Aamun ajatuksia

Onpas huomaamatta tullut pitkä tauko blogin kanssa. Ei ole juurikaan ollut inspistä eikä kyllä aikaakaan istua alas ja kirjoittaa asioita ylös. Toisaalta olen ollut kriisissä jälleen kerran blogini kanssa sen suhteen mitä haluan ja mitä oikeastaan voin kirjoittaa. Toisaalta sitä kaipaa muutosta, mutta toisaalta olen miettinyt, että onko tämä blogia lopulta kuitenkaan se, jonka haluan muuttuvat.

Olen onnellinen siitä, että sain otettua vuosien tauon jälkeen kalenterin kunnolla taas haltuun. Viime vuosi opetti siinä suhteesa hyvin paljon. Kun kalenteri on oikeasti ajantasalla ja kaikki muistiinpanot hallinnassa, sitä jaksaa itsekin paremmin. Kalenterin kautta olen saanut tutustua ihan huikeisiin ihmisiin. On ihanaa huomata, kuinka moni muukin on hurahtanut samaan ja kuinka helppoa toisten kanssa on puhua asiasta kuin asiasta.

Töissä on varsinainen hulina päällä. Jotenkin itse haluaisin vaan viime vuoden jälkeen olla hetken paikallaan ja oikeasti ihmetellä maailman menoa. Siihen ei ole nyt mahdollisuutta. Muutoksen tuulet puhaltaa ja siinä rytmissä on vaan yritettävä pysyä mukana. Toivon vain, että kaikilta löytyisi malttia ja armollisuutta sekä sitä tietynlaista hitautta, jottei asioita tehtäisi vain tekemisen vuoksi vaan myös siksi, että muutos antaisi mahdollisuuden pysähtyä ja katsoa rauhassa ympärilleen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!