Tasa-arvoinen avioliittolaki

Piispainkokous on antanut selonteon tasa-arvoiseen avioliittoon. Kirkon oppi on ja pysyy. Iso laivaa kääntyy siis hitaasti. Tosin niinhän se on aina ollut.

Maaliskuussa astuu voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki. Tämä ei kuitenkaan tällä haavaa tarkoita sitä, että pappi voisi vihkiä samaa sukupuolta olevat, vaikka haluaisikin niin tehdä. Ai miksei? Piispainkokous antoi selonteon, jonka mukaan "pappi voi rukoilla maistraatissa avioliiton solmineen homoparin kanssa". Siihen kuitenkin loppuu papin valtuudet. 

Asiasta on puhuttu paljon ja se puhututtaa monia. Silloin kun tasa-arvoinen avioliittolaki meni eduskunnassa läpi, järkytyin. En sen vuoksi, että en varsinaisesti sallisi vaan sen vuoksi, että pelko Suomen adoptio mahdollisuuksien heikkenemistsä nousi vahvasti pintaan. Miksei Suomelle voisi käydä samalla tavalla kuin Ruotsille vastaavissa olosuhteissa? 

Olen rakkauden puolella. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus saada elää rakastamansa ihmisen kanssa, jos se vaan on mahdollista. Välillä sitä miettii, että olenko liian konservatiivinen uudistuvsan kirkkoon vai olenko sittenkin liian liberaari niihin verrattuna, jotka haluavat pysyä vanhassa ja turvallisessa. 

Tasa-arvoinen avioliittolaki on yksi niistä asioista, joista en osaa, enkä kyllä haluakkaan, muodostaa omaa mielipidettäni. Ymmärrän kummankin kannan ja näkökulman. Olen kysynyt ennenkin täälöä blogissa, että onko pakko valita puolta jos ei halua ja olen saman kysymyksen ääressä uudestaan. Toisaalta mietin, että voiko ja saako oma mielipiteeni poikeata kirkon kannasta, mutta samalla tiedostan sen, että sillä hetkellä, kun puoleni valitsen, joudun näkökantaani puolustamaan henkeen ja vereen ja saisin vain ihmisten vihat niskaani.

Tämä on ehkä niitä hetkiä, jolloin voin hyvin samaistua Paavaliin. Ainoita eroja meillä tosin on se, että Paavali tieso tasan mitä oli tekemässä ja eli täysin eri aikakautta. Ai niin ja Paavali oli mies.