Rapatessa Roiskuu

Piispainkokous on antanut selonteon tasa-arvoiseen avioliittoon. Kirkon oppi on ja pysyy. Iso laivaa kääntyy siis hitaasti. Tosin niinhän se on aina ollut. Maaliskuussa astuu voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki. Tämä ei kuitenkaan tällä haavaa tarkoita sitä, että pappi voisi vihkiä samaa sukupuolta olevat, vaikka haluaisikin niin tehdä. Ai miksei? Piispainkokous antoi selonteon, jonka mukaan " p appi voi rukoilla maistraatissa avioliiton solmineen homoparin kanssa ". Siihen kuitenkin loppuu papin valtuudet.  Asiasta on puhuttu paljon ja se puhututtaa monia. Silloin kun tasa-arvoinen avioliittolaki meni eduskunnassa läpi, järkytyin. En sen vuoksi, että en varsinaisesti sallisi vaan sen vuoksi, että pelko Suomen adoptio mahdollisuuksien heikkenemistsä nousi vahvasti pintaan. Miksei Suomelle voisi käydä samalla tavalla kuin Ruotsille vastaavissa olosuhteissa?  Olen rakkauden puolella. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus saada elää rakastamansa ihmisen kanssa, jos se...

Viime viikon perjantaina mies lähti reissuun ja ihan kohta hänen pitäisi palata raskaalta matkalta takaisin. Onneksi, sillä kotona on ollut aika tylsää, vaikka en ole koko aikaa kotona toki ollutkaan. Miehen "pakollinen" kevät loma alkaa olla jo tuttu juttu. Viime vuonna tuo samainen reissu ajoittui vain huomattavasti hankalampaan kohtaan. Silloin oli töissä sellainen vilske ja vilinä, että joutui kalenteria lyömään kiinni, ettei olisi tullut liian täysiä päiviä. Koiran rakon kestävyys kun on rajallinen. Toista oli tänä vuonna. Olen voinut pitää etäpäiviä ja tehdä kotoa käsin huomattavasti enemmän töitä. Hyvä vaan. Muistan, kuinka viime vuonna pää alkoi hajoilla jo alkuvaiheessa. Selitin kaikki tekemiseni ääneen koiralle kuin täyttääkseni hiljaisen asunnon. Joku olisi saattanut pitää mua ihan tärähtäneenä. Tosin siltä se kyllä tuntuikin. Tällä kertaa olen nauttinut hiljaisuudesta. Olen lukenut ja katsonut sarjoja. Niin ja tietenkin tehnyt töitä. Meistä kahdesta se olen...

Eihän siitä kauaa ole kun pääsimme ensimmäistä kertaa miehen kanssa lähtemään asuntoautolla tien päälle maistelemaan karavaanarin elämää. Pieni kipinähän siitä jäi kytemään. Kuinka helppoa ja vaivatonta matkanteko onkaan omalla tavallaan ja se, ettei oikeasti tarvi reissuun lähtiessä miettiä, että mihin koiran lykkää matkan ajaksi. Päätimme miniloman kunniaksi ottaa auton uudestaan lainaan ja suunnata tien päälle. Tosin tällä kertaa päätimme myös sen, että yhden yön reissun sijaan olisimme tien päällä vähintään kaksi yötä.  Ja jälleen kerran tiedossahan oli mikäpä muukaan kuin kätköilyreissu pitkin Suomea. Kovin paljon ei etukäteen reittiä mietitty. Ei olenkaan samalla tavalla kuin yleensä. Tosin reittimuutokset ovat asuntoautolla liikkuessa aavistuksen helpompia, sillä kun on oikeanlainen varustus mukana, sitä voi tarvittaessa hakea uudet kätköpaketit gepsiin. Toki asuntoautolla liikkumisessa on etenkin näin talviaikaan huonotkin puolensa. Etenkin kätköilijän näkykulmasta. ...

