tosin ensimmäistä kertaa meidän ei tarvinnut miettiä majoitusta tai sitä, että kuka voisi hoitaa koiraa tapahtuman aikana. Meidän mega-reissumme oli tänä vuonna päivän mittain...