Rapatessa Roiskuu

Kahden lapsen lahjat.  Isommalle Angry Birdin Red. Ja pienemmälle unipupu.  Niin ja isommalle lisäksi lahjaan pujahti mukaan jotain käytännöllistä. Perhosheijastin, jonka olen tehnyt tuossa muutama talvi takaperin. Angry Birdin virkkausohjeet löytyvät siitä pussista, jossa tulee mukana myös langat ja koukku. Niin siis valmis setti. Niin ja lisää ohjeita löytyy Angry Birds Amigurumikirjasta.  Pienelle lapselle Unipupu. Ohje omasta päästä.  Pää bampulankaa ja vartalo puro balik -lankaa. Kortti myös itse tehty, mutta sukat ei.  Ihastuin virkkaamiseen 2013 syksyllä. Sitä ennen en ollut todellakaan päässyt jyvälle koko hommasta. Olin eräässä koulutuksessa ja sen koulutuksen aikana isot, raavaat miehet opettivat minut ja monet muut virkkaamaan. Siitä se sitten lähti. Koukku on kasvanut kouraan kiinni ja päänsäryt lisääntyeet. Nyt vain mietin, että mitä sitä sitten tekisi kun lasten lahjat ovat valmiita.. 

Etna käynnisti tammikuussa kuva-analyysi haasteen. Etnan blogista Kädestä Pitäen löytyykin selkeät ohjeet mistä tässä touhussa on oikein kyse. Tämä teksti on kolmas kyseistä haastetta ja tällä kierroksella sain valita analysoitavan kuvan, kun Uraäidin ruuhkavuodet arpoi minut tämän haastekierroksen aloittajaksi.  Rymättylän meren rantaa. Syksy 2014. Nostan kasvoni kohti taivasta ja vedän syvään henkeä. Hengitän meri-ilmaa. Jokaisella hengen vedolla rentoudun yhä enemmän ja enemmän. Hartiatkin painuvat alaspäin. Ne eivät ole niin jännittyneinä. Tunnen oloni helpommaksi ja kevyemmäksi. Tuntuu siltä kuin suuri taakka olisi jäänyt pois harteilta.  Rakastan merta. Rakastan sitä tuoksua ja laineiden liplatusta. Voisin istua tunti kausia rantakalliolla ja vaipua omiin ajatuksiin katsellen samalla merelle. Tuntuu hyvälle istua syysauringon lämmittämällä kalliolla ja suoristaa jalat hetkeksi. Kaikki kiire jää taakse ja saan vaan olla. Maisema herää mielessäni henkiin. P...

Rehellisesti pakko myöntää, että oman työn yksi ehdottomasti parhaista puolista on se, että vapaapäiviä joutuu joskus siirtämään ja sitten kun niitä ottaa takaisin voi käydä niin kuin nyt: 11 vuorokautta lepoa siirretyillä vapaapäivillä, muutamalla vuosilomapäivällä sekä pääsiäisen pyhillä. Ei huono juttu ollenkaan.. Viime aikoina on ollut hyvin hektistä. Työt haittaavat vapaa-aikaa huomattavasti. Olenkin ehtinyt kirjoitella tänne blogi puolelle harvakseltaan. Kuun alussa avauduinkin siitä, kuinka vihaan kevättä . Kevät onkin meillä töissä todellista ruuhka-aikaa. Kaikkein eniten kuitenkin harmitti se, että en lopulta jaksanutkaan antaa itsestäni enempää tuolle Täyttä Elämää -teemaviikolle . Ajattelin, että olisin ehtinyt kirjoittaa jokaisesta artikkelista, jonka löydän aiheeseen liittyen, mutta mutta.. Niin ja kirjoitinhan puhelimella bloggaamisestakin aavistuksen verran. Nyt on aikaa ehkä istua koneella ja kirjoittaa. Ainakin toivottavasti. Niin ja ainahan miulla on tuo puhelin...

