Rapatessa Roiskuu

Toukokuun alussa pääsin vihdoin jälleen ompelemaan. On se jännä, miten tuollainen lääkärin asettama ompelukielto sai sormet syyhyämään ja kankaita hipelöimään. Mistään isosta en uskaltanut aloittaa ompelu-urakkaa, ettei tule kerralla niskoille liikaa rasitusta, niinpä päädyin ompelemaan pienen pieniä lahjavaatteita, kun olin ystävältä saanut vielä parit kaavat lainaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni tuli sellainen tilanne, etten osannutkaan tulkita kaavaa, vaikka sitä pyörittelin käsissä. Ensimmäinen vauvan vaatepari, jonka olen ommellut. Olenhan minä ommellut pieniä vaatteita ennenkin, mutta en ihan tätä koko luokaaa. Tai jos olen niin siitä on kyllä niin monta vuotta aikaa, eten muista. Kilppari kankaan joku saattaakin muistaa. Kankaan hommasin silloin loppu vuodesta miehen boksereita varten, muta sitä on edelleen jäljellä ja kangashan oli kangastukulta, samoin kuin punainen resorikin. Tämä setti meni pienelle pojalle. Valokuvauksen lomassa itselleni iski paniikki. Sopiihan tämä...

Rapatessa roiskuu -blogi on kaikessa hiljaisuudessa saavuttanut kahden vuoden iän. Näihin kahteen vuoteen on mahtunut kaikenlaista. Rapatessa roiskuu -blogi sai syntynsä, kun ajauduin umpikujaan vanhan blogin, Tajunnanvirtaa, kanssa. Tuumasin silloin, että on helpompi aloittaa täysin puhtaalta pöydältä kuin yrittää elvyttää vanhaa ja väsähtänyttä. Rapatessa roiskuu -blogin kahteen vuoteen on mahtunut todella paljon ja kaikennäköistä. Näihin kahteen vuoteen on mahtunut ajatuksia häistä, maratonin harjoittelusta ja kampauksia. On ollut lapsettomuuden kipuiluja ja työhuolia. Joukkoon on mahtunut käsitöitä ja parvekekasvatusta sekä monta, monta muuta juttua. Kiitos kaikille mukana kulkeneille. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin :)

Eilen vietettiin 23. kerran lapsettomien päivää ja tänään on äitienpäivä. Edelleen vähän häiritsee, että nämä päivät osuvat samalle viikonlopulle. Muistan viime vuoden tunnetilan edelleen hyvin elävästi. Halusin linnoittautua kotiin, pysyä poissa näkyvistä ja olla ihan omissa oloissani. Silti päädyin äitienpäivän messuun kuuntelemaan äitiyden ylistystä. Ehkä se oli hyvä ratkaisu. Viime kevät oli varsinaista kipuilua omien ajatusten kanssa. Tämä kevät on ollut huomattavasti helpompi omien tunteiden kanssa. Ehkä paljon on auttanut se, että kesällä on niin monta loistavaa juttua tulossa, joita en halua jättää väliin, mutta toisaalta myös se, että haluamme oman kodin mahdollisimman pian. Vaikka edelleen haluaisin olla jo äiti ja haluaisin saada pienen nyytin syliin mahdollisimman nopeasti, on helpompi olla kun elää vain päivä kerrallaan. Kyllä sen aika on jos on tullakseen. Yksi viidestä. Niin.. Minäkin kuulun heihin. Kuulun heihin, jotka kaipaavat ja pelkäävät. Heihin, jotka mie...

Torstaina aurinkoisen päivän kunniaksi päätin tarttua härkää sarvista ja ryhtyä tuumasta toimeen. Vein miehen töihin ja suuntasin yrtti ostoksille. Ihan kaikkia haluamiani yrttejä en löytänyt, mutta suurimman osan kylläkin. Aikaisemmin keväällä Lidlistä löytyi loistavia ruukkuja parvekkeelle. Näyttävät kukkaruukuilta, mutta ovat helposti parvekekaiteelle laitettavissa ja nippusiteellä pystyi näppärästi tukemaan aavistuksen lisää, ettei tarvitse pelätä niiden kallistumista. Näitä ruukkuja hankin alunperin kaksi juuri yrttejä ajatellen. Yhteen ruukkuun kun mahtuu näppärästi kaksi yrttiruukkua. Torstaina ostoksia tehdessä tarttui matkaan vielä yksi ruukku lisää. Samalla sain haalittua myös yrttejä mukaan. Ihan kaikkia haluamiani yrttejä en saanut, sillä lipstikan löytyminen oli jälleen kerran kiven alla ja en puolikuntoisena jaksanut lähteä kiertämään isompia kauppoja läpi sitä löytääkseni. Kotona sainkin taas upottaa kädet syvälle multaan. Ruukkuihin päätyivät basilika, sitruuname...

Näyttää vahvasti siltä, ettei vattu pärjännyt talvea ruukussa parvekkeella. Mikä pettymys.. Eniten ehkä harmittaa se, monivuotisille mansikoille näyttäisi käyneen samalla tavalla. Ennen kaikkea olen pahasti myöhässä parvekkeen kanssa. En ole saanut edelleenkään herneitä laitettua kasvamaan enkä kyllä mitään muutakaan. Ehkä saan tänään itseäni niskasta kiinni ja tungen kädet syvälle multaan. Kaivan siis porkkanan ja herneiden siemenet esiin ja laitan päälle rönttävaatteet ja vietän kauniin, aurinkoisen ja lämpimän päivän flunssan kourissa parveella seuranani kahvi ja höyryävä tee.

Eilen oli ehkä paras vappuaatto ikinä. Aika paljon sanottu. Eikös vain? Ja mikä parasta siihen tarvittiin vain oma puoliso, hyvä ystävä ja heittäytymistä. Aamupäivällä suuntasimme miehen kanssa Espoon puolelle päiväkävelylle. Kävimme sen perinteisen vappupurkin hakemassa ja samalla mies päätyi sitten kahlaamaan jokeen. Mitäpä sitä ei kätkön vuoksi tekisi. Päivällä vei miehen töihin ja suuntasin siitä kohti ystävän kotia. Kerrankin aikaa istua alas kaikessa rauhassa ja vaihtaa kuulumisia. Meidät tuntien homma lähti ihan käsistä. Nauraa räkätettiin ihan kunnolla. Ja juotiin lasten skumppaa. Meidän yhteinen ystävämme kyllä vahvasti epäili, että oltaisiin täysin naamat, mutta eihän. Vappu meni lähes tipattomasti. Ai miten niin lähes? Siinä vaiheessa kun mies pääsi töistä ja pääsimme kotiin. Laitoimme pientä vappupurtavaa ja sitten sen otin. Yhden siiderin. Mutta siis vappu oli naurua ja ystäviä. Kerrankin sellainen, ettei tarvinnut olla mitään sen enempää kuin oikeasti on.