Rapatessa Roiskuu

Jospa olisin täydellinen. Kuvan kaunis ja kaikessa hyvä ja täydellinen. Oi jospa olisin parempi kuin muut. Jospa minulla olisi paljon ystäviä, jotka ihailisivat minua. Jospa olisin suosittu ja käntäisin katseita kauniilla vaatteilla. Jospa olisin  täydellinen ja voisin saada kaiken mitä haluaisin.  Kuullostaako tutulta? Välillä sitä toivoisi olevansa jotain muuta kuin oikeasti on. Sitä toivoo, että voisi olla täydellinen kaikessa ilman huolia ja murheita. Täydellinen, kuvan kaunis tai komea kuin prinssi, uusissa merkkivaatteissa. Sitä toivoo olevansa parempi kuin muut. Parempi, täydellisempi. Jos maailma olisi täydellinen, ei olisi sotia eikä maailmassa olisi hätää tai kurjuutta. Ei olisi tietoa nälän hädästä tai muista ongelmista. Kaikki olisi uutta ja hienoa. Ei tarvitsisi pelätä tai miettiä, että miltä sitä näyttää, sillä täydellisessä maailmassa kaikki olisi hyvin.  Mutta maailma, missä elämme ei ole täydellinen. On paljon hätää ja kurjuutta. On sotia ja pel...

Reilu vuosi takaperin kolahti postilaatikosta lattialle se kuuluisa tornikirje. Olipa valpas ja reipas reserviläinen saanut olla lähes kymmenen vuotta kaikessa rauhassa ja hilaisudessa ilman, että tornilaitos muistutti häntä olemassa olostaan. Olikos siis mikään ihme, kun syntymäpäivän kunniaksi saapunut tornikirje aiheutti ahdistusta, kiukuttelua ja yöunien menetystä armottoman vitutuksen lisäksi. Lähes kymmenen vuoden ajan oli valpas ja reipas reserviläinen saanut tuudittautua omaan haavemaailmaansa, ettei enää tarvitsi koskea tikullakaan armeijan harmaisiin tornilaitoksen unohdettua hänet.  Alkujärkytyksen jälkeen valpas ja reipas reserviläinen palautti inttimuistot mieleen. Sisäinen levottomuus sai vallan reserviläisestä ja ajoittain hän vaikutti aivan pikupojalta, joka sai leluaseen käteen ensimmäistä kertaa. Mitä lähemmäksi lähtö tuli, sen levottomammaksi reserviläinen muttui. Kävellessään hän mutisi marssilauluja puoliääneen "Vasen kaks kolme, vasen vasen... Aku kii...

Sairasloman jälkeen kirjoittaminen on tuntunut oudolta. Toki sattuuhan tuossa saikulla ollessa kaikenlaista, joka on saanut miettimään moniakin asioita. Niin tärkeää kuin kirjoittaminen oikeasti mulle on ja kuinka paljon siitä onkaan apua monessa mielessä, olen vaan alkanut miettimään, että mistä haluankaan todellisuudessa kirjoittaa niin avoimesti. Ehkä tämä tunne menee ohi, toivottavasti. Pää on vain hieman sekaisin kaikesta viime aikaisesta. En ole mihinkään häviämässä. Bloggaamista en edelleenkään ole lopettamassa. Lapsettomuudesta kirjoittaminen siirtynee ainakin pääosin runomuotoon ja tuonne pikkutupa -blogin puolelle. Varmaan teemana pysyy täälläkin mukana. Nyt vain tuntuu, että on pakko ottaa hieman etäisyyttä viime viikon ryöpytyksen jälkeen. Kiitos teille ihanille lukijoille, jotka jaksatte tsempata ja tukea. Siitä olen saanut voimia. Yleensä ajatellaan, että lapsettomuudessa kyse on siitä, että jommassa kummassa, naisessa tai miehessä, on vikaa. Olemme nyt parin viimeis...