Maaliskuuhun on mahtunut monenlaista juttua. Olen kaikesta työkiireestä huolimatta ehtinyt viettämään joten kuten aikaa mieheni kanssa ja tapaamaan ystäviä ja tuttuja. Miehen kanssa seistiin tuossa yksi ilta koirapuistossa. Siinä tuli sitten jostain syystä nostettua katsetta ylöspäin ja lopulta niskat tuli jopa kipeiksi kaikesta siitä tuijottelusta. Niin ja syynähän oli tietenkin revontulet. Upeat vihertävät revontulet... Tottakai piti yrittää ottaa kuva niistä.. Noh tuossa ylhäällä näkyykin valokuvauksen lopputulos.. Ja jokaisessa kuvassa sama homma.. Ei ihan tällä kertaa nuo puhelimen pikselit riittäneet tähän hommaan.. Noh kaikkea ei voi saada.. Paras kohtaaminen kyllä tälle kuulle oli ehdottomasti koulukaverini näkeminen. Tuo tapaaminen tuli täysin yllättäen, arvaamatta ja pyytämättä. Olin oikeastaan yhdistetyllä työ- ja huvimatkalla ja olin aamusta lähtenyt ajamaan ennen viittä jo eräälle kokous paikalle toiselle puolelle Suomea. Paikalle päästyäni hyvä kun ehdin laskea ...

Saanko  vain nukkua? En jaksaisi millään nyt lähteä töihin. Saanko vain olla kotona? Pitkä ja työn täyteinen kuukausi takana. Vielä pitäisi tämä viikko jaksaa ja sitten alkaisi loma. Niin tai oikeastaan kutsun sitä enemmänkin vapaa-jaksoksi kuin lomaksi sillä vapaapäiviä on enemmän kuin lomapäiviä. Lomalla ajattelin vain hengähtää. Viikonloppuna voisin laittaa kotia kuntoon ja vaihtaa kevään sisään. Sitten olisi hyvä pysähtyä ja nauttia valosta ilman tummia verhoja. Pääsiäinen onkin mulle henkilökohtaisesti hyvin merkittävä aika. Siksi olenkin tyytyväinen siihen, että sijoitin viimeiset lomat sekä pitämättömät vapaapäivät ensi viikolle. Toisaalta, vaikka sitä oli vuoden vaihteessa pitkään vapailla ja lomilla on kyllä tämäkin vapaajakso todella tervetullut. Noh, enää muutama päivä ja on levon vuoro. 

Vielä kerran palaan tähän Täyttä Elämää -teema viikkoon. Iltasanomat olivat koonneet yhden linkin taakse kaikki uutiset kyseisestä teemasta teemaviikon ajalta. Tästä   pääset lukemaan nuo artikkelit. Nostan hattua Iltasanomille hienon teemaviikon järjestämisestä. On hienoa nostaa asiaa esille. Kiitos siis heille siitä. 

Kun kalenteri huutaa punaista pääsiäiseen asti ja oikeastaan myös sen jälkeen, on koneella kirjoittamisen kanssa hieman hankaluuksia. En ehdi ja jaksa keskittyä ja muistella sitä mitä olin ajatellut kirjoittaa. Noh onneksi on tämä puhelin. Olenkin jo suhteellisen pitkään päivitellyt blogia puhelimen välityksellä. Siinä syy myös viime aikaiseen kuvattomuuteen. Tosin en ole myöskään ehtinyt kaiken kiireen keskellä katsomaan ympärilleni ja ottamaan kuvia. Ehkä sekin on osittain syynä. Ja edelleenkään kun en suostu laittamaan kuvaa paistavasta auringosta kirjoitukseen, joka käsittelee vitutusta tai turhautuneisuutta. Viime yönä sainkin blogistani palautetta. Palautteen antajan mukaan blogissani ei ole asiaa vähän joka lähtöön. Niin, viimeiset postaukset ovatkin olleet tuota täyttä elämää -teemaviikkoa. Joten taisi olla huonosti tehty taustatyö takana. Muutenkin blogini on kuin 11 -vuotiaan tekemä ja täynnä kirjoitusvirheitä. Joo, palautetta saa ja pitääkin antaa. Mutta rakentavasti....

