Rapatessa Roiskuu

Ne hetket, kun iskee aivan jäätävä makean himo ja saatavilla ei ole mitään hyvää. Kuulostaako tutulta? Itse en kovinkaam usein koe makean himoa, mutta välillä islee ihan älytön makean tarve, kuten tänään. Tällä kertaa tosin olin osannut ennakoida ja varata hätävaramakean valmistustarvikkeet jo kotiin valmiiksi. Saanko siis esitellä helpon ja nopean hätävaramakean, eli itsetehdyn riisisuklaan. Olen aikaisemmin tehnyt riisisuklaata töissä lasten kanssa ja moneen kertaa on pitänyt kotona tehdä erä miehelle, joka rakastaa riisisuklaata. Tänään makeanhimoissa ja vapaan kunniaksi päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhtyä tuumasta toimeen.  Riisisuklaan reseptinä olen käyttänyt Yhteishyvän riisisuklaan ohjetta. Riisisuklaan teko on muuten sujunut täysin reseptin mukaisesti paitsi, että olen ensin sekoittanut kaikki kuiva-aineet keskenään ja sitten vasta lisännyt kookosrasvan joukkoon. Hyvänä kikkana olen kuitenkin huomannut sen, että alusta, jolle suklaa asetetaan jälhtymää...

Kun on kolme kalenteria rinnakkain käytössä, voisi joku jo luulla hulluksi. Saatika sitten siinä vaiheessa, kun mainitsen, että ai niin, tilasin yhden kalenterin  vielä lisää. Niin no, kyllähän tuo hullulta kuullostaa. Tosin voin syvästi vakuuttaa, että jokaisella kalenterilla joka on käytössä tai käyttöön tulossa, on oma tarkoituksensa. Diy-kalenteri, jonka tekemisen aloitin vuoden vaihteessa, jäi Carpe Diemin käyttöön oton jälkeen päiväkirjaksi. Siihen tuo soveltunee kaikkein parhaiten ja nippa nappa kiinni pysyvää kirjaa ei tarvitse enää kantaa mukana joka paikkaan ja siihen saa muistot näppärästi kirjattua ylös, jotteivat ne katoa. Diy-kalenterissä viikko on mahdutettu neljälle sivulle ja yksi päivä mahtuu näppärästi puolelle sivulle. Lisäksi jokaiselle kuukaudelle löytyy oma koonti aukeama ja samalla sieltä löytyy tilaa laajemmin muistiinpanoille ja muille tärkeille asioille. Always Smile -kalenteri on taskukokoinen ja viikko mahtuu yhdelle aukeamalle. Kalenteri viet...

En ole mikään aktiivinen kirkon penkin kuluttaja, vaikka työni puolesta kirkoilla tuleekin vietettyä aikaa. Täytyy myöntää, että paljon mielummin sunnuntai aamuisin jään vällyjen väliin kuin suuntaisin kirkolle. Usean vuoden ajan olen kuitenkin huomannut suuntaavani kiirastorstain iltana kirkkoon messuun, sillä jotenkin minusta tuntuu, että juuri tuo messu aloittaa pääsiäiseni. Kotikirkossani kiirastorstain iltamessu on aina ollut hienosti toteutettu kokonaisuus. Yhteinen ehtoollinen, alttarin riisuminen ja suruhuntuun pukeutuminen. Valojen ja kynttilöiden sammuttaminen. Kaiken kruunaa vielä Juudaksen kolikot. Tunnelma on aina lähes käsin kosketeltavissa. Ja mikä parasta, kirkosta pois lähtiessä on rauhallinen ja kevyt olo. Monena vuotena olen kiirastorstain iltamessuun lähtenyt rikkinäisenä. Omat huolet ja murheet ovat olleet vahvasti pinnalla. Sisäisten kipujeni kanssa olen saanut istua kirkonpenkissä kaikessa rauhassa tietäen, että joku näkee minut ja kipuni. Messun aikana olen...

Taannoin kuulin villiä huhua nuorista miehistä, jotka halusivat päästä kokeilemaan onneaan Puuman metsästyksessä. Olivat vaan poikarukat ihan hukassa ja paineen alaisina. Mielikuvissaan he jo virittelivät saalisverkkojaan villien sotahuutojen kaikuessa takaraivon perukoilla ja nostivat rintansa pystyyn. He tekivät sisäistä ryhdistäytymistään ja huolittelivat ulkonäköään pärjätäkseen parhaalla mahdollisella tavalla Puuman metsästyksessä ilman että heidän egonsa kokisi kovinkaan suurta kolahdusta todellisuuden iskiessä päin näköä. Olipa nämä nuoret miehet innosta piukeana, kun saivat kontaktin Puumaan. Eivät vaan ymmärtäneet, ettei Puumaan kunnolla tehoa mitkään soidintanssit vaan ihan muut keinot olisi syytä ottaa käyttöön. Unohtivat poikarukat virittää verkkonsa ja jättivät mielensä perukoilla pauhaavat sotahuudot huomiotta soidintanssien melskeessä ja Puuma toisensa perään siirtyi paremmille apajille jättäen yli-innokkaat nuoret miehet nuolemaan näppejään ja itkemään menetettyjen p...

