Rapatessa Roiskuu

Häihin on hieman reilu kaksi kuukautta aikaa ja tekemistä riittää. Kutsutkin on vielä lähettämättä, siis suurimmaksi osaksi. Niistä kun puuttuu tuo sulhasen allekirjoitus. Toki osa kutsuista on saatu eteenpäin... Onneksi. Meidän pelastukseksi olen osalle vieraista, joiden tiedän joutuvan työpäiviä sovittamaan päästäkseen paikalle, ilmoittanut jo etukäteen päivämäärän ja pyytänyt heitä varaamaan sen kalenterista. Tarjoilut on mietitty ja hääkimpusta ja sulhasen vieheestä on tehty koevedokset. Oli pakko kokeilla etukäteen niiden tekeminen, jotta tietäisin, että onko minusta siihen vai joutuisiko kuitenkin tilata jostain. Kaasojen kanssa olen ehtinyt istua alas ja miettiä hääpäivää hyvän ruuan merkeissä. Kuitenkin tuntuu, että olen unohtanut jotain, vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa. Avioliiton selvitys on haettu hyvissä ajoin ja kuulutuksetkin on jo tällä viikolla. Pitää siis repiä itsensä sunnuntaina ajoissa ylös ja raahautua kotikirkkoon niitä kuulemaan. Onneksi ihanat kaasoni...

Oisko tulta  -blogissa Hemuli kirjoitti siitä, että miksi kukaan haluaa ottaa puolisonsa sukunimen. Näin omien häiden kynnyksellä tätä onkin tullut hetken mietittyä. Jotenkin ajattelen, että sillä kun otan mieheni sukunimen, liityn samalla myös hänen sukuunsa. Tyttönimi on ja pysyy tietyllä tapaa, mutta samalla kun otan mieheni sukunimen, alkaa uusi vaihe omassa elämässäni. Toisaalta oma sukunimi on ollut lähinnä taakka työkuvioissa ja muutenkin. En minä koe olevani mieheni omaisuutta, vaikka kuinka ottaisin hänen sukunimensä tai koe omaavani jotain identiteetti kriisiä. Sukunimen vaihdoksen myötä ei varsinaisesti mikään muutu. Olen edelleen vanhempieni tytär, mutta samalla tulevan aviomieheni vaimo ja samalla myös heidän sukunsa jäsen. Ei nimi ole varsinaisesti mikään side mihinkään, mutta mukavampi se on kun on yhteinen nimi ja mitään nimi hirviötä emme halua, joten en ole oikeastaan edes varsinaisesti koskaan ajatellut, että pitäisin oman nimeni ellei mies sitten vältt...

Kuluneella viikolla katselin lasten kanssa Shrekin 2:sta töissä. Tuota elokuvaa seuratessa huomasin sen, että Shrek oli valmis jopa luopumaan omasta jättiydestään ja sen mukana tuomista pienistä nautinnoista, joistä jättinä sai kokea, ihan vain Fionan vuoksi. Shrek ajatteli vain Fionan etua ja sitä, että Fionan vanhempien olisi helpompi hyväksyä Shrek ihmisenä kuin jättin. Ah, mitä uhrautumista tosi rakkauden vuoksi! Oman parisuhteen aikana on muutamaan otteeseen käynyt mielessä, että voi kun oikeasti olisi olemassa sellaista Ikuisen onnen -rohtoa , jota Shrek joi muuttuessaan jätistä ihmiseksi. Moni asia olisi ehkä ollut helpompaa. Shrek joi tuota ikuisen onnen rohtoa tehdäkseen appivanhempansa tyytyväisiksi, jotta FIonan ei olisi tarvinnut tehdä valintaa vanhempiensa ja rakkaimpansa väliltä.   Ehkä  Shrek ajatteli, että ollessaan kaikkien normien mukainen vävy tulisi hän helpommin hyväksytyksi kuin mitä hän tulee ollessaan jätti. Kuuden vuoden aikana on itselläni k...

