Hieman koomistakin..
Tällä viikolla, eräänä päivänä olin rivakasti tekemässä jo töihin lähtöä, kun tajussin, ettei kengät vain menneet kiinni. No eihän siin ä sitten muu auttanut kuin vaihtaa sukat. Mutta sukkien vaihto osoittautuikin aavistuksen verran vaikeammaksi kuin mitä olin kuvitellut..
Niin siis, olin aamulla laittanut pitkävartiset ja hieman paksummat sukat jalkaan, koska meillä on töissä suhteellisen kylmät lattiat. Kerrankin olin jaksanut nähdä ulkonäölleni jotain vaivaa, joten päällä sattui olemaan jotain muuta kuin periniteinen corepuku. Ja siinä vaiheessa kun tajusin, että kengät eivät mene jalkaan kun pohkeen päällä on samaan aikaan paksu sukan varsi ja kireän farkun lahje, ei kyllä jaksanut hymyilyttää sitten yhtään.
Nopeastihan sitä ajattelee, että sukka pois ja ohkasempi tilalle, mutta, mutta... Eihän se nyt ihan niin helposti onnistunut. Enhän minä saanut sukkaa otettua pois ennen kuin otin housut pois. Ohkasemmilla sukilla meni sitten kenkäkin ihan nätisti kiinni asti.
Hieman huvitti sanoa, kun töihin asti pääsin, että myöhästyin sukan takia. Mitähän työkavereilla on siinä vaiheessa käynyt mielessä?

Kommentit
Lähetä kommentti