Ainekirjoitushaaste 2015 - Kesäyö

Ainekirjoitus haaste on taas täällä. Merianne oli bongannut aikaisemmin muistaakseni Leluteekki -blogista. Haasteesta on jo kirjoitettu useampi osa, mutta edelleen halukkaat pääsevät mukaan. Tällä haaste kierroksella Revontulipalon Linda toimiikin emäntänä ja aiheeksi hän antoi "Kesäyö". Ja ainekirjoitus haastehan on osa Bloggaajien blogiyhteisön - BB-kamujen yhteistyötä.

Muutama vuosi taaksepäin olin telttaleirillä Hangon saaristossa. Tuon leirin aikana lapsilla oli mahdollisuus päästä purjehtimaan päiväsaikaan. Kuinka kateellisena katselin, kun purjelaivat lähtivät leirisaaren satamasta kohti ulappaa. Minäkin olisin niin halunnut kyytiin. Tiesin kyllä, että työntekijöille olisi oma purjehdushetki luvassa myöhemmin leirin aikana, mutta meri.. Se kutsui päivä toisensa jälkeen houkuttelevammin. Se sai minut jälleen muistamaan kuinka paljon olinkaan kaivannut merta.

 

Iltaisin iltahartauden aikana katselin kaipaavasti merelle. Tunsin jälleen kuuluvani saaristoon, lähelle merta. Tuon leirin kesäyöt muistuttivat minua lapsuudesta ja juhannuksesta. Juhannuskokko meren rannalla. Niitä käytiin satunnaisesti katsomassa. Pääsiäisyön kokkoja katseltiin silloin kotoa ikkunasta, johon kokkojen loimotus näkyi. Mutta meri oli se minun juttuni. Oli aina ollut.

Kun työntekijöiden purjehdusreissun aika koitti, oli aurinko juuri painumassa horisontin taakse. Minä, meri ja kesäyö. Niin ja tietysti huippuseura. Kuinka nautinkaan istuessani vakaasti liikkuvan purjeveneen kyydissä. Tuulenvire puhalsi hiuksiin ja toi meren tuoksun nenään. Rentouduin kyydissä ja ajattelin, etten ikinä unohda tuotua matkaa.

 

Sain lipua kesäyönä ulapalla tietäen, että lapset olisivat turvassa omissa teltoissaan. Jonkun muun vuoro olisi niitä tämän lyhyen hetken katsoa. Aurinko katosi horisontin taakse. Hämärää, mutta ei kuitenkaan pimeää. Kesäyön parhaat puolet.

 

Muistan istuneeni lapsuuden kodin portailla monet kesäyöt milloin kenenkin seurassa. Kesäyön viileys hiveli ihoa, mutta ei tuntunut kylmältä. Ohut mekko yllä. Sama mekko kuin seuraavana kesänä juhannus kokon äärellä. Nuo kaksi kesäyötä ovat painuneet muistoihin ja tuo yöpurjehdus myös. Noiden kesien välillä on monta vuotta. Niiden välissä olen kasvanut aikuiseksi.

 

Meitä oli tuona purjehdusyönä kaksi laivakuntaa. Kuljimme lähekkäin, mutta kuitenkin hieman eri reittejä. Sujuvat käännökset ja kevyt purjeen lepatus. Tuuli tarttui purjeeseen ja liikuimme ulapalla. Olisin voinut jäädä kyytiin ties kuinka pitkäksi aikaa. Tuntui oikealta.

Kesäyöt. Niin.. Niistä on syntynyt muistoja. Muistoja, jotka kulkevat mukava. Viimeisin vahva kesäyön muisto on viime kesän lopulta. Illalla tulimme myöhään kotiin, kumpikin juhlavaatteissa ja viimeisen päälle laitettuna. Olin toki jo automatkan aikana purkanut kampauksen. Mieheni avasi oven ja nosti minut syliin ja kantoi kynnyksen yli.

 

Istuimme myöhään yöhön kotimme sohvalla edessämme pino kortteja ja lasten eväsrasia talo, jossa oli neuvoja avioliittoon. Luimme niitä ääneen toinen toisille. Nautimme rauhasta ja tunnelmasta. Käsi kädessä kävelimme koiran kanssa puistoon. Istuimme lähekkäin penkillä ja ujostelimme. Kuusi vuotta, kuusi yhteistä kesää ja silti toinen tuntui samaan aikaan vieraalta ja niin tutulta.

Kesäyössä on taikaa. Aika kultaa muistot.