Suojeluvaisto
Lauantaina, kun kävimme viettämässä iltaa olut expoilla, nosti kotiin lähtiessä miehellä jonkin asteinen suojeluvaisto. Tai jos sitä voisi suojeluvaistoksi sanoa.
Minä en pidä yhtään humalaisista miehistä. Etenkään niistä täysin tuntemattomista, jotka tulevat perään huutelemaan ja viheltelemään. Välillä sitä tuntuu, että on jokin magnetti, joka vetää näitä puoleensa. Pois lähtiessä ensimmäiset aloittivat huutelun narikkajonossa. Päästessämme ulos asti kulkivat jo perässä huudellen jotain mukaan lähtemisestä.
Silloin näin ensimmäisen kerran, kuinka miehellä rupesi ärsytys nousumaan. Ensimmäinen kerta kahdeksan vuoden aikana. Olin hämmästynyt ja olin kuin en välittäisi takana kulkevista ja huutelevista miehistä mitään. Mies vain kommentoi pomolleen, jonka kanssa olimme liikenteessä, että toisethan ei niiden kuskia vie.
Kotimatkalla ja kotonakin vielä puhuttiin asiasta. Kyse ei ollut mustasukkaisuudesta vaan siitä, ettei rauhassa saa kulkeakun toiset huutelee perään. Se on raivostuttavaa ja ärsyttävää. Minä en kaipaa perään huutelijoita. Arvostin suunnattomasti mieheni tekoa. Arvostan vieläkin. Minusta on jotenkin ihana tietää, että hänen kanssaan saan kulkea ihan rauhassa ja tiedän, että hän pitää musta huolen.
Miellelläni miehelleni annan isomman roolin vastaavissa tilanteissa. Hän kun osaa hoitaa asiat asiallisesti keskustelemalla. Ei heilu nyrkit ja kotona ei ole helvetti irti sen jälkeen.
Minä en pidä yhtään humalaisista miehistä. Etenkään niistä täysin tuntemattomista, jotka tulevat perään huutelemaan ja viheltelemään. Välillä sitä tuntuu, että on jokin magnetti, joka vetää näitä puoleensa. Pois lähtiessä ensimmäiset aloittivat huutelun narikkajonossa. Päästessämme ulos asti kulkivat jo perässä huudellen jotain mukaan lähtemisestä.
Silloin näin ensimmäisen kerran, kuinka miehellä rupesi ärsytys nousumaan. Ensimmäinen kerta kahdeksan vuoden aikana. Olin hämmästynyt ja olin kuin en välittäisi takana kulkevista ja huutelevista miehistä mitään. Mies vain kommentoi pomolleen, jonka kanssa olimme liikenteessä, että toisethan ei niiden kuskia vie.
Kotimatkalla ja kotonakin vielä puhuttiin asiasta. Kyse ei ollut mustasukkaisuudesta vaan siitä, ettei rauhassa saa kulkeakun toiset huutelee perään. Se on raivostuttavaa ja ärsyttävää. Minä en kaipaa perään huutelijoita. Arvostin suunnattomasti mieheni tekoa. Arvostan vieläkin. Minusta on jotenkin ihana tietää, että hänen kanssaan saan kulkea ihan rauhassa ja tiedän, että hän pitää musta huolen.
Miellelläni miehelleni annan isomman roolin vastaavissa tilanteissa. Hän kun osaa hoitaa asiat asiallisesti keskustelemalla. Ei heilu nyrkit ja kotona ei ole helvetti irti sen jälkeen.
Kommentit
Lähetä kommentti