Kesän lukulista: Nälkäpeli -trilogia

Sain pari vuotta takaperin Nälkäpelin ensimmäisen osan joululahjaksi mieheltäni. Muistan silloin ahmineeni kirjaa silmilläni niin, että tuntui tuskalliselta odottaa joulun pyhien yli kauppojen aukeamista, että saisin loputkin osat käsiini. Lahja oli nappi valinta mieheltäni, sillä tähän trilogiaan on tulut palattua yhä uudestaan ja uudestaan. Nyt kesäloman lukemiseksi tämä osui aluksi puhtaasti sen vuoksi, että kaksi ensimmäistä osaa minulla on pokkari versioina. Helppo ottaa mukaa ja mahtui jopa takin povitaskuun sateensuojaan. Loistavaa!

Kirjoissa on ehdottomasti parasta minä -kerronta. Huomaamattani kuvittelen olevani Kattniss ja eläväni kirjojen tapahtumat hänen kauttaa niin kuin olisin ollut mukana nälkäpelissä tai ylipäätään mukana kirjojen tapahtumissa. Suzanne Collins on mielestäni taitavasti rakentanut trilogian, josta ei käänteet lopu kesken. Enpä siis oikeasti yhtään ihmettele, että trilogia on saanut valtavan suosion.

Jollain kierolla tavalla minua kiehtoo kirjassa sen lähtökohta siitä, että luonnonkatastrofit olivat tuhonneet suurimman osan Pohjois-Amerikasta ja loput hävitti sota. Tuo voisi hyvin olla totta tulevaisuudessa. Kuitenkin kaikissa kirjoissa näkyy selkeästi se, että ihmiselle rakentuu vaisto ja tarve selvitä mitä uskomattomimmistakin asioista.

Nämä kirjat kuuluvat siihen kastiin, että voisin koska tahansa lukea ne uudestaan ja uudestaan sekä suositella niitä luettavaksi kenelle tahansa, vaikka kirjat lasketaankin ns. nuorten kirjoiksi.

Mitä kirjoja sinä olet lukenut kesän aikana ja mikä niissä on ollut parasta?


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!