Mitä vuodelle 2018?

Tätä vuotta ovat värittäneet useat lukumaratonit, joihin on ollut ilo osallistua. Ne ovat antaneet kiireiseen arkeen hyvän vastapainon ja mahdollistaneet sen, että kuukausittain olen pystynyt ottamaan aikaa itselleni kirjojen ihanassa maailmassa. 

Tänään päättyy Joulukuun superlukumaraton ja samalla on hyvä suunnata katseet kohti kevättä. Lukemista riittää, kiitos joululahjakirjojen. Nyt pitäisi vain yrittää jostain löytää keväälle tai no yli päätään ensi vuodelle nuo lukumaratonit ja miettiä, että olisiko jokin lukuhaaste sellainen, johon voisin tarttua. 

Mitä lukuhaasteita ajattelit tehdä ensi vuonna? Entä onko tiedossasi lukumaratoneja, joihin osallistut? Vinkkaa ihmeessä. Saatan vaikka tarttua tarjoukseen. 

Kommentit

  1. Kiva kun olet osallistunut lukumaratooneille. Kirjabloggareiden keskuudessa on aina menossa runsaasti haasteita. Minäkin aion uskaltautua mukaan johonkin haasteeseen ensi vuoden puolella. Onnellista Uutta Vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmetin lukuhaasteen samoin kuin Yhdysvallat -lukuhaasteen bongasinkin jo. Maratoneissa on ollut oma hohtonsa. Hyvää Uutta vuotta sinullekin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!