"Ja pahimpia on aamut.."
Vaikka kuinka paljon varaisin aamulle aikaa, tulee silti joka ikinen kerta ihan älytön kiire. Niin myös tänään..
Nousin kyllä ylös juuri silloin kun kello ensimmäisen kerran soi. Ehdin juoda aamukahvinkin ihan kaikessa rauhassa samoin kuin tapella koiran kanssa. Siinä vaiheessa kun hyppäsin auton rattiin, tiesin jo myöhästyväni. Ilmoille sateli taas vaihteeksi koko arsenaali kirosanoja. Reilu 50 kilometriä matkaa ja hieman reilu puolituntia aikaa. Niin ja kasa pikkuteitä nopeusvalvontakameroineen ennen kuin oli edes mahdollista päästä isolle tielle. Että jippii.
Niin mistäpä siis olikaan kyse... Jostain syystä piti käydä uusimassa passi. Niin nimenmuutoksen jälkeen asiakirjathan ovat voimassa vain kolme kuukautta. Ja tätäkin olen pitkittänyt ja pitkittänyt.. Joo oma vika, mutta miksi ihmeessä tulee tarve uusia passi juuri silloin kun monella muullakin on sama tarve.
Päätin tälläkin kertaa olla ennalta viisas ja varata ajan passin uusimisille. No eihän tässä lähialueella ollut yhdessäkään konttorissa vapaita aikoja. Lähimmät vapaat ajat olivat vasta kuun puolivälissä ja silloin tulisi sitten ihan älytön kiire. Laitoin siis laitokset syyniin ja löysin ajan tälle aamupäivälle. Niin ja matkaahan tuli se reilu 50 km. Ja myöhästyin. No Tottakai. Tosin vain neljä minuuttia ja ehdin vielä omalle ajalle, mutta sain vihaiset mulkaisut poliisilaitoksen konttorirotalta. Ymmärrän kyllä. Silloin kun varataan aika niin olisihan se hyvä, että silloin oltaisiin siellä kun aika alkaa.
Joten mitä tästä opin.. Taidanpa varata tuollaiseen matkaan ensi kerralla hieman enemmän aikaa ja nousen aamulla vieläkin aikaisemmin sängyn pohjalta. Noh passini sain varattua ja maksettua. Noin viikon päästä saan hakea sen ärrältä.

Kommentit
Lähetä kommentti