Ripaus sotkua ja sekamelskaa sekä saavillinen tempperamenttia, sisukkuutta ja periksiantamattomuutta. Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Kirjoituksia arjen hulinoista ja touhuista ja lapsettomuudesta sekä rakkaudesta geokätköilyyn sekä käsitöihin.


Translate

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

"Mä en nää sua äitinä"

Sain rauhassa miettiä ja hiljentyä omien kipeiden asioiden ja pettymysten kanssa. Samalla sain huomata sen, kuinka paljon se vihlaisee kun joku sanoo, että ymmärtäisin vasta sitten kun itselläni olisi lapsia. Kyllä siinä kyyneleet tulvahti silmiin hyvin nopeasti.

Muistan eräänkin läheisen sanoneen minulle, ettei osaisi kuvitella minua äitinä. Se sattui. En kuulemma ole hänen mielestään niin perhetyyppiä. Eivät he tiedä, millainen olen! Suututti, mutta en halunut hälle avautua koko asiasta. Ja eräs toinen tuumaili, että hyvähän sinun on olla kun ei sinulla ole lapsia. Silloin voi kuulemma tehdä juuri sitä mitä haluaa. Eikä kuulemma tarvitse kantaa huolta ja vastuuta mistää. Niin ja samainen ihminen on joskus myös sanonut, etten minä ole sopiva äidiksi. Tuosta viimeisestä on aikaa kyllä jo useampi vuosi. 

Muistan sen satuttaneen jo silloin, ja se satuttaa edelleen. Tosin nyt eri syystä kuin ennen. Nyt taustalla on se pelko: entä jos…? Välillä sitä vaan toivoo, että ihmiset osaisivat pitää päänsä kiinni ja mölyt mahassaan. Meiltä ei onneksi kukaan ole vielä tivannut, että joko on lapsia tulossa. Siinä määrin on selvitty helpolla.

Tunnen itseni jotenkin niin vajaaksi. Ihan kuin musta puuttuisi jotain. Joka paikassa sanotaan, että kyllä sä sitten ymmärrät kun sulla on omia. Niin ja vihjaillaan, että olis jo aika hommata niitä lapsia. Niin enhän mä ole mitään ilman lapsia. Ja välillä tuntuu, että kun asiasta yrittää puhua tutuille, on ne sillä asenteella liikenteessä, ettei yksi ihminen voi vaan saada kaikkea. Mulla kun on ihana mies ja vakityö. Kyseenalaistetaan, etteikö se muka riittäisi. Mutta miten siinä sitten selität, että kun syli on tyhjä?

Kuuntelin taannoin keskustelua, jossa puhuttiin adoptiosta. Puhuivat adoption motiiveista ja syistä. Adoptio perheen sisältä, tutulta perheeltä vai täysin tuntemattomalta. Pieni katkeruus kävi mielessä, olisivat tyytyväisiä kun heillä on jo yksi. Erotin kiivaasta keskustelusta, että jos Jumala suo. Niin.. Eihän raskaus ole itsestään selvyys. Eikä niitä lapsia tekemällä tehdä. Olen tuon kuullut tuon ennenkin. Sekundarilapsettomuus vs. lapsettomuus? Niin.. Olenko oikeutettu omiin tunteisiin? Molemmathan noista lapsettomuuden kategorioista on ajatuksia vievää..

Yritän muistaa sen, ettei lapsia tehdä tekemällä vaan että ne ovat lahja…

2 kommenttia:

  1. Primaarista lapsettomuutta en ole kokenut, mutta kyllä se syli tuntuu toosi tyhjältä sekundaarisessa lapsettomuudessakin. Kun annat itsellesi luvan surra, se auttaa vähän <3 Tsemppiä sinulle kovasti tunteiden vuoristoradassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo ei lapsi sulje pois sitä etteikö syli voisi tuntua tyhjältä. Lapsettomuus kuin lapsettomuus. Samalla viivalla siinä ollaan kuitenkin periaatteessa niiden omien kipuilujen kanssa.

      Poista