Blogimaailman ilmiöt

Ihan jo ensimmäiseksi ennen kuin kukaan ehtii älähtää sen enempää, on ihan pakko sanoa, että jokainen saa puolestani taplata tyylillään ihan vapaasti. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa samasta ilmiöstä kuin mistä on jo muutama muukin kirjoittanut nyt ihan lähiaikoina. Uraäidin ruuhkavuodet -blogissa oli äärimmäisen hyvä kannanotto blogimaailman kiiltokuvamaisuuteen ja JNN tuo esille myös saman ilmiön perheblogeissa. Clivianna kirjoitti omassa blogissaan hyvin siitä, että todella monet blogit muistuttavat toisiaan tänä päivänä. Elämäblogin kirjoittaja on miettinyt vastaavia asioita omassa blogissaan. Itsekin olen kapinoinut jo aikaisemmin samoista asioista etenkin noiden valokuvien osalta. Ja tiedän kyllä, että nostaessani asian tässä vaiheessa esille, ajattelee kuitenkin joku, että apina mikä apina, kun samasta aiheesta kirjoittaa, vaikka kuinka on sitä vastaan.

En kuitenkaan kirjoita nyt valokuvista tai postauksien sisällöistä vaan tuosta samasta missä kirjoitinkin jo aikaisemmin, nimittäin blogin ulkonäöllisistä seikoista. Kaiken pitää olla valkoista, pitää olla paljon kauniita kuvia ja mielellään mahdollisimman vähän tekstiä. Puhumattakaan sitten loistavista bannereista ja kaikesta muusta. Miksi kaikkien blogien pitäisi näyttää samalta? Tästä tulee mieleen lähinnä teinit (anteeksi nyt vain), joilla on valtava tarve näyttää ulkoisesti samalta kuin kaikki muutkin ja ne ketkä uskaltavat noudattaa omaa tyyliään uskollisesti, ovat sitten niitä jotka helposti suljetaan porukan ulkopuolelle. Sama ilmiö tuntuu olevan valloillaan nyt myös blogimaailmassa. Se on harmillista. Monet hyvät blogit ovat kadonneet tasapaksuiseen massaan ja niitä ei enää erota toisistaan. Olen aina arvostanut tekstin sisältöä enemmän kuin niitä kuvan kauniita kuvia. Miksi pitää pintaa kiillottaa vain sen tähden, että sopisi joukkoon? Onko siinä oikeasti mitään järkeä? Ja miksi kaiken tulisi oikeasti näyttää samalta? Onko oma persoonallisuus vaan niin hukassa.

Valkoisessa taustassa on toki omat hyvät puolensa. En sitä käy kiistämään ollenkaan. Lukeminen on helpompaa, ainakin toisille. Itse luki- ja kirjoitushäiriöisenä olen tosin huomannut, että värilliseltä pohjalta on huomattavasti helpompi lukea ja värillisestä pohjasta saankin ajoittain hyvin paljon palautetta. Tosin lähtökohtaisesti blogin kanssa pitäisi ennen kaikkea miellyttää omaa silmää. Jos ja kun pidän väreistä, haluan sen myös näkyvän. Niin ja toisaalta valkoinen tausta ilman mitään väriä saa kyllä minut kurtistamaan kulmiaan. Toki sekään ei ole este sille, ettenkö voisi jäädä blogia oikeasti seuraamaan, mutta silloin ei riitä ne kauniit kuvat vaan täytyy olla tekstiä, jossa on sisältöä.

Oma blogini on alusta asti ollut kirjoituspainotteinen ja olen siitä äärimmäisen ylpeä. Tämä on niin näköiseni kuin kokoisenikin. Kieltäydyn edelleenkin laittamasta sitä valokuvaa ei aiheesta kuin mistä kirjoitan. Miksi pilata hyvä teksti kuvalla, joka ei siihen sovi? Niin ja toisaalta minulla ei ole mitään tarvetta liikkua massan mukana. Kirjoitan omaksi ilokseni. Ja ajatuskin karkasi jonnekin huitsin kuuseen ja eikä tämä ole enää edes niin roiskuvaa kuin ajattelin sen olevan. Toisaalta hyvä niin. Eipä kenenkään tarvitse kiskoa niitä herneitä enempää sinne nokkaankaan.

Niin. Jokaisellahan on oikeus antaa palautetta, mutta sekin on hyvä muistaa, että millä tavalla palautetta muille antaa. Tarkoitukseni ei ollut kenenkään mieltä pahoittaa, mutta samoja asioita miettii moni muukin. Kysynkin siis, että haluatko sinä olla sitä tasapaksua massaa vai edustaa itseäsi omalla persoonallasi?