Istun keittiön pöydän ääressä ja nautin aamukahvia. Tänä aamuna olen ehtinyt jo kaikessa rauhassa tutustumaan loppuviikkoon ja suomaan ajatuksia edessä olevaan tuöpäivään. Olen mietyinyt valmikksi mitä puuhaan lasten kanssa kerhossa ja olen saanut kaikessa rauhassa herätä tähän päivään. Kroppa kun väittää, kellon olevan ihan jotain muuta kuin mitä se todellisuudessa on. Kahvia juodessa olen myös ehtinyt katsomaan kaikessa rauhassa ulos. Kevät on tullut. Ovat saaneet eilisen tai viime yön aikana hiekat putsattua lähikaduilta. Pikku hiljaa saan taas kaivaa rullaluistimet talviteloilta, jonne ne jemmasin 2014 maratonin jälkeen. Tovi onkin pyörähtänyt edellisestä luistelukerrasta jalkojen kipujen vuoksi. Ehkä nyt saan otettua itseäni jälleen niskasta kiinni. Pikku hiljaa pitäisi lähteä liikkeelle ja kohti töitä. Päivän aikana pitäisi saada tehtyä vaikka ja mitä, vaikka kalenterissa on vain yksi merkintä. Kalenterikaan kun ei kerro koko totuutta työpäivän sisällöstä. Ehkä sitä pitäis k...

Postin mukana tipahtelee lähes päivittäin jos jonkinnäköistä vaalimainosta. Vilkaisen ne kyllä huolella läpi, mutta.. Oma ehdokas on kuitenkin vielä hakusessa. Olen tehnyt vaalikoneita, mutten tiedä ketä äänestän. Kotona on opetetti, että jos jättää äänestämättä, ei saa valittaa. Voiko siis tyhjän arvan jättämistä sanoa äänestämiseksi? Vaalimainoksia ja ehdokkaita seuratessa huomaan kiinnittäväni huomiota siihen samaan, joka herätti huomioni jo edellisten kirkollisvaalien aikaan. Joka paikassa puhutaan lapsista, nuorista, eläkeläisistä, työttömistä yms. mutta jälleen kerran päättäjiksi hakevat unohtavat meidät normaalit työssä käyvät ihmiset... Ai niin, mutta mehän olemme vaan niitä veronmaksajia, joista ei tarvitse välittää ja joihin ei tarvitse panostaa, tai siltä se ainakin vaikuttaa vaalimainoksia lukiessa. Olen hämmentynyt. Miksi minun pitäisi äänestää jota kuta sellaista, joka ei minun asioita ajaisi? Miksi kaikessa on painotus aina lapsissa ja nuorissa tai sitten eläkeläisi...

(Kiera Cass, Ainoa. 2017. Pokkaripaja?) Jokin tovi sitten kaupassa käydessä osui silmiini Kiera Cassin Valinta-sarjan kolmas osa. Mukaanhan se tarttui, sillä aikaisemmat osat Valinta ja Eliitti  olivat ehtineet koukuttaa minut osaksi huikeaa seikkailua ja hienoa rakkaustarinaa. Hyvä kun kaupasta kotiin pääsin ennen kirjan aloittamista pääsin. Lukuhimot pääsivätkin kasvamaan äärimmilleen ja oikeastaan ahmin kirjan kerta rykäisyllä loppuun asti. Ainoa jatkoi tarinaa siitä, mihin Eliitti loppui ja noudatteli hyvin samanlaista linjaa kuin Cassin Valinta-sarjan ailaisemmat kirjat. Kapinaa, tyttöjen välisiä kiistoja ja suuria tunteita. Epävarmuutta, pelkoa ja ystävyyttä, mutta ennen kaikkea rakkautta. Kirjan lopputulos ei omalla tavallaan ollut yllättävä ja valinta osuikin juuri sen tytön kohdalle, jolle olin sen mielikuvissani jo pedannutkin, vaikka hetken näyttikin joltain ihan muulta. Kiera Cassin Ainoa päätti omalta osaltaan American tarinan, mutta jatkoa on kuitenkin sarjaa...