Joulukalenteri: 2. Luukku

Joulu on ehdottomasti yksi lempiajoistani vuodessa. Tosin viime jouluina joulu on kärsinyt meillä siitä, että töiden puolesta joulukausi on tullut aloitettua niin aikaisin, että joulun koittessa on jo ollut sellainen olo, että joulu on vaan jo niin nähty. Tänä vuonna on eri juttu.

Eilen kerroinkin siitä, kuinka helposti saa pienellä vaivalla kauniit joulukortit aikaiseksi. Tänään puolestaan ajattelin jotain ihan muuta, mutta ajatukset lyövät ihan tyhjää.

Siispä kerron teille miten saa joulufiiliksen nousuun muutamalla pienellä kikalla. Tai takuitahan en toki voi antaa muiden puolesta, mutta omalla kohdallani tämä toimi loistavasti. Tässä siis muutama vinkki joulumielen kohoittamiseen:

1. Siivous

Kun siivouksen aloittaa ajoissa, ehtii siististä kodista nauttimaan pidempään. Joulun saa siivottuun huoneeseen pienellä vaivalla. Siivouksen yhteydessä vaihtaa verhot ja pöytäliinan sekä sohvien päälle punaista tai vihreää vilttiä. Kun laittaa huoneen kerrallaan joulukuntoon, tulee joulu kotiinkin huomaamattomasti ja pikku hiljaa. Ja aina valmiina huone, jossa voi rauhassa viettää aikaa tunnelmallisesti.

2. Kynttilät

Kynttilät luo tunnelmaa. Illalla on mulava käpertyä sohvan nurkkaan kynttilöiden valaistessa huonetta. Muuta valoa ei välttämättä tarvitse, sillä mitä enemmän on kynttilöitä, sitä enemmän on valoa.

3. Koristeet

Entäpä jos kaikkia koristeita ei laittaisikaan kerralla? Vaan jos pikku hiljaa lisää koristetta, on koti sitten aattona valmis ja joulun koristetulvasta ei tarvitse enää aattona potea ahdistusta.

4. Jouluradio

Ensimmäisenä adventtina aukesi jouluradio perinteisellä Hoosiannalla. Viimeistään tässä vaiheessa on hyvä virittää radio oikealle taajuudelle ja antaa joulun ilon pikkuhiljaa valua sisään. 

Kommentit

  1. Kivoja vinkkejä joulufiiliksen saamiseksi. Ja ihana kun sinulla on tämä joulukalenteri. - Mukavaa viikonloppua! PS. Blogissani on puutarhakirjojen arvonta, käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joulukalenteri miellyttää. :) Täytyykin käydä vilkaisemassa arvontaa. Hyvää viikonloppua myös sinne.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!