YAD:n kautta uusia ystäviä

YAD Street Team
Juttu on kirjoitettu YAD:n Street teamin tehtävä palautuksena. Olen Yad:sta kirjoitellut aikaisemminkin täällä ja täällä. (Linkeistä löytyy kahdella hakusanalla kirjoitetut tekstit, joten niissä on myös samoja juttuja.)

"Tiivistettynä YAD eli Youth Against Drugs ry on sitoutumaton valtakunnallinen nuorten vapaaehtoistoimintaan perustuva järjestö, jonka tavoitteena on ehkäistä huumausaineiden käyttöä sekä vähentää niistä ja muista päihteistä aiheutuvia haittoja. YAD tarjoaa tukea päihteettömään elämään, päihteetöntä toimintaa ja tietoa huumausaineaiheesta sekä haastaa miettimään omia valintoja ja arvoja."

Ja koska YAD oli jo toimintansa tiivistänyt hyvään pakettiin, kävin suoraan sen heidän sivuiltaan lainaamassa. Miksi keksiä pyörää uudestaan eikun.. Mutta se ei ollut nyt se pointti mistä halusin kertoa vaan eksyin täysin sivuraiteille. Noista aikaisemmista teksteistä näkee sen, että pääsin YAD:n matkassa pari vuotta sitten Kölniin, jossa tutustuin erinäköiseen joukkoon ihmisiä. Osa kulki rinnalla vain sen pienen hetken ja toiset taas ovat kulkeneet jollain tapaa mukana sen jälkeekin. Ehkä se minkä halusin nostaa tällä kertaa esille on se, miten YAD:n kautta on mahdollista saada oikeasti myös ystäviä, joilla todennäköisesti on edes hieman saman suuntainen arvomaailman pohja tai ainakin moraalikäsitys kuin itselläsi. Minä sain tutustuin Kölnin reissulla kahteen ihan loisto tyyppiin, joiden kanssa olen edelleen yhteydessä. Toiseen enemmän ja toiseen satunnaisesti. Heidän kanssaan tuli kätköilyn merkeissä pyörittyä pitkin Kölnin katuja ja naurettua. Jotenkin ajattelen, että kätköily liitti meidät hyvin yhteen. Toki myös samanlainen ajattelumaailma. Näimme yhteisen matkamme aikana paljon sellaista, jota muut eivät varmasti nähneet. 

Viime vuoden lopulla tapasin toisen näistä henkilöistä noin kahden vuoden jälkeen. Ilokseni sain huomata, että juttu jatkui juuri siitä mihin se oli edellisellä kerralla jäänyt. Kuinka helppoa oli puhua vaikeistakin asioista hänen kanssaan. Toki meitä yhdistää sama elämän tilanne ja sosiaalialan työ, joten juttua riitti muutenkin kuin vain matkamuistoja vaihdettaessa. Yhteiset muistot vahvistavat ystävyyttä. Koen itseni onnekkaaksi kun sain silloin osallistua tuolle makalle ja tulin niin paljon rikkaampana reissusta kotiin.

Ystäviä voi siis löytyä mistä vain. Etenkin silloin kuin uskaltaa olla rohkea ja avoin, mutta ennen kaikkea juuri sellainen kuin todellisuudessa on. Nämäkin huippu tyypit olisi minulta jäänyt tapaamatta ilman YADia. Nyt suunnitteilla on uusi yhteinen matka, mutta minne ja millaisella kokoonpaanolla niin sen näyttää vain aika.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syyskuun superlukumaraton

Lukumaraton lähestyy

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta