Tekstit

Näytetään tunnisteella ompeluja merkityt tekstit.

Paitatehdas: Sinistä ja punaista

Kuva
Selian edellisen yllätyspussin mukana tuli aivan ihana joustocollege, jossa oli isoja punaisia kukkia. Rakastuin ihan suoraan siihen kankaaseen. Piti tehdä jatkotilaus ja hankkia valkoista joustocollegea ja resoria, jotta pääsin ompelemaan. En pidä yhtään lyhyistä paidoista. Minua lähinmä ärsyttää se jos paita ei peitä edes puolta takamuksesta, joten päätin suosiolla valita kaavan, jolla saisi reilusti pidemmän helman paitaan. Olin jo aikaisemmin trikoopaitoja varten piirtänyt. Nyt kavoin kaava-arkin uudelleen esiin ja piirsin kaavan uudestaan, jotta sain trikoopaidoissa esiintyneistä kohdista liian kireät kohdat pois. Kaavahan on Burdan Easy, jonka esittelinkin täällä jo aikaisemmin. Päälle tuo punainen unelma istui täydellisesti. Helmassa oli juuri sopivasti pituutta ja kaula-aukkokaan ei kiristä mistään kohtaa. Kaavasta tuli erittäin toimiva, kun uskalsi hyppiä kahden eri koon mukaan. Tämä punainen väri ei kuitenkaan ratkaissut työpukeutumisen ongelmaa. Sinisen virkapaidan ka...

Paitatehdas - Violettia

Kuva
Epäilen vahvasti, ettei kenellekkään ole jäänyt epäselväksi se, että violetti on ehdottomasti yksi lempireistäni. Siksi aina riemastun suunnattomasti, kun eteen tulee hyvänoloinen violettikangas. Taannoin tein eurokankaan alelaarista trikoo löydön ja Selia muisti minua ihanalla violetilla kalakankaalla yllätyspussissaan. Näin heti kalakankaan nähtyä täydellisen yhteensopivuuden noiden kankaiden välillä. Ja ollenkaan ei haitannut se, että kankaiden sävyt eivät olleet yksi yhteen. Kaavaksi valikoitui jo tutuksi tullut burdan kaava. Ompeluvaihe tuli nopeasti valniiksi, lukuunottamatta yksiväristen hihojen väärin ompelua, joka on tietysti hyvä huomata istutusvaiheessa, kun ei ne hihat vaan kolahtanutpaikoilleen. No eihän ne kolahda, jos sattuu olemaan kaksi tismalleen identtistä hihaa. Noh korjaamiseen ei onneksi kauaa mennyt, vaikka purkaa pitikin. Vaikka muutama päivä takaperin tekemäni kettupaita on tehty samalla kaavalla ja samalla koolla, tuntuu tämä violettipa...

Paitatehdas: Karhu sen olla pitää

Kuva
Selian paketin saavuttua, annoin miehen valita ihanasta homie jerseystä kuvan mistä lähtisin onpelemaan. Muutamaa kuvaa olin harkinnut ja kaikesta päätellen tunnen mieheni sen verran hyvin, ettei minun oikeastaan olisi tarvinnut hältä edes kysyä.  Miehelle olen ommelluy jonkun verran, mutta suhteessa paljon vähemmän kuin itselleni. Tälläkin hetkellä parit bokserit odottavat sitä, että saisin otettua nislasta kiinni itseäni ja ryhdyttyä tuumasta toimeen.  Tällä kertaa työn alle päätyin kuitenkin t-paita miehelle. Homie Jerseystä karhun kuva ja mustaa trikoota kaveriksi. Toimiva yhdistelmä, vaikka itse sanonkin. Kaavaksi valikoitui tälläkin kertaa burdan kaava. Kankaiden leikkaamisen kanssa meinasi kyllä itku päästä, kun ei taipunut kangas millään siihen muitoon johon sen olisin halunnut. Täytyi kaava laittaa kahdesta kohdasta poikki, jottei karhulta olisi korvat hävinneet.  Paita valmistui nopeasti ilman suurempia kommerverkkejä. Helman ja hihojen pituutta jäi...