Kummipojan synttäreitä vietettiin viikonloppuna. Olin päättänyt jo aikaa sitten, että ompelen lahjaksi pojalle uuden hupparin. Kaavojahan ei löytynyt itseltäni valmiina kokoa n. 155 vaan lainasin pojan kaapista hupparin, jonka pohjalta jo vuoden alussa kaavoja piirtelin. Kankaitakaan ei tarvinnut paitaa varten ostaa, sillä paksua collegea sattui olemaan valmiina. Hihojen ja hupun kangas puolestaan on miehen paidan kankaan lopusta. Kävipä niin kurjasti, että olin hienosti ajatellut, että oman paitani kankaasta saisi pojan paitaan sekä etu- että takakappaleen. Eihän sitä kangasta jäänyt lähellekään niin paljoa, että olisi saanut etu- ja takakappaleen aikaiseksi. Ja kaiken lisäksi en ole edes varma olisiko siitä saanut edes toista kappaletta leikattua.   Minulla kävi tuuri, kun eräs ystäväni kutsui hänen luokse ompelemaan. Kankaiden vaihtokin olisi samalla mahdollista. Sain vaihdossa paksumpaa collegea. Loistavaa. Ei siis tarvinnut kangaskaupoille lähteä. Kotona kun sovitin ...

Saapui Hussilta kirje. Aika olisi varattu kummallekin yhteisesti. Jos olisin tiennyt mitä tuo kirjeen saaminen ja avaaminen saa aikaan, olisin antanut olla. Tiedänpä mitä sillä tarkoitetaan, kun sanotaan, "että sitten kun helvetti jäätyy." Olipa oikeasti tuskainen loppuviikko. Ei ollut ympärillä puhetta. Väistelyä, ei kosketusta, siis edes sitä pienintä hipaisua. Lopulta paperit lenteli pitkin lattioita ja sitten itkettiin. Tai siis minä itkin. Yhdessä ei siis tässä vaiheessa mentäisi. Yritetään vielä ennen tarkempia tutkimuksia. Peruin yhteisen naisten klinikalle. Jos ei yhdessä mennä, ei tutki kumpaakaan. Oli heidän viesti. Eivät tee julkisella pelkästään naisten tutkimuksia. Gynelle jos haluaa, niin yksityiselle on mentävä. Vaikka haluan ja toivon lasta, en oikeasti halua menettää tuota miestä. Kyllä hänkin lapsia haluaa. Enpä kuitenkaan haluaisi olla mieheni vihamies. En halua toiste nähdä sitä, kun hän suuttuu. Melkein seitsemän vuotta ja ensimmäinen näin iso rii...

Eilen postiluukusta kolahti vihdoin ja viimein lähteaika lääkäriin. Avasin kuoren jännitysteksestä sekaisin. Oma hämmennys oli suhteellisen suuri, sillä aika oli suoraan hormonipolille. Ensin hoitajalle ja sitten lääkärille. Olin kyllä tietääkseni hakenut lähetettä gynegologille. Tarkoitus oli tässä vaiheessa vain katsoa, että onko mulla paikat kunnossa. Noh, eihän se ihan näin mennyt. Aikahan napsahti molemmille ja miehen reaktio oli ihan omaa luokkaansa.  Avauduin miehen reaktiosta. Sain niskaani ryöpytyksen, jossa todettiin, että jos mieheni ei ole valmis tähän, ei hän ole valmis isäksikään. Kuinka paljon se loukkasi, vaikkei sanoja ollut sellaiseksi tarkoitettu. Kukaan muu ei tiedä meidän tilannetta. Olimme ajatelleet reitin hieman toisenlaiseksi. Juu, ymmärränhän minä, että on tärkeä tutkia molemmat, mutta kyllä ihmisen pitää itse olla valmis niihin tutkimuksiin.  Jäin oikeasti miettimään sitä, miksi lapsettomuus saattaa hajottaa parisuhteen. Asetammeko me miehi...

