Helpot reseptit arjea helpottamaan - Hätävaramakea

Ne hetket, kun iskee aivan jäätävä makean himo ja saatavilla ei ole mitään hyvää. Kuulostaako tutulta? Itse en kovinkaam usein koe makean himoa, mutta välillä islee ihan älytön makean tarve, kuten tänään. Tällä kertaa tosin olin osannut ennakoida ja varata hätävaramakean valmistustarvikkeet jo kotiin valmiiksi. Saanko siis esitellä helpon ja nopean hätävaramakean, eli itsetehdyn riisisuklaan.

Olen aikaisemmin tehnyt riisisuklaata töissä lasten kanssa ja moneen kertaa on pitänyt kotona tehdä erä miehelle, joka rakastaa riisisuklaata. Tänään makeanhimoissa ja vapaan kunniaksi päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhtyä tuumasta toimeen. 
Riisisuklaan reseptinä olen käyttänyt Yhteishyvän riisisuklaan ohjetta. Riisisuklaan teko on muuten sujunut täysin reseptin mukaisesti paitsi, että olen ensin sekoittanut kaikki kuiva-aineet keskenään ja sitten vasta lisännyt kookosrasvan joukkoon. Hyvänä kikkana olen kuitenkin huomannut sen, että alusta, jolle suklaa asetetaan jälhtymään kannattaa laittaa hetkeksi pakastimeen ennen riisisuklaan massan valmistusta.

Valmis massa asetaan joko leivinpaperin päälle jäähdytettyyn vuokaan levymäisesti tai vaihtoehtoisesti massa voidaan lusikoiden avulla laittaa pieniin muffinsivuokiin. Muffinsivuoka voi olla helpompi, ainakin tarjolle laittaessa, sillä jähmettynyttä massaa ei tarvitse enää pilkkoa paloiksi vaan vuuassa ne voi helposti nostaa vaikka kahvipöytään tarjolle. 

Nautinnollisia kahvihetkiä makeanhimon taltuttamiseen!





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!