Sairasloman jälkeen kirjoittaminen on tuntunut oudolta. Toki sattuuhan tuossa saikulla ollessa kaikenlaista, joka on saanut miettimään moniakin asioita. Niin tärkeää kuin kirjoittaminen oikeasti mulle on ja kuinka paljon siitä onkaan apua monessa mielessä, olen vaan alkanut miettimään, että mistä haluankaan todellisuudessa kirjoittaa niin avoimesti. Ehkä tämä tunne menee ohi, toivottavasti. Pää on vain hieman sekaisin kaikesta viime aikaisesta. En ole mihinkään häviämässä. Bloggaamista en edelleenkään ole lopettamassa. Lapsettomuudesta kirjoittaminen siirtynee ainakin pääosin runomuotoon ja tuonne pikkutupa -blogin puolelle. Varmaan teemana pysyy täälläkin mukana. Nyt vain tuntuu, että on pakko ottaa hieman etäisyyttä viime viikon ryöpytyksen jälkeen. Kiitos teille ihanille lukijoille, jotka jaksatte tsempata ja tukea. Siitä olen saanut voimia. Yleensä ajatellaan, että lapsettomuudessa kyse on siitä, että jommassa kummassa, naisessa tai miehessä, on vikaa. Olemme nyt parin viimeis...

Saapui Hussilta kirje. Aika olisi varattu kummallekin yhteisesti. Jos olisin tiennyt mitä tuo kirjeen saaminen ja avaaminen saa aikaan, olisin antanut olla. Tiedänpä mitä sillä tarkoitetaan, kun sanotaan, "että sitten kun helvetti jäätyy." Olipa oikeasti tuskainen loppuviikko. Ei ollut ympärillä puhetta. Väistelyä, ei kosketusta, siis edes sitä pienintä hipaisua. Lopulta paperit lenteli pitkin lattioita ja sitten itkettiin. Tai siis minä itkin. Yhdessä ei siis tässä vaiheessa mentäisi. Yritetään vielä ennen tarkempia tutkimuksia. Peruin yhteisen naisten klinikalle. Jos ei yhdessä mennä, ei tutki kumpaakaan. Oli heidän viesti. Eivät tee julkisella pelkästään naisten tutkimuksia. Gynelle jos haluaa, niin yksityiselle on mentävä. Vaikka haluan ja toivon lasta, en oikeasti halua menettää tuota miestä. Kyllä hänkin lapsia haluaa. Enpä kuitenkaan haluaisi olla mieheni vihamies. En halua toiste nähdä sitä, kun hän suuttuu. Melkein seitsemän vuotta ja ensimmäinen näin iso rii...

Eilen postiluukusta kolahti vihdoin ja viimein lähteaika lääkäriin. Avasin kuoren jännitysteksestä sekaisin. Oma hämmennys oli suhteellisen suuri, sillä aika oli suoraan hormonipolille. Ensin hoitajalle ja sitten lääkärille. Olin kyllä tietääkseni hakenut lähetettä gynegologille. Tarkoitus oli tässä vaiheessa vain katsoa, että onko mulla paikat kunnossa. Noh, eihän se ihan näin mennyt. Aikahan napsahti molemmille ja miehen reaktio oli ihan omaa luokkaansa.  Avauduin miehen reaktiosta. Sain niskaani ryöpytyksen, jossa todettiin, että jos mieheni ei ole valmis tähän, ei hän ole valmis isäksikään. Kuinka paljon se loukkasi, vaikkei sanoja ollut sellaiseksi tarkoitettu. Kukaan muu ei tiedä meidän tilannetta. Olimme ajatelleet reitin hieman toisenlaiseksi. Juu, ymmärränhän minä, että on tärkeä tutkia molemmat, mutta kyllä ihmisen pitää itse olla valmis niihin tutkimuksiin.  Jäin oikeasti miettimään sitä, miksi lapsettomuus saattaa hajottaa parisuhteen. Asetammeko me miehi...

