Joulu on tulee, en ole vielä valmis!

Tänäkin vuonna haluan antaa iloa jouluna myös muille. Onneksi tähän on mahdollisuus monella eri tavalla. Olen ottanut osaa lahja lapselle -keräykseen sekä perinteiseen Tilda adventtikalenteri vaihtoon. Lisäksi olen saanut mahdollisuuden osallistua muutamaankin joululahja vaihtorinkiin.


Tildan adventtikalenterin avaamista odotan melkein eniten. Eilen oli työpäivän aikana kolahtanut pakettikortti postilaatikkoon ja nyt neljä pakettia odottaa hyllyn reunalla. Ensimmäisen niistä saakin avata jo huomenna. Pidempään en kyllä varmaan jaksaisikaan odottaa.


Olen yrittänyt suunnitella tämän vuoden jouluasetelmaa, mutta koiran vuoksi en voikaan tehdä sitä siihen mihin olin sen alunperin ajatellut. Johan koiruus ehti käydä tekemässä asetelman pohjalle kepposet ja ryöstämässä puisen enkelin. Vaihtoehtoinen paikkakin on melkein selvillä, sillä tänä vuonna haluan kynttilöiden olevan osa asetelmaa.


Flunssakin näyttäisi pukkaavan päälle. En tahtoisi olla taas joulukuuta kipeänä. Viime joulukuu meni hyvin pitkälle sairastaessa ja olin töistäkin pois melkein kaksi viikkoa. Ja sitä paitsi ei nyt olisi aikaa sairastaa. Ensi viikolla olisi Talvisirkuksen esitys ja Kaija Koon keikka sekä sunnuntaina olisi ehtoollisavustus vuoro kotikirkossa ja olen sitäkin odottanut hartaasti. Toivon siis, että tämä olo menisi nopeasti ohi.

Kommentit

  1. Hunajaa, vitamiineja, lepoa ja suklaata! :) Toivottavasti et tule kipeäksi.
    Kas, ollaan varmaan samalle keikalle menossa. Hauskaa Kaija Koota! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kokeilla noita kunhan pääsen tänään töistä :)
      Hyvää Kaijan keikkaa sinullekin. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!