Oma vai kumppanin sukunimi?
Oisko
tulta -blogissa Hemuli kirjoitti siitä, että miksi kukaan haluaa ottaa
puolisonsa sukunimen.
Näin omien häiden kynnyksellä tätä onkin tullut hetken
mietittyä. Jotenkin ajattelen, että sillä kun otan mieheni sukunimen, liityn samalla
myös hänen sukuunsa. Tyttönimi on ja pysyy tietyllä tapaa, mutta samalla kun
otan mieheni sukunimen, alkaa uusi vaihe omassa elämässäni. Toisaalta oma
sukunimi on ollut lähinnä taakka työkuvioissa ja muutenkin.
En minä koe olevani mieheni omaisuutta, vaikka kuinka
ottaisin hänen sukunimensä tai koe omaavani jotain identiteetti kriisiä.
Sukunimen vaihdoksen myötä ei varsinaisesti mikään muutu. Olen edelleen
vanhempieni tytär, mutta samalla tulevan aviomieheni vaimo ja samalla myös
heidän sukunsa jäsen. Ei nimi ole varsinaisesti mikään side mihinkään, mutta
mukavampi se on kun on yhteinen nimi ja mitään nimi hirviötä emme halua, joten
en ole oikeastaan edes varsinaisesti koskaan ajatellut, että pitäisin oman
nimeni ellei mies sitten välttämättä niin halua. Ei se sukunimi ihmistä muuta
mihinkään.
Miksipä sukunimi muuttaisi? Etunimi on mielestäni jotenkin paljon oleellisempi. Se sitoo minut omaan sukuuni, sillä onhan se vanhempieni antama ja sitä haluan kunnioittaa. En voisi ajatellakkaan muuttavani sitä. Se on jotain mikä pysyy tapahtui mitä tahansa. Etunimi sitoo mielestäni paljon enemmän kuin sukunimi.
Miksi sinä olet päätynyt ottamaan/päättänyt ottaa puolisosi sukunimen?
Identiteettikriisin vai omistussuhteen vuoksiko, niin kuin Hemuli veikkasi? Vai
piditkö/pidätkö oman nimesi?
Minun sukunimeni ei jatku suvussamme enää täällä missä minä asun. Toisaalla on yksi saman sukunimen omistava mies, joka jää sinne asumaan maatilalleen. En halua, että meidän sukunimen alla ei jatku enää maanviljelys. Tää on aina ollut mun suvun maatila, niin en halua tämän yhtäkkiä olevan jonkun muun nimen alla. Vaikea selittää :)
VastaaPoistaYmmärrän ihan hyvin tuon pointin. :) Tuo on vähän sama kuin se, etten koe oikeastaan yhteenkuuluvuutta oman sukuni kanssa, joten en näe mitään järkeä pitää omaa sukunimeäni. Vaikka varmaan harva sitä ymmärtääkään.
PoistaMe mietittiin miehen kanssa yhdessä, että mitä sukunimillämme tehdään ja päädyttiin siihen, että otan miehen sukunimen. Kaksoisnimi kuulostaa tyhmältä, kun siitä tulisi niin pitkä. :D Mulla ei oo mitään hinkuja pitää omaa sukunimeäni ja saanpahan sukunimen, joka ei ole -nen päätteinen. :D
VastaaPoistaPinnallisia syitä itselläni siis. :)
Heh, mulla osittain painaa myös Se, etten ole nimenvaihdoksen myötä enää aakkosten ensimmäisiä. Syitä on monia :)
Poista