Onpas ollut helmikuu. Työtapaturma vei sairaslomalle. Paljon ylimääräistä paperityötä ja kipua. Aikaa. Sitähän mulla on. Kirjoittamista olen kaivannut ihan älyttömästi, mutta koneella kirjoittaminen on tehnyt kipeää. Töissä ollessa venähti iso selkälihas jostain olkapään tuntumasta. Oikean käden puristus voima oli kateissa ja kivut ihan omaa luokkaansa. Katkonaisia yöunia ja vahva lääkitys. Nyt on onneksi suurimmat kivut selätetty. Tai sitten olen vain lääkkeistä niin turtana, etten mitään tunne. Rakkausviikko jäi kesken. Blogi ollut heitteillä, mutta kyllä tämä tästä ajan kanssa. En ole mihinkään hävinnyt. Facea seuranneet ovat varmaan huomanneetkin ilmoituksen tauosta. Vai muistinko sitä sinnekään laittaa. Ensi viikolla pitäisi saada palata töihin. Maltan tuskin odottaa. Kotona hajoaa vaan pää. En voi ommella, en kirjoittaa. Onneksi Netflix on viihdyttänyt teinidraama sarjalla. Kiitos kun maltatte pysyä mukana, vaikka välillä on hiljaisempaa.

Luin eilen iltasanomista uutisen, jossa kerrottiin saattohoidosta ja siitä, kuinka saattohoitoa tekevillä vapaaehtoisilla on lupa näyttää tunteensa. Voin vain kuvitella, kuinka raskasta on olla vapaaehtoisena saattohoitajana kuolevalle ihmiselle. Pari vuotta sitten oli kotimaan kohteena yhteisvastuukeräyksessä juurikin saattohoito. Muistan yhteisvastuukeräyksen julisteet. Muistan sen, kuinka äiti piti todella sairaannäköistä lasta sylissään. Muistan, kuinka pysähdyin sen kuvan äärelle ja katsoin sitä pitkään. Omalla karulla tavallaan kuva oli kaunis, hyvin koskettava.  Kuva on vuoden 2015 yhteisvastuun kotimaan kohteen mainoskuva. Muistan kuvaa katsoessani ajatelleeni, että entä jos tuo lapsi olisi yksin. Entä jos kukaan ei puhuisi hänelle siitä, mitä kuolema on. Jotenkin sitä ajattelee, kyllähän jokainen saa saattohoitoa, mutta yhteisvastuu avasi silmäsi oikeasti ajattelemaan asiaa. Tälläkin hetkellä joku on saattohoidossa jossain. Ilman monia vapaanehtoisia, saattohoi...

Olen viikonlopun leirin jälkeen ollut niin väsynyt ja olokin on ollut kuin junan alle jääneellä. Jokainen lihas on huutanut hoosiannaa. Onko siis mikään ihme, että rakkausviikkokin pääsi alkamaan niin, etten sitä meinannut muistaa millään. Eilen illalla juuri ennen nukkumaan menoa, kun ehdin selailemaan uutisia, silmiini osui Iltasanomien sivuita auttamisgenerattorin. Idena onkin se, että mikä on juuri minullle sopiva tapa auttaa tänään. Ajatus on hyvä. pienellä vaivallahan me voimme auttaa muita, jotta kaikilla voisi olla vähän parempi täällä. Itselleni tuo generaattori vannotti, että lupaan järjestää ideointiplaverin töissä ja kuunnella muiden ideoita. Tämän vuoden rakkausviikon teemana on "minä välitän". Puhutaan siis lähimmäisen rakkaudesta. Ihanaaa! Teema on minulle jotenkin jo valmiiksi niin tuttu, mutta kuitenkin tämän viikon aikana aion seurata rakkausviikon teeman mukaisesti omaa sydäntäni ja päätäni. Aioin välittää muista. Voisin soittaa ystävälle, jonka kansa ...

Housuja tarvitsee aina. Etenkin vähän siistimpiä. Tarkoitan siistimmillä housuilla siis astetta siistimpiä kuin kuorihousut, jotka ovat aktiivisesti käytössä ympäri vuoden. Joo.. Tunnustan.. Mut voidaan laskea lähes suoraan tähän stereotyyppiseen tuulipuku-suomalaisten joukkoon. Mutta sitten on tämä samentti, josta olen tykännyt yläasteelta lähtein kuin hullu puurosta. En tiedä mikä siinä on materiaalina, mutta se vaan kiehtoo ja tuntuu jotenkin todella hyvältä.   Kangas on kangastukun pakan loppuja, suklaanruskeaa samenttia kapeilla raidoilla ja kaava on burdan housukavaava 6797, joka on ohuiden housujen kaava, mutta en vaan voinut kaavan mallia vastustaa, niinpä lähdin kokeilemaan miten ohkaselle kankalle tarkoitettu kaava toimii vähän paksumman kankaan kanssa. Kaava tuntui jo käsittely vaiheessa omalta. Ainut huonopuoli siinä oli se, että kun ohkaisiin housuihin oli ajateltu, että vyötärö kaitale tulee resorista ja housuissa ei ole vetoketjua.. Piti siinä sitten ensimmäi...

