Rapatessa Roiskuu

En ole juurikaan suonut ajatusta joululle. Tai olenhan minä omalla tavallani, mutta tarkoitin siis lahjoja ja ruokia ja tämän vuoden koristeita. En ole juurikaan ehtinyt. Vuosi vuodelta tuntuu, että joulu tulee aikaisemmin. Toki työni varmaan lisää tätä tunnetta reilusti. Meillä kun joulu on kohtaamisen sesonkiaikaa. Joulun aikaan on tilaisuutta jos jonkin näköistä ja monessa pitää olla mukana. Aina ei jaksaisi. Kuitenkin on ihanan jutella ja nauraa ihmisten kanssa ja joskus istua yhdessä alas vakavamman ja isommankin asian äärellä. Toin eilen töistä kotiin palmunoksia. Nyt ne tuossa maljakossa. Pääsivät osaksi jouluasetelmaa. Asetelman mökkikin sai led-kynttilän palamaan. Sen pidemmälle en ole saanut sitä vielä tehtyä, kun pitäisi keksiä koiran varma keino, ettei siitä hae pöydältä. Ja toisaalta, jouluna se jää kuusen taakse piiloon. Noh, ehkä kesin patenttiratkaisun. Jossain facebookryhmässä, joku kysyi, että mitä muut haluaisivat lahjaksi. Se pysäytti ja laittoi miettimään. E...

Tänäkin vuonna haluan antaa iloa jouluna myös muille. Onneksi tähän on mahdollisuus monella eri tavalla. Olen ottanut osaa lahja lapselle -keräykseen sekä perinteiseen Tilda adventtikalenteri vaihtoon. Lisäksi olen saanut mahdollisuuden osallistua muutamaankin joululahja vaihtorinkiin. Tildan adventtikalenterin avaamista odotan melkein eniten. Eilen oli työpäivän aikana kolahtanut pakettikortti postilaatikkoon ja nyt neljä pakettia odottaa hyllyn reunalla. Ensimmäisen niistä saakin avata jo huomenna. Pidempään en kyllä varmaan jaksaisikaan odottaa. Olen yrittänyt suunnitella tämän vuoden jouluasetelmaa, mutta koiran vuoksi en voikaan tehdä sitä siihen mihin olin sen alunperin ajatellut. Johan koiruus ehti käydä tekemässä asetelman pohjalle kepposet ja ryöstämässä puisen enkelin. Vaihtoehtoinen paikkakin on melkein selvillä, sillä tänä vuonna haluan kynttilöiden olevan osa asetelmaa. Flunssakin näyttäisi pukkaavan päälle. En tahtoisi olla taas joulukuuta kipeänä. Viime jouluku...

Kyllä sen taas huomaa, että joulu on ihan kohta ovella. Koko ajan on kiire. Työmäärä lisääntyy mitä lähemmäksi joulu tulee. Toisaalta joulu ja pääsiäinen ovat töissä sitä sesonki aikaa. Sillon kun on sellaisia tilaisuuksia, mitä ei muuten vuoden aikana ole. Onneksi sitä on kolmessa vuodessa jo oppinut töissä jotain. Ei sitä enää stressaa samalla tavalla ja monet asiat sujuvatkin omalla painollaan varsin mallikkaasti. Jokin viisaus on tullut siinä, että enää pidä kerhoja kovin pitkälle joulukuun puolelle. Ehdinpä rauhassa tehdä kaiken sen mitä pitääkin. Joulun lähestymiseen en ole vielä kotona havahtunut. Koti on kuin pommin jäljiltä. Mutta koko ajan tuntuu olevan parempaakin tekemistä. Ehkä sitä saisi maanantaina herättyä tilanteeseen työviikonlopun jälkeen ja otettua itseä niskasta kiinni.

Viime viikonloppuna oli Helsingin messukeskuksessa Meidän viikonloppu, jossa ehdin vierailemaan. Olihan siellä monenlaista nähtävää ja koettavaa. Messulehtistä selatessani silmiini pomppasi muutaman muun osaston lisäksi Autuutta Aivoille Saimatext -osasto. Messuilta pois lähtiessäni pysähdyin Autuutta Aivoille -osastolle. Siinä vaiheessa ei ollut enää mihinkään kiire ja aikaa oli pysähtyä kaikessa rauhassa. Pistettä koristivat mm. itse väritetyt joulukortit ja puuvärejä oli pöydällä kutsuen värittämään. Esillä oli myös uusi aikuisille suunnattu villiyrttitietoa sisältävä värityskirja. Kysyinpä heiltä, että miksi ihmeessä aikuisille on tehty omia värityskirjoja. Ystävällisesti he minulle avasivat värittämisen ideologiaa sekä sen hyötyjä. Olin hämmästynyt, positiivisesti.   Keskustelin pitkään Raija Kivimetsän kanssa. Hän kertoi minulle siitä, että värittämällä voidaan torjua niin alakuloa kuin kaamosväsymystäkin, sillä värittäminen ja muu käsillä tekeminen kuten esim. virk...

Sain rauhassa miettiä ja hiljentyä omien kipeiden asioiden ja pettymysten kanssa. Samalla sain huomata sen, kuinka paljon se vihlaisee kun joku sanoo, että ymmärtäisin vasta sitten kun itselläni olisi lapsia. Kyllä siinä kyyneleet tulvahti silmiin hyvin nopeasti. Muistan eräänkin läheisen sanoneen minulle, ettei osaisi kuvitella minua äitinä. Se sattui. En kuulemma ole hänen mielestään niin perhetyyppiä. Eivät he tiedä, millainen olen! Suututti, mutta en halunut hälle avautua koko asiasta. Ja eräs toinen tuumaili, että hyvähän sinun on olla kun ei sinulla ole lapsia. Silloin voi kuulemma tehdä juuri sitä mitä haluaa. Eikä kuulemma tarvitse kantaa huolta ja vastuuta mistää. Niin ja samainen ihminen on joskus myös sanonut, etten minä ole sopiva äidiksi. Tuosta viimeisestä on aikaa kyllä jo useampi vuosi.  Muistan sen satuttaneen jo silloin, ja se satuttaa edelleen. Tosin nyt eri syystä kuin ennen. Nyt taustalla on se pelko: entä jos…? Välillä sitä vaan toivoo, e...

Meidän viikonloppua vietetään Helsingin messukeskuksessa 6.-8-11. Minulla oli huikea mahdollisuus arpoa kahden hengen lippupaketti tuohon tapahtumaan. Päätimme miehen kanssa kokeilla, että joskos saisimme Sofin tiputtamaan yhden onnekkaan nimen kulhosta herkkupalan turvin. Virallisena arpojana toimi siis koiramme Sofi messujen aikana järjestettävän lemmikkimessujen kunniaksi ja virallisena valvojana toimi siis rakas aviomieheni. Onnistuihan se. Siispä... Paljon onnea Sumille. Sumille lähti myös s.postilla tieto arvonnan voittamisesta.