Marraskuun lukumaraton (päivittyvä postaus)
Taas saan istahtaa kirjojen ääreen ja nauttia rauhallisesta sunnuntaista ilman ylimääräistä hälyä. Luvassa on vuorokausi, jonka aikana kirjat tuovat elämään jännitystä ja iloa. Kohdallani maratoni starttaa klo 13 ja siihen varustaudun laittamalla glögiä ja joulutorttuja. Maratonille olen varannut kaksi kirjaa, jotka ovat omaa lukuvuoroaan odottaneet jo pitkään. Yleensä olen asettanut epämääräisen tavoitteen maratonille, mutta tällä kertaa ajattelin vain uppouua kirjojen maailmaan stressaamatta luettujen sivujen määrästä. Jos nyt toisen kirjan saisin luettua loppuun niin olisi ihan kiva. Sunnuntai 26.11. Klo 13.35 Maratonin startti. Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Conn Igguldenin Ruusujen sota sarjan neljäs osa Korpin Kannus. Aikaisemmat osat ovat olleet hyviä, joten tähän kirjaan on hyvä luotto, että tarina vie mennessään rytinällä. Klo 15.20 Luettuna 101 sivua. Kirja tempaisi mukaansa alun nihkeyden jälkeen. Sain kiinni samasta lukukokemuksesta kuin sarjan aikaisem...