Lauantaina oli pitkästä aikaa mulla ja miehellä yhteinen vapaapäivä. Oltiin jo pitkän aikaa sitten puhuttu, että Vaasassa pitäisi kätköilyn tiimoilta käydä jälleen pyörähtämässä. Perjantai meni ensin pakatessa ja kun mies pääsi töistä kotiin, kannettiin autosta toiseen tavarat ja lähdettiin hakemaan vaihto-autoa tien päälle lainaan. Saimme vaihtoautoksi matkailuauton. Ensin jopa hieman pelotti ajaa 80:piä, mutta sitten kun hetken oli totutellut, oli helpompi painaa kaasuakin. Koiruudellakin meni oma aikansa tottua uuteen autoon. Olisi tuo karvainen kaveri kovasti halunnut matkustaa pöydän päällä, mutta jotain syystä päädyin nappaamaan pöydän irti. Ei ehkä turvallisin paikka nelijalkaiselle ystävällemme. Kätköreissuhan tämä oli. Ihan puhtaasti, tosin nyt oli ennalta valitut kohteet ja tarkka suunnitelma reitistä. Vuoroin meistä kumpikin ajoi, tosin mies jälleen huomattavasti enemmän. Näihin meidän reissuinhan kuuluu vähän unta ja paljon liikettä. Tai siis vastaavat reissut, mitä ...

Tekstissä käytetyt laulun sanat ovat Markku Perttilän Vierellä kulje -kappaleesta. Täällä jo ilta tummenee, väsynyt tuuli huokailee. Keitimme vielä iltateen ja kuljemme yöhön hiljaiseen. Takana alkuaskeleet, edessä uutta aukenee. Suru ja riemu vuorollaan kutsuvat kanssaan kulkemaan.    Aika usein olen viime aikoina pysähtynyt miettimään aikaa. Sitä aikaa, jonka olen saanut mieheni kanssa yhdessä kulkea. Olemme selvinneet jo monesta liemestä yhdessä. Olemme selvinneet läheisen sairaudesta, taloudellisesta ahdingosta ja kaikesta arjen kiireydestä. Olemme selvinneet pitkästä välimatkasta ja siitä, että olen työni puitteissa suhteellisen paljon pois kotoa.   Olemme järjestänet yhdessä olomme aikana aikatauluja uusiksi moneen kertaan. Annamme toisillemme aikaa silloin kun se on mahdollista, mutta emme myöskään velvoita toisiamme viettämään kaikkea yhteistä vapaa-aikaa yhdessä. Puhumme asioista, mutta voimme myös olla hiljaa ja silti nauttia toistemme seurast...

Eilen sain vihdoin ja viimein varattua ajan gynelle. Siitä on moni mulle sanonut jo pitkään ja joo tiedän, että olisi varmaan pitänyt tuokin asia hoitaa jo aikoja sitten pois alta, mutta mutta.. Moni sanoo, että suomalainen mies ei puhu. No kyllä se taitaa päteä samalla tavalla myös meihin naisiin. Lapsettomuus on kipeä asia. Sitä on äärettömän vaikea ottaa esille. Huomasin sen gynelle aikaa varatessa. Tai siis gynellehän ei saa suoraan aikaa varattua vaan pitää mennä lääkärin kautta, joka sitten kirjoittaa lähetteen, jos kokee sen tarpeelliseksi. Suositushan on se, että gynellä käytäisiin kerran vuodessa katsomassa, että kaikki on ok. Multa hoitaja kysyi puhelimessa, että onko kyse jostain sairaudesta. Nii-iin.. Kyllähän siinä sai taas hetken miettiä, että mitä sitä vastaa. Sönkötin siinä sitten, että ei tai ehkä tai miten sen nyt sitten ottaa. Olin hetken hiljaa ja kerroin kaiken oleellisen. Toisaalta se tuntui häpeälliseltä myöntää, että hei mussa saattaa oikeasti olla jotain...

