Paitatehdas: Syksyn värejä

Viettipä Selian puoti tovi sitten syntymäpäiviään ja heillä oli synttäriyllätyspussi myynnissä. Viisi metriä kangasta hyvään hintaan. Koska olen aikaisemminkin saanut Selian yllätyspusseista hyviä kankaita, uskaltauduin tälläkin kertaa tarttumaan tilaisuuteen. Eikä tarvinnut pettyä. Kankaat olivat ihan huiput ja saman tien alkoi mieli raksuttamaan erilisia ompelutöitä.

Yksi tilauksen ehdoton suosikki oli Homie Jersey, jossa on kotimaisia villieläimiä isoina kuvina. Katselin kangasta ja saman tien kiinnitin huomioni toiseen samasta paketista tulleeseen kankaaseen. Siinä se olisi, täydellinen trikoopaita, joka olisi ihan minun näköinen. Enää pitäisi valita sopiva kaava.

Kaavaksi valikoitui Burdan Easy -kaava, joka oli odottanut jo tovin käyttöönottoa. Tällä kertaa sain piirtää kaavat ja leikata kantaat ilman, että nelijalkainen ystävämme oli kiinnostunut touhusta. Kankaita neulottaessa tuli jo hyvä fiilis siitä, että väri ja kaavavalinnat olivat kerrankin mennyt ihan nappiin. Ja mikä himo olikaan päästä ompelemaan ja saada paita käyttöön.

Olimme sopineet ystäväni kanssa, että menisin hänen luokse ompelemaan. Yhden illan ompelu-urakalla olikin paita valmis. Samalla pääsin pitkästä aikaa kokeilemaan saumuria ja ihastelemaan sen näppäryyttä. Ehkä saan itsellenikin hommattua saumurin jonain kauniina päivänä. Sen verran näppärä se oli etenkin helman, hihansuiden ja kaula-aukon resorien kiinnityksessä. Viimeistelyt tein ensimmäistä kertaa kaksoisneulalla.

Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen, vaikka pientä parantamisen varaa toki olisi ollut.

Kommentit

  1. Voi miten kaunis paita siitä tuli! Ihanat kuosit, nappivalinta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Kyllä tämä meni ehdotyomasti suosikkipaidoiksi. :) Kiitokset kangasvalinnoista tosin kuuluu Selialle. ;)

      Poista
  2. Todella kaunis paita. Ja aina on mukava, kun se on itse tehty. Niin kaunis kangas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itse tekemällä saa varmasti mieluisan ja ei ehkä ihan heti ainakaan ihan samanlaista tule vastaan ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukalenteri: 11. Luukku

Joulukalenteri: 13. Luukku

Syyskuun superlukumaraton