Paitatehdas: Sinistä ja punaista

Selian edellisen yllätyspussin mukana tuli aivan ihana joustocollege, jossa oli isoja punaisia kukkia. Rakastuin ihan suoraan siihen kankaaseen. Piti tehdä jatkotilaus ja hankkia valkoista joustocollegea ja resoria, jotta pääsin ompelemaan.
En pidä yhtään lyhyistä paidoista. Minua lähinmä ärsyttää se jos paita ei peitä edes puolta takamuksesta, joten päätin suosiolla valita kaavan, jolla saisi reilusti pidemmän helman paitaan. Olin jo aikaisemmin trikoopaitoja varten piirtänyt. Nyt kavoin kaava-arkin uudelleen esiin ja piirsin kaavan uudestaan, jotta sain trikoopaidoissa esiintyneistä kohdista liian kireät kohdat pois. Kaavahan on Burdan Easy, jonka esittelinkin täällä jo aikaisemmin.
Päälle tuo punainen unelma istui täydellisesti. Helmassa oli juuri sopivasti pituutta ja kaula-aukkokaan ei kiristä mistään kohtaa. Kaavasta tuli erittäin toimiva, kun uskalsi hyppiä kahden eri koon mukaan. Tämä punainen väri ei kuitenkaan ratkaissut työpukeutumisen ongelmaa. Sinisen virkapaidan kanssa kun ei oma silmä anna lupaa käyttää punaista väriä, oli pakko laittaa sama kangas tilaukseen myös sinisenä.
Heti kättelyssä oli selvää se, että sinisestä kankaasta lähtisin tekemään mekkoa. Sellaista, joka tulee polven yli. Päädyin mekonkin kanssa käyttämään samaa kaavaa, koska malli tuntuu päällä niin hyvältä. Kankaiden leikkuu ei tällä kettaa kuitenkaan sujunut niin kuin störmsössä, sillä olihan ompeluvaiheessa kiva huomata, että etu- ja takakappaleet oli loistavasti leikattu väärään langansuuntaan.
Ei siinä aittanut itkumarkkinoilla. Onneksi eräät pystyivät lohduttamaan, että jos kuvio sallii ja kangas on esipesty, ei pitäisi hätää olla. Onneksi olen vahingosta viisastunut ja kaikki kankaat päätyvät ompeluun vasta esipesun jälkeen. Myös selkaan tulevaa vetoketjua ehdotettiin, jos mekko ei päälle mahdu. Ensimmäisen sovituksen yhteydessä huokasin helpostuksesta. Mekko menee päälle, helman pituus loistava.
Punaisessa tunikassa olenkin jo ehyinyt juhlia viettämään ja virkapaidan kanssa pääsen mekkoa kokeilemaan vielä tällä viikolla kun Helsingissä järjestetään koukulaisten itsenäisyyspäivän juhlat. Näiden ihanuuksien kaveriksi valmistui vielä valkoiset legginsit, joihin palaan myöhemmin.

Nyt pitäisi aloittaa operaatio joululahjat. Muutama suunnitelma on jo valmiina ja kankaita odotan saapuvaksi ja osaan löytyykin kankaat omasta varastosta valmiiksi.


Kommentit

  1. Onpa kauniit tunikat. Ihanat värit. - Mukavia ompeluhetkiä!

    VastaaPoista
  2. Onnistui! Minäkin teen aina vähän miten sattuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekosta tuli hyvä ja päälle mahtuu hyvin. Käyttöönkin on jo ehtinyt :) Kävinkin vilkaisemassa blogiasi ja kivalta vaikutti. Täytyy käydä ajan kanssa tutustumassa paremmin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!