Lauantaina, kun kävimme viettämässä iltaa olut expoilla , nosti kotiin lähtiessä miehellä jonkin asteinen suojeluvaisto. Tai jos sitä voisi suojeluvaistoksi sanoa. Minä en pidä yhtään humalaisista miehistä. Etenkään niistä täysin tuntemattomista, jotka tulevat perään huutelemaan ja viheltelemään. Välillä sitä tuntuu, että on jokin magnetti, joka vetää näitä puoleensa. Pois lähtiessä ensimmäiset aloittivat huutelun narikkajonossa. Päästessämme ulos asti kulkivat jo perässä huudellen jotain mukaan lähtemisestä. Silloin näin ensimmäisen kerran, kuinka miehellä rupesi ärsytys nousumaan. Ensimmäinen kerta kahdeksan vuoden aikana. Olin hämmästynyt ja olin kuin en välittäisi takana kulkevista ja huutelevista miehistä mitään. Mies vain kommentoi pomolleen, jonka kanssa olimme liikenteessä, että toisethan ei niiden kuskia vie. Kotimatkalla ja kotonakin vielä puhuttiin asiasta. Kyse ei ollut mustasukkaisuudesta vaan siitä, ettei rauhassa saa kulkeakun toiset huutelee perään. Se on raivost...

Tammikuussa päästiin lähtemään kauan odotetulle häämatkalle . Nyt kun asiaa ajattelee niin herää taas matkustamisen kaipuu. Jonnekin olisi päästävä ottamaan irti arjesta ja tästä kiireestä. Sitä hetkeä odotellessa pitänee tyytyä valokuviin edelleseltä reissulta.  Me käymme suhteellisen säännöllisesti miehen kanssa tekemässä päivävaelluksia. Teneriffa antoi tähän myös mahtavat puitteet. Lähdimme Los Cristianosista Montanã de Guaza -vuoren ylitse kulkemaan Pal-Mariin. Vaikka nousua yli suhteellisen paljon, oli reitti kuitenkin suhteellisen helppokulkuista. Otimme suunnaksi tuttuun tapaan geokätkön. Kätkö olikin sellaisella paikalla, jonka halusin itse henkilökohtaisesti nähdä. Kalankasvattamoita. Niiden lähellä voi kuulemma nähdä myös delfiinejä. Tulivuoren kraaterille asti emme jaksaneet lähteä, vaikka siellä oli kätkö. Ilman yllättävä lämpeneminen ja veden väheneminen sai meidät jatkamaan matkaa. Montanã de Guazalta näkymää Pal-Mariin. Kapeita polk...

Vihkipuhe 5.9.2016  Heidi ja Jani, hyvät häävieraat. Rakkaus on lahja. Se on pyyteetöntä, jota ei voi ansaita, vaikka kuinka yrittäisi. Rakkaus on myös toisen tukemista ja auttamista. Se on rinnalla olemista ja kulkemista samaan suuntaan yhteisellä matkalla. Heidin ja Janin yhteinen matka alkoi laivalta, yhteisten ystävien keskeltä. Jani, olit kiinnittänyt huomiosi Heidiin heti. Näit hänen olemuksensa ja kauneutensa. Heidi, sinä näit Janissa tyylikkään ja komean herrasmiehen, joka sai jalkat altasi. Te olette yhdessä ehtineet jo kulkea tovin samaan matkaa ja tänään saamme viettää  yhteisen matkanne tärkeää juhlaa.  Rakastakaa. Rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne. Rakasta toisianne. Tähän kehottaa myös Raamattu. Rakkauden kaksoiskäsky kehottaa meitä pyytettömään rakkauteen. Siihen, että seisomme toistemme rinnalla niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Pyyteetön rakkaus on läsnäoloa, jossa ei välttämättä tarvitse sanoa mitään ol...

