Rapatessa Roiskuu

Olen nyt useamman päivän yrittänyt tasoittaa tunnekuohua. Olen yrittänyt saada koko asian pois mielestä, mutta turhaan. Edelleen kiehuu ja ärsyttää. Aivan samalla tavalla kuin kommentit siitä, etten minä voisi ymmärtää, kun ei minulla ole lapsia tai että ymmärtäisin sitten kun niitä lapsia tulee. Olen yrittänyt pitkään välttää näihin kannan ottoa, niin kuin silloin tasa-arvoisen avioliittolain kohdallakin. Silloin kirjoitin samasta tematiikasta kuin nytkin.. Nimittäin lapsettomuudesta... Kaikkihan siis alkoi Ylen julkaisemasta uutisesta "Sortaako hallitus lapsettomi? Sairasta lasta voi hoitaa täydellä palkalla, itseään ei." Samantien alkoi vilkas kommentointi siitä, että on väärin kun perheet joutuvat maksamaan kalliita päivähoitomaksuja tehdäkseen töitä ja lapsettoman ei tarvitse sellaisista asioista välittääkään. Niin tai se, että lapset kantavat hoidosta ja koulusta kaikki tartuntataudit kotiin, jotka sitten vaikuttavat arkeen. Ja me lapsettomatko emme niitä taute...

Varsinaisesti en nyt ota kantaa koko lakiehdotukseen. Mutta tiesittekös sen, että kun Ruotsissa siirryttiin tasa-arvoiseen avioliittolakiin monet maat eväsivät ruotsalaisilta adoptio mahdollisuuden? Entä miten käy meidän jos laki menee läpi? Jos laki menee läpi niin joudunko elämään lapsettomana loppuelämäni jos biologista ei kuulu? Mihin häviää minun mahdollisuus olla äiti? Ai niin, mutta eihän se ole ihmisoikeus. Eli minulla ei siis ole varsinaisesti edes oikeutta olla äiti.