Nukuin kyllä yön yli ja yritin oikeasti päästä tämän yli. Joku kotiäiti avautui tuli eilen minulle, ettei minä osaa hänen mielestään olla syvästi kehitysvammaisten lasten ja nuorten kanssa. Paskat nämä muksut mitään syvästi kehitysvammaisia ole, hän ei ole sellaista varmaan nähnytkään. Niin olenhan ollut töissä kehitysvammaisten asuntolassa, rippileirillä avustajana ja down on ollut lievin mitä mulla leireillä on ollut ja silloinkin ei ollut leirin helpoin nuori ja olin ensimmäistä kertaa. Olen pitänyt aikuisten kehitysvammaisten toiminta kerhoa, mutta olen ammattitaidoton sisupartion johtajaksi. Tämän kaiken sanoo minulle ihminen, joka makaa päivät himassa ja retkellä ei katso lasten perään vaan keskittyy muihin johtajiin. Arvostin ihan sika paljon. Tämä vaan tietää minun kohdallani sitä, että partio toiminta jää tuossa lippukunnassa. Minä en voi jatkaa tuollaissa lippukunnassa, jossa minun ammattitaitoani aliarvioidaan noin. Sisuryhmä kaiken lisäksi oli vaan mun juttu. En mä v...

Minun blogiahan voi nyt seurata blogilistan ja bloglovinin kautta. <a href="http://www.bloglovin.com/blog/12253437/?claim=r6dkk8q586q">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Kesä tulee ja meidän visiitit koirapuistossa lisääntyy. Koiramme kun nauttii suunnattomasti puistossa olemisesta ja päivässä saattaa useampikin tunti vierähtää puistossa palloa tai keppiä viskoen. Yleensä sitä itse tulee vain pönötettyä paikoillaan, mitä nyt tulee liikuttua sen verran, että kävelee puistoon ja takaisin kotiin tai siirtyy muutaman askeleen verran kohti palloa tai keppiä ellei otus tuo sitä suoraan jalkoihin. Meidän lähikoirapuistosta löytyy kuitenkin muutama penkki, joten päätin kerrankin yhdistää hyvin ja hyödyn ja ottaa itseä niskasta kiinni. Jos kerran koira jaksaa juosta niin miksi minä en käyttäisi aikaa hyödyksi. Penkkejä katsellessa mieleen tulikin heti muutama liike, joita niitä apuna käyttäen pystyisi helposti tekemään. Neljä liikettä penkeille ja kolme seisten. Ei huono. Yhden liikkeen jälkeen tuli toki heitettyä koiralle vuoroin palloa ja vuoroin keppiä, mutta eipä mennyt ainakaan puistossa oloilu minun kohdaltani paikalla pönöttämiseen. Tästähän voisi...

Ja molemmat nimittäin komeassa kaaressa ja vielä kaiken lisäksi niskaan ja kovalla vauhdilla. Ai niin, mutta minähän olen lapseton . Kyllä minä voin joustaa ja venyyttää työpäiväänä muiden vuoksi ja milloin vain. Sehän on ihan itsestään selvää. Tietenkin. Eihön minulla ole muutakaan elämää työt. Niin eihän minun parisuhteeni tarvitse aikaa kun ei meillä ole niitä lapsia . Kuullostaako tutulta? Ihan puhdas fakta on se, että lapsettomat , joutuvat joustamaan huomattavasti enemmän kuin lapsellinen : kesälomat katsotaan lapsiperheiden etujen mukaan. Mitä väliä vaikka lapseton joutuisi viettämään joka kesälomansa joko toukokuussa tai elokuussa, koska lapsiperheiden lomat alkavat aina viimeistään juhannuksesta ja sitä rataa. Lapsettomille työnnetään enemmän myös ilta- ja viikonlopputöitä enemmän kuin perhellisille. Tai sitten ihan vain yli 8 h työpäiviä. Eihän hänellä voi olla kiire kotiin, kun ei ole lapsia. Kävikö koskaan mielessä, että voi siellä kotona olla vaikka koira, jonka ...