Hyvin harvoin olen yksin kotona yötä. Lähestulkoon aina se on niin päin, että minä olen se, joka on reissussa ja mies on kotona koiravahtina. Nyt kun toiselle tarjoutui mahdollisuus lähteä tien päälle, niin en todellakaan edes ajatellut sanovani poikkipuolista sanaa. Sinne se siis suuntasi meren taakse kahden yön reissulleen kätköjen perässä. Viettäköön laatuaikaa geokollegan kanssa. Ei se ole minulta pois, vaikka jo nyt onkin ikävä. Toisaalta mikä ihana vapaus tehdä vaikka mitä. Yleensä kun minun kotoa poissaolot kuluu työtehtävien merkeissä. Illalla kun sänkyyn pujahdin, kiskaisin miehen kaapista t-paidan. Se päällä on hyvä nukkua. Koiruuskin käpertyi tutulla tavalla polvitaipeisiin kiinni. Kai se odottaa, että mies tulisi kuitenkin yöllä kotiin. Etäisyys antaa tietyllä tapaa puhtia parisuhteeseen. Mikään ei ole mukavampaa kuin se, että tietää toisen tulevan reissusta kotiin tyytyväisenä ja onnellisena. Ja sitä paitsi kotiin on aina kiva palata. Sen olen omien reissujeni...

Jokaisella on oikeus rakkauteen ja siihen, että kokee tulevansa rakastetuksi. Iltasanomat kertoivat Ullasta ja Jaakosta, jotka aikoinaan tutustuivat toisiinsa työpaikalla ja seurustelivat pari vuotta. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja heidän yhteinen aikansa tuli päätökseen. Kuulostaako tutulta? Niin. Tarinan alku voisi periaatteessa olla kenen tahansa meidän parisuhteen alku. Mutta kertomus on siinä määrin erilainen, koska kyseessä on kaksi toisiinsa rakastunutta kehitysvammaista. Ulla ja Jaakko joutuivat vuosiksi toisistaan eroon, sillä heillä ei ollut keinoja selvittää toistensa asuinpaikkaa. Kului vuosia ja kumpikin ajatteli toisiaan kunnes eräänä päivänä diskossa he kohtasivat toisensa jälleen. Kertomus on liikuttava ja tosi. Se on todellisuutta monen kehitysvammaisen osalta. Jokaisella pitäisi olla oikeus rakkauteen ja elää onnellisesti yhdessä rakkaansa kanssa. Valitettavasti se ei ole kaikille mahdollista. Ullan ja Jaakon kaltaisia pareja on enemmänkin. Mikä tukisi he...

Rakkausviikko alkaa olemaan takana ja mikäpä olisikaan parempi lopetus mahtavalle viikolle kuin kestävän parisuhteen resepti. Taustatyötä tehdessä löytyikin päivän postaukselle sopiva artikkeli 11.2.2015  Iltalehdestä.  Parisuhteellen on tutkimusten mukaan löydetty kolme yhdistävää tekijää: suhteeseen sitoutuninen, oma tila ja hellyys. Saman tutkimuksen mukaan pelkkä rakkaus ei ole riittävä. Tosin olenkin tainnut jossain aikaisemmassa kirjoituksessani todeta, että rakkaushan on loppupelissä tahtotila. Kuitenkin kestävän parisuhteen reseptiin rakkauden lisäksi tarvittaan noita kolme ainesosaa. Tutkimuksenhan on siis julkaissut Body + Soul.   Kestävän parisuhteen resepti Reilusti rakkautta Roppakaupalla suhteeseen sitoutumista Luontevasti omaa tilaa Aimo annos hellyyttä Valmistus vaiheessa on hyvä ottaa huomioon aineksien sivuainekset ja sen mitä ne pitävät sisällä. Lisäksi on tärkeää tunnistaa niiden tarpeet itsessä sekä kumppanissa. Tässä vaiheessa ...

Minni ja Mikki ovat olleet pariskunta jo ties kuinka pitkään. Is nostikin heidän esille rakkausviikon kunniaksi. Toisaalta jos katsomme Minnin ja Mikin parisuhdetta tarkemmin, niin saamme huomata, että samat asiat pätevät myös ystävyyteen. Ehkä yksi Minnin ja Mikin onnen salaisuus on se, että he ovat aikojen saatossa oppineet hyväksymään toisensa juuri sellaisina kuin ovat. He tietävät toistensa viat ja sen missä tilanteissa toinen saattaa helposti unohtaa ihan mitä vain. Niin ja ennen kaikkea se, ettei kumpikaan heistä aristele myöntää sitä, että olisi ollut väärässä.  Mielestäni ehkä yksi tärkeimmistä ominaisuuksista niin parisuhteessa kuin ystävyydessäkin on se, että rehellisesti ja avoimesti voi myöhtää erehtyneensä. Omien virheiden myöntäminen ei koskaan saisi olla liian vaikeaa. Vain virheiden kautta voi oppia jotain uutta. Jos ei mitään muuta niin ainakin itsestään. Myös toisen hyväksyminen sellaisenaan on hyvinkin olennaista. Ei toista voi muuttaa olemaan sella...

