Julian Fellowes - Belgravia

Kesän viimeisellä lukumaratonilla aloitin Julian Fellowesin Belgravian. Kirjan olin ostanut Downton Abbeyn huumassa. Historiallisista romaaneista pitävänä tämäkin kirja oli ehtinyt pidempään odottaa omaa lukuvuoroaan ja sopivaa hetkeä tarttua kirjaan, jonka tekijän käsialaa on myös Downton Abbey.

Kirjan alku oli hieman sekava. Elettiin sota-aikaa ja kaksi nuorta olivat rakastuneita toisiinsa. Tai siltä se vaikeutti, kunnes tyttö sai tietää, että häntä on huijattu. Teko johti toiseen ja osa puolet kuolivat. Toinen sodassa ja toinen synnytyksessä.
Oikeastaan kirja kertoo orpopojasta, joka pääsee nimekkäiden ihmisten suojelukseen taustansa vuoksi, josta hän ei itse ole edes tietoinen. Kirjassa on aikakaudelle tyypillistä selkään puukotusta ja murhan yritystä sekä tietysti rakkautta.

Vaikka kirja tuntui välillä sekavalta veti se puoleensa ja sitä oli vaikea laskea alas. Suosittelen kirjaa kyllä kaikille Downton Abbeyn ystäville luettavaksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!