Multaterapiaa

Pitkään miehen kanssa puhuttiin siitä, että jos mansikoita saisi taas tänä vuonna istutettua parvekkeelle. Taimia ei mistään löydetty. Myöhässä siis taas vaihteeksi. Se ei tosin ole mitään uutta. Saatiin sentään kausimansikan siemeniä. Kuvan mukaan niistä tulisi vähän metsämansikan näköisiä. Saattaisivat myös olla maultaan hyvin samankaltasia.

En minä mikään viherpeukalo ole. Yleensä onnistun tappamaan kukat ja kaktuksetkin. Basilika on kuitenkin käsissäni pysynyt onnistuneesti hengissä, joten siinä kun mies katseli illan ottelua televisiosta, minä laittelin multaa ruukkuihin ja mansikan siemeniä multaan. Aah, kuinka rentouttavaa! Sormet pehmeässä mullassa ja ajatus juoksi jossain muualla.

Ensin laitoin mansikan siemet multaan ja sitten kahteen viereiseen "kukkaruukkuun" istuttelin vielä sipulia. Ruohosipulia en enää iltasella jaksanut, mutta sekin päätyy vielä basilikan kanssa samaan ruukkuun. Haluisin kokeilla kasvattaa vielä jotain muutakin. Ehkä miehen vastusteluista huolimatta herneet päättyvät laatikkoon itämään tai haen jostain vadelmanpistokkaan, jonka upotan multaan.

Parveke kasvatusta. Katsotaan mitä siitä tulee vai tuleeko lopulta yhtikäs mitään. Onko muilla kokemuksia parvekeviljelystä? Mitä olette kasvattaneet kukkien lisäksi parvekkeella?
Hengissä säilynyt ja moneen kertaan elvytetty basilika.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!