Pertti Kurikan nimipäivät nostivat pinnalle sellaisen ryöpyn, että ihan häkellyin. Samalla PKN toimi myös isojen asioiden esille nostattajana. Niin puolesta kuin vastaankin. Tämä postaus on viimeinen Täyttä Elämää -teemaviikon postauksista. Teema viikkoon onkin mahtunut kaikenlaista. Meriannen kävi vierailulla kertomassa kohtaamisestaan pyörätuolitytön kanssa ja Anun kautta saatiin muistutusta siitä, että myös vammaisilla on oikeus harrastaa. Lisäksi kirjoittelin itse siitä, että jokaisella on oikeus näkyä ja kuulua samoin kuin että, jokaisella oikeus rakkauteen. Otin esille myös sen, että laitosasuminen ajetaan alas. Mistä siis todellisuudessa on kyse? Kyse on ennen kaikkea tasa-arvosta siitä, että vammaisella pitäisi olla yhtänäiset oikeudet kuin muillakin. Suomalaiset heräsivät mielestäni vammaisuuskysymyksiin PKN:n pääsystä Euroviisuihin. Vaikka teeman nosto on ollutkin helppoa PKN:n saavutuksen vuoksi, on monesta tähän aiheeseen liittyvästä asiasta vaikea kirjoittaa. Ja ty...

Kehitysvammaisten asuminen elää murros aikoja. Laitosasuminen pitäisi ajaa Suomessa viiden sisällä alas. Toki ymmärrän sen, että jokaisella on oikeus olla itse päättämässä siitä missä asuu, mutta entä nämä jotka tarvitsevat sitä oikeasti? Mikä sitten luokitellaan laitoshoidoksi? Onko ryhmäkoti sellainen? Ryhmäkodissa jokaisella asukkaalla on se oma huone, jonka on saanut sisustaa ja laittaa joko yksin, yhdessä huoltajien kanssa tai henkilökunnan kanssa. Ryhmäkoti asuminen on palvelutuote. Jokainen päivä maksaa tietyn verran ja viikossa voi olla useampaa eri palvelutuotetta kuten kotipäivä tai työpäivä. Palvelutuote määrittää lämpimien ruokien määrän. Aina asukas kun ei itse voi tehdä ruokaa. Ja kaikkihan ei pysty edes itse syömään. Mikä on heille silloin paras asumismuoto? Entä jos asukas ilmoittaa haluavansa asua yksin, omassa kodissa, vaikkapa vuokralla. Laitoshoidon henkilökunta tuntee asukkaan ja tietää, ettei tämä ole kykeneväinen asumaan yksinään. Entä jos todellisuudessa a...

Jokaisella on oikeus rakkauteen ja siihen, että kokee tulevansa rakastetuksi. Iltasanomat kertoivat Ullasta ja Jaakosta, jotka aikoinaan tutustuivat toisiinsa työpaikalla ja seurustelivat pari vuotta. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja heidän yhteinen aikansa tuli päätökseen. Kuulostaako tutulta? Niin. Tarinan alku voisi periaatteessa olla kenen tahansa meidän parisuhteen alku. Mutta kertomus on siinä määrin erilainen, koska kyseessä on kaksi toisiinsa rakastunutta kehitysvammaista. Ulla ja Jaakko joutuivat vuosiksi toisistaan eroon, sillä heillä ei ollut keinoja selvittää toistensa asuinpaikkaa. Kului vuosia ja kumpikin ajatteli toisiaan kunnes eräänä päivänä diskossa he kohtasivat toisensa jälleen. Kertomus on liikuttava ja tosi. Se on todellisuutta monen kehitysvammaisen osalta. Jokaisella pitäisi olla oikeus rakkauteen ja elää onnellisesti yhdessä rakkaansa kanssa. Valitettavasti se ei ole kaikille mahdollista. Ullan ja Jaakon kaltaisia pareja on enemmänkin. Mikä tukisi he...

