Winston Graham - Poldark, Kapinallinen




Taannoin etsin itseleni uutta luettavaa ja Suomalaisesta kirjakaupasta suositeltiin Poldarkkia historiallisista kirjoista pitävälle. Silloin emmin, mutta kuitenkin kirja tarttuivat matkaan mukaan ja jäivät odottamaan lukuvuoroaan. Poldarkin tarina veti mukaansa, kun siihen pääsi kiinni ja millään ei olisi lukemista malttanut lopettaa. Lisäksi kirja oli helppolukuinen, kun ei tarvitse muistaa miljoonia sivuhenkilöitä tai hyppien eri vuosituhansilla välillä.

Kirja sijoittuu meren rannalle Cornwallin pieneen kaivoskylään, johon Ross Poldark palaa haavoittuneena Yhdysvaltain vapaussodasta. Rossin isä on kuollut, Rossin rakastama nainen on kihlautunut Rossin serkun kanssa ja kotitila on päässyt pahasti ränsistymään. Rossin elämä muuttuu, kun hän pelastaa nuoren tytön, jonka hän ottaa kotiinsa palkolliseksi. Paljon huhuja ja selän takana puhumista. Ross on äkkipikainen ja ristiriitojen repimä mutta ennen kaikkea oikeamielinen. Hän tuntee sympatiaa kaivostyöläisiä ja talonpoikia kohtaan. 

Kirja jaksaa juonen käänteillään pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti. Suosittelen tätä ehdottomasti muillekin historiallisista kirjoista pitävälle. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!