Eilen antoi vihdoin viikon sateen jälkeen ilma myöten, että saattoi heittää luistimet jalkaan ja heittää pienen lenkin. Tai siis kotimatkan pääsin luistelemaan. Lähdimme miehen ja koiran kanssa geokätkön perään. Mikäpä piristäisikään enemmän kuin pieni lenkki metsässä raittiissa ilmassa. Mies kuitenkin heitti ilmaan ennen lähtöä, että hän kyllä ajatteli, että saisin luistella takaisin kotiin. Hetken pyörittelin päätä ennen kuin nappasin luistimet kainaloon ja suuntasin autoon. Metsälenkki toimikin mahtavasti lihasten lämmittäjänä. Ja autolle päin palatessa sitä jo odottikin, että saisi luistimet jalkaan reilun viikon tauon jälkeen. Noh, uudet luistimet ja meno sen mukaista. Todella epävarma olo ja tuntui tekniikkakin olevan hukassa. Päätin kuitenkin, että alle kymppiä en luistele, joten kotimatka olikin täynnä reittimuutoksia. Kannatti ja siitä jäi älyttömän hyvä fiilis. Myöhemmin illalla koin vielä ihan käsittämättömiä mielihaluja. En suinkaan himoinnut makeaa ja mitään perus s...

Eilen aamulla paistoi aurinko. Se lämmitti oikein mukavasti ja samalla joutui takkia availemaan, jotta arkenisi paremmin. Oli sateen jälkeen oikein mukava hengittää raitista ilmaa ja luontokin viheriöi kauniisti. Valkovuokot olivat avanneet nuppunsa ja taivaalla ei näkynyt pilviä juuri lainkaan. Päivällä kun pääsin viikonlopun töistä kotiin ja oikaisin itseni hetkeksi sängylle, sain kuunnella kuinka sade rummutti ikkunaa. Mökillä käydessä sade rummuttaa aina kattoa. Tasainen ropina, jota oon joka kesä kiva kuunnella, etenkin jos ehtii sisälle asti eikä kastu pahasti. Nytkin taisin nukahtaa sateen rummuttamiseen. Herätessäni paistoi hetken aurinko. Ihana kevät ja ihanat sadekuurot. Luontohan vain tarvitsee sadetta. Keitin kahhvin ja menin parvekkeelle. Suu loksasti auki. Maa oli ihan valkoinen. Miten en ollut sitä ikkunasta katsellessani huomannut. Palaan sisälle ja katson ulos keittiön ikkunasta. Niin ajotie on ihan sula ja rakeiden sulaessa tie näytti kohdanneen vain vesisateen. ...

... tai ainakin melkein.  Uusi blogi ja uudet kuviot. Näin tosiaan ajattelin ensin, mutta jäin sitten miettimään tarkemmin. Edellinen blogi, Tajunnanvirtaa , oli juuri sitä minua itseään. Monenlaista asiaa juuri niistä asioista, jotka minua kiinnostavat. Jotenkin vain ajauduin umpikujaan sen kanssa, joten ajattelin, että on helpompi  aloittaa puhtaalta pöydältä kuin yrittää hakata päätä pöytään. Huomattavasti helpompaa.  Tajunnanvirtaa -blogi pysyy kuitenkin matkassa mukana, sillä sinne olen kirjoitettut mutamaa sarjaa, joiden kirjoitusta jatkan sinne entiseen malliin. Nuo kirjoitukset ovat täälläkin luettavissa, kunhan saan siirrot tehtyä. Yläreussa on sivu-palkki, jonka kautta pääsee lukemaan Teoriaa Miehestä ja Arjen teologiaa -sarjaa. Lisäksi siellä kummittelee sekailaista seurakuntaa, johon siirtelen ehkä niitä mielestäni parhaista ja hauskimpia kirjoituksia, eli juuri sitä tajunnanvirtaa.  Tervetuloa siis seuraamaan tyhjentyneen pöydän jälkeistä l...