Kirjoittajana Anu Autio. Juttu on julkaistu Pääkaupunkiseudun Partiolaisten piirilehdessä Hepussa (4/14). Tekstin julkaisuun on pyydetty lupa ja tämä teksti on osana Iltasanomien Täyttä Elämää -teemaviikkoa. Keväisessä Supersupe-tapahtumassa sudenpennut tutustuivat sisupartioon. Sisupartiolaisia ovat partiolaiset, jotka tarvitsevat erityistä tukea partiossa vamman tai pitkäaikaissairauden tai muun ominaisuuden takia. Vaikka käsitteenä sisupartio oli valtaosalle lapsista vieras, oli vammaisuus heille jotenkuten tuttu ilmiö. Ehkä vastoin ennakko-oletuksiamme lapset eivät vierastaneet vammaisuutta teemana, vaan moni innostui puhumaan aiheesta saadessaan rastiohjeita. ”Hei mä osaan jo viittoa!” ”Toi on sokeiden kirjoitusta.” ”Mun serkku on kehitysvammainen.” Keskustelunaloittajina toimivat rastilla jaetut pistekirjoitusaakkoset ja viittomavihkot. Osa nappasi materiaalit käsistä, niin paljon ne kiinnostivat. Monelle lapselle viittomat, etenkin sormiaakkoset olivat tuttu...

"Ei kehitysvammaisia saa siivota pois näkyvistä." Tuumasi erään kehitysvammaisen äiti Iltasanomissa . Monta kertaa saa ihmisiä hävetä salaa. Etenkin silloin kun kehitysvammaisia on liikkeellä ja monesti olenkin kuullut lausahdukset "Pysyisivät siellä mistä tulivat", "Noita ei kaivata tänne" tai "Kuinka tollanen voi olla edes ihmisarvosta elämää?" "Pysyisivät sielä mistä tulivat" Miksi pitäisi pysyä? Heillä on oikeus liikkua ja toimia, ihan niin kuin kaikilla muillakki. Miksi juuri heidän pitäisi pysyä poissa näkyvistä? Siksikö, että muiden ei tarvitsisi miettiä, että miksi joku on sellainen vai että, poissa silmistä poissa mielessä? Jokaisella ihmisellä, myös kehitysvammaisella, on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi juuri sellaisenaan kuin on. Jos me lukitsisimme heidät neljän seinän sisäpuolelle, olisi mielestäni kyseessä vapauden riisto. Haluaisitko sinä olla kaikki päivät sisällä tai siihen omaan elinpiiriin kahlittuna? "...

The English version can be found below! Tämä kirjoitus on osa Iltasanomien aloittamaa Täyttä Elämää -viikkoa, joka kertoo kehitysvammaisten ihmisten arjesta.  Merianne n antoi minulle luvan julkaista yhden hänen kirjoituksistaan. Hänen tekstistään huokuu se, että jokainen on oikeasti arvokas ja tärkeä. Samalla siitä näkyy se, ettemme aina tiedä miten kohtaisimme erilaisuutta. Toisen kanssa voi olla niin vaikeaa. Emme tiedä mitä sanoa tai mitä tehdä. Meriannelle suuri kiitos tämän tekstin jakamisesta. Otsikon kautta pääset alkuperäiseen kirjoitukseen. Kirjoitus on bloggaajien blogiyhteistyön vieraskynäpostaus.  Pyörätuolityttö | The Wheelchair Girl Olin pieni punaposkinen napero, kun päivähoitopaikkaani tuli vammautunut tyttö touhuihimme mukaan joksikin aikaa. Nähdessäni hänet ensimmäistä kertaa minua jännitti. Edessäni pyörätuolin kaltaiseen istuimeen sidottu tyttö oli minua muutaman vuoden vanhempi, mikä siinä pikkuihmisen iässä tuntui todella massiiviselta ...

