Kohti maratonia
Maratoniin olisi aikaa 15 päivää. Apua! Toivon siis suunnattomasti, että päivällä kun tulen töistä kotiin, ei tulisi vettä.
Joku joskus sanoi, että vesi vanhin voitehista. Mutta ei noiden luistimien kanssa. Vesi tukkii laakerit ja näin maratonin kynnyksellä ei olisi ihan älyttömästi hinkua niitä saada jumiin. Tai siis en ole vieläkään saanut aikaiseksi selvittää, että miten saan laakerit kuntoon märän kelin luistelun jälkeen. Noh joku myös sanoi, että jos laakerit kastuu niin sitten vaan reilusti vesisaaviin. Ei ne kuulemma enää pahemmaksi mene.
Kisaa varten olen siis tosiaan hommannut kypärän ja vaatteet. Niin ja uudet (tai no uudet ja uudet) luistimet. Enää puuttuu kaikki muut suojat paitsi rannesuojat. Niin ja majoitus Kuopiossa. Mutta en osaa senkään suhteen päättää, että yksi vai kaksi yötä. Niin tai jos lähtisi siitä, että kartottaisi missä on yli päätään vapaata.
Tänään siis luvassa varmaan ensimmäinen pitkän matkan lenkki pitkästä aikaa. Jos ehdin ajoissa töistä kotiin. Jos en niin sitten tyydyn mäkitreeniin.

Kommentit
Lähetä kommentti