Väsynyt kulkija
Viikonloppu oli kyllä sellaista hullun myllyä. Oli monenlaista puuhaa ja tekemistä ja pitkiä aikoja sitä ei ehtinyt aloillaan olemaan.
Perjantaina kävin työkavereiden kanssa syömässä ja katsomassa Talvisirkusta. Kirjoitan siitä ihan oman jutun vielä piakkoin. Lauantaina kutsui Hartwall-areena ja Kaija Koo. Sunnuntai aamuna olin ensimmäistä kertaa jaksamassa ehtoollista kotikirkossani. Niin ja sitä ennen oli tietysti partiolaisten lipunnosto. Eilenkin oli vielä vapaa päivä. Se meni tosin lepäämiseen. Lipunnosto partiovaatteissa ei ollut hyvä veto puolikuntoiselle.
Harvoin viikonlopulle osuu näin paljon kaikkea. Joka päivä jotain. Toki oli kivaa, mutta hyvin rankkaa on olla päivästä toiseen sosiaalinen. Se eilisessä olikin parasta, kun sain nauttia hiljaisuudesta miehen ollessa töissä. Ei tarvinnut miettiä sen enempää.
Tänään heräsin vihaiseen soittoon töistä. Hetken jo säikähdin, että olenko unohtanut jotain tärkeää. On vaan vaikea saada paikat jotain varten tyhjiksi, kun ei kukaan kerro etukäteen, että joku tulee tekemään jotain. Kirosin ja yritin pysyä asiallisena. Selitin, että ei tilaa saa nyt tällä aikataululla tyhjäksi tavaroista, kun partiolaiset harrastavat partiota ja ovat aikuisina ihmisinä päivällä töissä. Nyt pyörin sängyssä tätä kirjoittaen samalla odottaen, että milloin partiolaisten puolelta joku tulee linjoja pitkin.
Jospa sitä saisi itseään niskasta kiinni ja kahvin keittoon. Sitä voi tänään hyvällä omalla tunnolla lähteä kolmen päivän levon jälkeen takaisin töihin ja jättää mies nauttimaan omasta vapaapäivästään.
Perjantaina kävin työkavereiden kanssa syömässä ja katsomassa Talvisirkusta. Kirjoitan siitä ihan oman jutun vielä piakkoin. Lauantaina kutsui Hartwall-areena ja Kaija Koo. Sunnuntai aamuna olin ensimmäistä kertaa jaksamassa ehtoollista kotikirkossani. Niin ja sitä ennen oli tietysti partiolaisten lipunnosto. Eilenkin oli vielä vapaa päivä. Se meni tosin lepäämiseen. Lipunnosto partiovaatteissa ei ollut hyvä veto puolikuntoiselle.
Harvoin viikonlopulle osuu näin paljon kaikkea. Joka päivä jotain. Toki oli kivaa, mutta hyvin rankkaa on olla päivästä toiseen sosiaalinen. Se eilisessä olikin parasta, kun sain nauttia hiljaisuudesta miehen ollessa töissä. Ei tarvinnut miettiä sen enempää.
Tänään heräsin vihaiseen soittoon töistä. Hetken jo säikähdin, että olenko unohtanut jotain tärkeää. On vaan vaikea saada paikat jotain varten tyhjiksi, kun ei kukaan kerro etukäteen, että joku tulee tekemään jotain. Kirosin ja yritin pysyä asiallisena. Selitin, että ei tilaa saa nyt tällä aikataululla tyhjäksi tavaroista, kun partiolaiset harrastavat partiota ja ovat aikuisina ihmisinä päivällä töissä. Nyt pyörin sängyssä tätä kirjoittaen samalla odottaen, että milloin partiolaisten puolelta joku tulee linjoja pitkin.
Jospa sitä saisi itseään niskasta kiinni ja kahvin keittoon. Sitä voi tänään hyvällä omalla tunnolla lähteä kolmen päivän levon jälkeen takaisin töihin ja jättää mies nauttimaan omasta vapaapäivästään.
Kommentit
Lähetä kommentti