Siinä missä viime kuussa osallistuin omalla panoksella o IS:n Rakkausviikkoon , ajattelin tässä kuussa olla mukana IS:n Täyttä Elämää Viikolla. Täyttä elämää viikko kertoo eletystä elämästä kehitysvammaisten näkökulmista. On palkkakuoppaa, yksinäisyyttä ja erilaisuutta. Aihe on mielestäni äärimmäisen tärkeä ja siksi haluan laittaa oman korteni kekoon yhteisen hyvän vuoksi. Kehistysvammaisuus nousi lähes kaikkien huulille Pertti Kurikan Nimipäivien osallistuttua uuden musiikin kilpailuun. Kilpailun voittajahan lähtee euroviisuihin edustamaan Suomen. Nyt minä en kirjoita siitä, että onko PKN:llä oikeutta edustaa Suomea vai ei tai siitä että onko niiden musiikki hyvää vai huonoa. Haluan nostaaa esille sen, että kehitysvammainen on samalla tavalla ihminen kuin kuka tahansa muu. Ennen vanhaan kehitysvammaiset suljettiin omiin laitoksiinsa. Ajateltiin, että vamma on rangaistus vanhempien teoista. Edelleen vammaisilla on omia asuntoloitaan, mutta tänä päivänä heillä on mahdollisuus lähte...

Kalenteri huutaa punaista. Yritäpä siinä sitten sovittaa sinne kaikki tärkeät ja vähän vähemmän tärkeät asiat. Niin ja ne pitämättömät vapaapäivätkin pitäisi sinne sijoittaa ja lomat. Nautin toki omasta työstäni jja en vaihtaisi sitä mistään hinnasta. Työni vuoksi olen vain alkanut vihaamaan kevättä.. En vihaa kevättä siksi, että kuraa ja hiekkaa on jälleen joka paikassa. Niin ja kohta alkaa vielä karvanlähtökin koiralta. En vihaa kevättä senkään vuoksi, että luonto alkaa pikku hiljaa heräämään henkiin ja valon määrä lisääntyy päivä päivältä. En vihaa kevättä siksi, että juuri nyt tuolla on synkkää, kosteaa ja kylmää. Vaan vihaan kevättä siksi, että joka vuosi kalenteri huutaa punaista juurikin näillä kohdin. Toki tässä kuussa alkaa taas vapailla ja muutamalla vuosilomapäivällä rytmitetty vapaajakso, mutta ne työt mitä sillä ajalla on täytyy hoitaa taas jossain toisessa kohtaa. Yritän löytää kalenterista paikat kaikelle sille työlle, joka pitäisi tehdä. On palaveria ja muuta. Tunt...

Ajattelen, hengitän, muistan. Muistan nuo kesäkuun lämpimät yöt, jolloin istuimme saunamökin laiturila sylikkäin, kuunnellen, kuinka laineet löivät kallion seiniin. Istun ikkunan syvennyksessä ja katson ulos. On talvi. Lumi on peittänyt kaiken valkean vaippansa alle. Muistelen mennyttä kesää, luonnon helmassa käyettyä aikaa ja pieni hymy hiipii suupieliini. Iso puu kasvaa suoraan ikkunani alla. Muistatko sen kerran, kun kiipesimme sen paksuimmalle oksalle reput selässä ja istuimme siellä juoden päiväkahvit? Nyt on tuo puu jäänyt kaauniin lumipeitteen alle. Laituri järven rannalla on lumen alla ja järvenjää kimmeltää auringon säteiden osuessa siihen. Laiturilla olevaan lumipeiteeseen ei ol ekukaan kajonnut. Se kunnioittaa viime kesän muistoa. Muistoa meistä, muistoa yhteisistä hetkistä.  Vihertävän metsän rajassa on se pieni punainen saunamökki, jossa me yhdessä nukuimme. Sen pienet ja valoisat huoneet ammottavat tyhjyyttä kuin jotain odottaen. Ne ovat koskemattomia, sill...