Arjen teologiaa - rukous kantaa

Rakas Jeesus siunaa meitä.

Anna meille enkeleitä

Käsistäsi pois et heitä

meitä koskaan pois.

  

Eräänä iltana viime viikolla töistä kotiin ajellessa mieleeni pyrki koko ajan lapsuudesta tuttu iltarukous. Koko kotimatkan hoin sitä kuin jotain mantraa. Turvauduin rukoukseen, että pääsin turvallisesti kotiin. Rukouksessa oli jotain voimaa. Se piti minua kasassa, juuri silloin kuin sille oli eniten tarvetta. Oudolta kuitenkin tuntui se, kun perusrukouksen jälkeen sanat eivät tuntuneet loppuvan. Niitä vain tuli ja tuli. Ehkä se oli sitä Jumalan puhetta josta paljon puhutaan. Sanoissa tuntui olevan lohtua. Se, että joku pitää meistä kiinni, ettemme joudu hukkaan.

 

Haluan ainakin itse ajatella, että joku oikeasti kulkee vierellä ja pitää kiinni kädestä. Kuulostaa turvaliselta. Kuulostaa siltä, että joku haluaa pitää juuri minustakin huolta. Olen jollekin niin tärkeä, että hän haluaa kulkea kanssani, vierelläni. Rukouksessa on viime päivinä ollut voimaa. Olen rukoillut varmaan enemmän kuin mies muistiin. Olen pyytänyt siunausta ja varjelusta läheisille. Olen esittänyt pyynnön ja kiitokset. Olen saanut pyytää, ettei vielä olisi aika lähteä. Olen saanut rukoilla, että tapahtukoon sinun tahtosi. Olen rukouksessa muistanut, että Hän on antanut päivillemme määrät.

 

Kulje hetki vierellämme.

Pidä kiinni käsistämme.

Meidät siunauksiin sulje.

Vierellä kulje.

 

Rukous on vaan niin ihmeellistä. Hädän ja surun hetkellä se kokoaa ihmisiä yhteen. Pelko kaikesta näkyy kasvoilla. Toivon kipinä yrittää puskea näkyviin. Mielessä käy kysymykset, miksi ja miten tästä eteenpäin? Muistutus, ettemme ole yksin vaan vierellä on joku, joka lohduttaa, tukee ja ymmärtää. Aina sitä ei ole helppo muistaa. Kyyneleet, joka ovat pyrkivät esiin, mutta siihen on tarvittu apua. Oivallus siitä, että itku puhdistaa. Ja se, että emme ole yksin eikä saa sulkea toista pois. Pelko ja huoli on yhteinen. Rukous. Niin. Saan rukouksessa kertoa omat huolet ja murheet Jumalalle ja luottaa siihen, että hän pitää meistä kyllä huolta.

 

Muistan ne kerrat, kun olen tarttunut Raamattuun hakeakseni siitä lohtua ja turvaa. Olen turvautunut psalmien rauhoittavaan ja rukoustyyliseen tekstiin. Minun kanssani kulkee Herran enkelit, jotka pitävät minusta huolta. Tähän minä haluan luottaa ja turvata. Haluan uskoa siihen, että Jumalalla on suunnitelma meille jokaiselle ja että se on salassa.

 

"Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan. Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. Et pelkää yön kauhuja etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää... Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa. Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen... Herra sanoo: "Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä."
                                                  Ps 91: 1-6, 9-12, 14-16