HommaHuoneen -blogissa vilahti tammikuussa ompeluhaaste , johon ajattelin jo silloin lähteä mukaan. Hankin sinistä kangastakin, mutta se on edelleen laatikossa, koska en ole vain saanut sitä vielä esille tehdäkseni siitä mitään. Lupaan tsempata ja operoida sekä viime että tämän kuun haasteen pois alta vielä tässä kuussa, jos vaan aika suinkin antaa periksi. Haasteen ajatuksena on, että värillä on väliä. Kaikki värit ei välttämättä sovi kaikille ja tiettyjä värejä sitä vaan joskus vierastaa todella paljon. Niin ja oman haasteensa tähän haasteeseen toki tuo se, että kun sitä ompelee oikeastaan pelkästään aikuiselle, siis itselleni ja miehelle, niin tietyt materiaalit tai värit jää automaattisesti pois jos ne ei miellytä silmää. Haasteeseen ei välttämättä tarvitse osallistua joka kuukausi. Ja tässä vielä virallisen haasteen ohjeet.   Tammikuu: sinisen kaikki sävyt   Helmikuu: pastellisävyt   Maaliskuu: vastavärien voima ja kontrastipari musta-valkoinen  ...

Tuli kirpeä pakkastalvi monen leudon vuoden jälkeen. Toisaalta ihanaa, mutta toisaalta sitä tuli katsottua omaan vaatekaappiin vähän enemmän sillä silmällä. Nopea tuumaus aivan täpötäyden kaapin edessä, ettei fleecejen lisäksi mitään lämmin paitaa. Täytyihän siihen saada muutos aikaiseksi.   Ihastuin ihan älyttömästi siihen kaavaan, jolla tein miehelleni collarin joululahjaksi. Siispä kaivoin kaavat uudestaan esille ja piirsin muutamaa kokoa pienemmät itseäni varten. Kankaat olinkin laittanut jo joulukuun alussa kangastukulta tilaukseen, mutta eihän se ihan niin kuin Strömsössä mennyt, sillä onhan se hyvä tilata kahta täysin eri paksuista kangasta. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin laittaa kaikki palat samalta kaavalta. Onneksi resori antaa väriä. Paita valmistui toki jo tammikuun alkupuolella juuri sopivasti koville pakkasille. Tekeminen oli helppoa ja nopeaa, kun olin jo yhden paidan tehnyt samalla kaavalla. Voisin veikata, että tästä burdan paitakaavasta tulee ...

Lauantaina oli pitkästä aikaa mulla ja miehellä yhteinen vapaapäivä. Oltiin jo pitkän aikaa sitten puhuttu, että Vaasassa pitäisi kätköilyn tiimoilta käydä jälleen pyörähtämässä. Perjantai meni ensin pakatessa ja kun mies pääsi töistä kotiin, kannettiin autosta toiseen tavarat ja lähdettiin hakemaan vaihto-autoa tien päälle lainaan. Saimme vaihtoautoksi matkailuauton. Ensin jopa hieman pelotti ajaa 80:piä, mutta sitten kun hetken oli totutellut, oli helpompi painaa kaasuakin. Koiruudellakin meni oma aikansa tottua uuteen autoon. Olisi tuo karvainen kaveri kovasti halunnut matkustaa pöydän päällä, mutta jotain syystä päädyin nappaamaan pöydän irti. Ei ehkä turvallisin paikka nelijalkaiselle ystävällemme. Kätköreissuhan tämä oli. Ihan puhtaasti, tosin nyt oli ennalta valitut kohteet ja tarkka suunnitelma reitistä. Vuoroin meistä kumpikin ajoi, tosin mies jälleen huomattavasti enemmän. Näihin meidän reissuinhan kuuluu vähän unta ja paljon liikettä. Tai siis vastaavat reissut, mitä ...