Puhutaanpa aavistuksen verran kiusaamisesta

Kävin tänä aamuna eräällä koululla puhumassa kiusaamisesta. Luokan opettaja pysäytti minut eilen käytävällä ja kysyi, että haluaisinko tulla vierailemaan heidän luokkaansa ja puhua ystävyydestä, kiusaamisesta ja hyvistä tavoista. Tietenkin halusin. Menin tuttuun luokkaan ja katsoin oppilaita. Pulpettien ääressä istui ihan vieraita lapsia ja muistin, että viimeksi kun olin luokassa käynyt, oli suurin osa oppilaista jo isoja kuudes luokkalaisia. Nyt pulpettien takana istui suhteellisen pieniä koululaisia. Niin, johan olen ehtinyt olemaan täällä töissä tovin aikaa. Niin ne lapset vain kasvavat.


Kuva Iltalehden artikkelista "Kiusaamisella haetaan valtaa jo päiväkodissa"

Kerroin lapsille, että toisille kannattaa puhua kauniisti ja ystävällisiä sanoja, sillä niistä tulee kaikille hyvä mieli. Samalla sanoin, että toisesta rumasti puhuminen, haukkuminen ja ilkeily on kiusaamista. Puhuin heille myös siitä, että sanat voivat satuttaa ihan yhtä paljon kuin toisen lyöminenkin. Tosin kipu on erilaista. Se kipu tuntuu sisällä, se tuntuu sydämessä. Lapset kuuntelivat hyvin tarkasti tai ainakin näyttivät siltä.

Kiusaaminen on aina väkivaltaa, muistuttaa koululaisille suunnattu Jiipeenetti

Ennen kaikkea kiusaaminen jättää elinikäiset arvet. Silloin kuin kiusaaminen on henkistä kiusaamista, toisen itsetuntoa ja itsearvostusta murennetaan joka kerta kiusatessa lisää ja lisää. Henkistä kiusaamista on se, kun jätetään leikeistä pois, arvostellaan vaatteista tai muista ominaisuuksista. Kiusaamista on myös se, että haukutaan toista hyvän koenumeron takia nörtiksi ja huonon koenumeron takia idiootiksi. Myös se, että joku jätetään kerta toisensa jälkeen leikeistä pois on ihan yhtälailla kiusaamista kuin mitä ovat ilkeät sanat ja selän takana puhuminen.

Tämä henkinen kiusaaminen on se, mitä meidän koulumaailma ei saa kitkettyä pois. Onhan meillä Kiva Koulu -hankkeet ja muut vastaavat, mutta se on samalla myös opettajille keino sulkea silmät. "Ei meillä kiusata ketään. Meillä kun on tämä Kiva Koulu.." Niin Kiva Kouluko tarkoittaa automaattisesti sitä, että hankkeeseen liittyessä kaikki kiusaaminen katoaa noin vain? Samalla myös opetetaan, että kun joku kiusaa ja pyytää anteeksi niin anteeksi on annettava. Ja kyllähän kiusaajat tietävät tämän ja käyttävät sitä törkeästi hyväksi. Suoraan sanottuna mielestäni Kiva Koulu -hankkeen voi työntää sinne minne aurinko ei paista.

Ja toinen mikä kiusaamisessa pistää ärsyttämään oikein urakalla, on tämä toisen tavaroihin kajoaminen. Kiusaa tehdään sillä, että piilotetaan ulkovaatteita ja koulureppuja. On niin hirveän hauskaa katsoa kun toinen etsii itku kurkussa vaikkapa kenkiään koulun käytävillä. Sitten kiusaajat juoksevat koulusta ulos ilkeästi nauraen. Niin, ihan oikeasti tätäkin tapahtuu. Onko tämä muka hauskaa? Kysynpä vaan. Lisäksi fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen. Lyödään, tönitään, syljetään päälle. Siinähän onkin sitten jo kaikki. Ai anteeksi, potkiminen unohtui.

Ai miksikö tämä aihe kiuhauttaa minulla veret? Olen nähnyt sen, mitä koulukiusaaminen voi oikeasti saada aikaan. Olen nähnyt sen miten koulut käyttävät KiVa -hankettaan käyttäen sitä tekosyynä silmien sulkemiseen. Olen nähnyt nuoria, jotka oireilevat pitkään koulukiusaamisen jälkeen esim. masennuksen kanssa ja kuullut kiusatuilta heidän kavereistaan, jotka ovat ajautuneet itsemurhaan koulukiusaamisen seurauksena. Ja kaiken huippuhan on se, että tämä sama jatkuu myös työpaikoilla. Työpaikoilla kiusaaminen on mustamaalaamista ja toisen syyllistämistä. Se on myös turhia ajojahteja ja sitä, että joku halutaan savustaa työpaikalta ylös. Työpaikka kiusaamista tapahtuu monessa työyhteisössä ja tähän aiheeseen palaan vielä erikseen.

Minä en kirjoita tätä vai sosiaalialan työntekijän näkökulmasta vaan myös itse koulu- ja työpaikkakiusattuna ja ennen kaikkea siskona, joka on seurannut kiusaamistilannetta hyvinkin läheltä. Kuinka vaikeaa on oikeasti arvostaa ja kunnioittaa toista ihmistä juuri sellaisena kuin hän on? Jokainen on ainutlaatuinen, aivan erityinen ja äärimmäisen arvokas.