Lomalla kalenterin päivitystä
Lomaa on vielä tovi jäljellä. Ihana olla lomalla ja antaa kaikkien työasioiden jäädä reilusti taka-alalle. Toki päiviin on kalenteri innostuksen myötä löytynyt täytettä ja huomaan, että saatan istua kalenterin ääressä tunteja näperrellen kaikenlaista.
Käytössä on tällä hetkellä kolme eri kalenteria. Kaupasta syksyllä ostettu almanakka, jossa on kaikki työjutut ylhäällä. Kansiossa tulostettu versio ja kolmaneta muistikirjaan tehty versio, jossa seassa myös paljon muuta.
Eilisen istuin kirjoittaen kirjettä Australiaan. Hidasta tuo englanniksi kirjoittaminen. Mutta ei haittaa. Ainakin siinä oppii kokoajan uusia sanoja.
Yritän jossain vaiheessa saada lahjaomoelujakin taas nähtäville. Kunhan jaksaisi koneen käynnistää ja kirjoittaa auki kaiken sen, mitä on taas tullut tehtyä. Myös Teoriaa miehistä -sarjaan on tulossa uusi luku, kun vaan saisi luonnoksen ensin tehtyä. Sama juttu koskee myös Arjen teologiaa -sarjaa ja kahvinkeitintä ja ja ja..
Ehkä nyt vielä nautin lomasta kun sitä on jäljellä.

Kommentit
Lähetä kommentti