Jokainen on varmaa elämänsä aikana jossain kohtaa kirjoittanut rakkauskirjeen . Minäkin olen. Tosin enpä muista, että olisin rakkauskirjeitä kirjoitellut ainakaan omalle miehelleni. Hänelle olen lähettänyt kortteja ja ennen häitä, oikeastaan polttarireissulta, tuli lähetettyä todellinen rakkauskirje tai no rakkauskortti tuolle miehelle. Harva ehkä osaa millään tavalla mieltään minua romantikoksi, mutta kyllä minäkin sitä olen. Harvoin tulee kirjoiteltua rakkauskirjeitä, mutta enemmän osaan arvostaa niitä arjessa tapahtuvia hellyydenosoituksia. En minä kaipaa kauniita sanoja paperilla vaan sitä, että joku pitää kiinni. Toki rakkauskirjeen saaminen varmaan ilahduttaisi mieltä, mutta en minä sitä tarvitse uskoakseni, kuinka paljon tuo mies minua rakastaa.

Bongasin tänään rakkausviikon teemaan liittyen Is:n sivuilta jutun siitä, miten oma kumppani on löytynyt. Olen hyvin vähän puhunut meidän kertomuksesta, mutta ehkä tällä kertaa sen voisi paljastaa. Vihkipapin tapaamisessakaan emme paljastaneet koko totuutta. On vaikea ajatella, että onni saattaa lymytä ihan missä tahansa. Sellaisessakin paikassa, josta sitä ei voisi ikinä arvata. Moni on löytänyt elämän kumppaninsa netistä ja osa puolestaan yhteisen harrastuksen tai tuttujen kautta. Ja löytyyhän toki näitäkin pariskuntia, joiden yhteinen polku on alkanut rippikoulusta. Me emme mieheni kanssa lukeudu mihinkään näistä. Meidän yhteinen polku on alkanut nimittäin väärään numeroon päätyneestä tekstiviestistä. Olin lähettämässä hyvälle ystävälleni viestiä, jossa kommentoin eräässä televisio-ohjelmassa esiintyneen miehen takamusta samalla viitaten exsääni. Ja ennen kuin ehdin tajuamaan ja lähettämään pahoittelut siitä, että viesti oli lähtenyt väärään numeroon, tuli vastausvies...

Iltasanomien kolumnissa kehotettiin puhumaan rakkaudesta ääneen. Samaa isäni sanoi meille myös juhlapuheessaan hääpäivänämme. Haluaisin haastaa myös teidät lukijat ajattelemaan ja puhumaan rakkaudesta. Etenkin sille omalle kumppanille. Kun mietin minua ja miestäni ja sitä kaikkea mut meidän välillä on, en tiedä mitä ääneen jakasin. Vaihdamme pusut töihin lähtiessämme aina mahdollisuuksien mukaan ja halaillaan kyllä ihan muuten vaan. Ja yleensä aina nukkumaan mennessä kerromme rakastavamme toisiamme. Joku voisi kokea tämän hieman siirappisena, mutta meillä se on ihan luontevaa. Läheisyys on se, joka meillä lämmittää varmasti. Toisen kainaloon on mukava kömpiä katsottiin sitten televisiota ja oltiin menossa nukkumaan. Se, että toisen lähellä on mielestäni hyvä olla kertoo paljon. Ei se rakkaus ole pelkästään sanoja vaan se on myös niitä tekoja ja eikä sen teon tarvitse olla mikään iso. Ne pienetkin riittävät. Meidän melkein seitsemään vuoteen tekoja mahtuu huomattavasti paljon ...