Joulun pehmeät paketit: t-paita
Ostinpa kangasta. Ostaessani ajattelin, että siitä tulee kivat bokserit miehelle. No ei siitä boksereita tullut kun kangas loppui kesken. Sain inspiraation, joka oli toteutettava. Niinpä kangas taipui t-paidaksi. Toisaalta hyvä niin, sillä trikookangas olisi ollut ehkä hieman liian ohut boksereihin.
Hupparia miehelle tehdessä rakastuin kaavaan. Ah! Ihanat hihan leikkaukset. Malli ei ota hartioihin kiinni. Piirsinpä siinä sitten hihaa lyhempänä ja asettelin kaavoja kankaalle kun ymmärsin, ettei siitä varsinaista t-paitaa saa millään. Jos kangasta on ostanut metrin tehdäkseen bokserit, ei se metri välttämättä riitä oikeasti paitaan. Hihoja sitten lyhyemmäksi ja paidasta tuli lähes hihaton.
Olisi siitä kankaasta juuri ja juuri ne bokseritkin saanut, mutta onnistuin toisen hihan leikkaamaan väärin päin ja jouduin leikkaamaan sen uudestaan. Noh eipä tuo haittaa. Paita valmistui ja roikkui henkarissa kun pahainen epäilys hiipi esille.. Entä jos se ei sovi? Entä jos pää ei mahdu kaula-aukosta ulos..? Roikkuupa hölmön näköisesti. Siinä paitaa töllistellessäni tuumasin itselleni, että jos siinä on jotain pielessä niin se on helman lyhyys ja sen voi korjata jälkikäteen resorilla.
Kiva siitä tuli siis ihan aikuisten oikeasti. Ja hyvä se oli päällä, vaikka hihojen vuoksi taitaakin olla enemmän kesäpaita. Seuraavalla kerralla saa mies itse lähteä kauppaan mukaan valitsemaan kangasta. Tuleepa sitten juuri sellainen kuin haluaa.
Lapsena pehmeät paketit olivat pahimpia ja nykyään ihanimpia. Onpas hyvännäköinen miesten paita ja kauniit värit kankaassa!
VastaaPoistaKiitos. Kangas valinta osui kyllä ihan nappiin.
PoistaRaikkaat värit, epäonnen kautta voittoon! Miehelle on kyllä hankala tehdä, kiva, että teillä tykätään :)
VastaaPoistaSuurimpana haasteena etenkin lahjaksi tehdessä on tuo sovittamisen puute.. Noh jos olisi helmat olleet liian lyhyet, olisin varmaan resorit laittanut helmaan ;)
PoistaOo, sä oot lisääkin tehnyt miehelle! Se on sellainen juttu, että mä teen vaan pahimman painostuksen alla puoliskolleni. Kyseli tuossa jo, että jokohan osaan tehdä paremmin paitoja, että jos sillekin tekisin pari. Ilmeisesti mun keväällä tekemät ei olleet hyviä :DD
VastaaPoistaSamalla kaavalla tuon tein kun hupparinkin. Ainut "moite" mikä tuli oli, että hihat olis saanut olla pidemmät :D Noh seuraavaan sitten ;)Tuolle on hauska tehdä. Osaa arvostaa ja sitten kun ei lahjaksi tee niin sovituskin on helpompaa :D
Poista