Paitatehdas: Syksyn värejä

Kuva
Viettipä Selian puoti tovi sitten syntymäpäiviään ja heillä oli synttäriyllätyspussi myynnissä. Viisi metriä kangasta hyvään hintaan. Koska olen aikaisemminkin saanut Selian yllätyspusseista hyviä kankaita, uskaltauduin tälläkin kertaa tarttumaan tilaisuuteen. Eikä tarvinnut pettyä. Kankaat olivat ihan huiput ja saman tien alkoi mieli raksuttamaan erilisia ompelutöitä. Yksi tilauksen ehdoton suosikki oli Homie Jersey, jossa on kotimaisia villieläimiä isoina kuvina. Katselin kangasta ja saman tien kiinnitin huomioni toiseen samasta paketista tulleeseen kankaaseen. Siinä se olisi, täydellinen trikoopaita, joka olisi ihan minun näköinen. Enää pitäisi valita sopiva kaava. Kaavaksi valikoitui Burdan Easy -kaava, joka oli odottanut jo tovin käyttöönottoa. Tällä kertaa sain piirtää kaavat ja leikata kantaat ilman, että nelijalkainen ystävämme oli kiinnostunut touhusta. Kankaita neulottaessa tuli jo hyvä fiilis siitä, että väri ja kaavavalinnat olivat kerrankin mennyt ihan nappiin. J...

Lahjaksi pientä ja pehmeää

Kuva
Viime keväänä eräästä ryhmästä bongasin vauvalahjojen ketjun. Vaikka itsellä ei lapsia olekaan ja en tiedö tulenko niitä koskaan saamaan, halusin ilahduttaa muita ja samalla laittaa itseni haasteiden eteen. Samaan saumaan osui myös työkaverini esikoisen odotus, joten tuntui mielekkäälle tehdä useammalle lahja. Ryhmän kautta valitsin itselleni kaksi täysin tuiki tuntematonta ihmistä. Toisen näistä tapasin livenä toimitettua hänelle suoraan kotiin vauvalahjan ja toiselle puolestaan laitoin äskettäin postissa menemään pienen paketin. Jälkimmäisen lahjan teko oli itsessään varsinainen haaste. Sain pienet vaatteet ommeltua ja unohdin kiireessä ja tohinassa ennen roihua laittaa ne postiin. Roihulta kotiuduttua oli koit ehtineen vaatteisiin käsiksi ja uusiksi meni koko homma. Ehdin hankkimaan uudet kankaat ja käymään vanhat läpi sekä pesemään valitut kankaat, sain vielä ompelemisen aloitettua, kunnes ranne sanoi vaihteeksi yhteistyösopimuksen irti. Viestittelin tuoreen äidin kanssa, anno...

Pienen pieniä vaatteita

Kuva
Toukokuun alussa pääsin vihdoin jälleen ompelemaan. On se jännä, miten tuollainen lääkärin asettama ompelukielto sai sormet syyhyämään ja kankaita hipelöimään. Mistään isosta en uskaltanut aloittaa ompelu-urakkaa, ettei tule kerralla niskoille liikaa rasitusta, niinpä päädyin ompelemaan pienen pieniä lahjavaatteita, kun olin ystävältä saanut vielä parit kaavat lainaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni tuli sellainen tilanne, etten osannutkaan tulkita kaavaa, vaikka sitä pyörittelin käsissä. Ensimmäinen vauvan vaatepari, jonka olen ommellut. Olenhan minä ommellut pieniä vaatteita ennenkin, mutta en ihan tätä koko luokaaa. Tai jos olen niin siitä on kyllä niin monta vuotta aikaa, eten muista. Kilppari kankaan joku saattaakin muistaa. Kankaan hommasin silloin loppu vuodesta miehen boksereita varten, muta sitä on edelleen jäljellä ja kangashan oli kangastukulta, samoin kuin punainen resorikin. Tämä setti meni pienelle pojalle. Valokuvauksen lomassa itselleni iski paniikki. Sopiihan tämä...

Tarveompelua: Rintaliivit

Kuva
Syksyllä osallistuin Make Bran rintsikkakurssille. Silloin meni ensimmäisen päivä aivan hukkaan . Hyvät liivit sain kuitenkin lopulta tehtyä. Nyt vasta sain kerättyä rohkeutta ja sain muutama päivä takaperin aloitettua liivien ompelun. Toisaalta vanhat kaupasta ostetut liivit ovat alkaneet hajoilla yksi kerrallaan. Kaarituet lähtee irti ja sitä rataa. Uusille liiveille oli siis oikeasti tarvetta. Foamit ja kankaat leikkasin ihan ensimmäisenä. Selian tilkkuyllärin sisältö pääsi loisto käyttöön, sillä olin jo jonkun aika ehtinyt miettimään, että noista tulisi ihan mahtavat liivit. Harmikseni vaan satuin yhden kankaan leikkaamaan väärin päin ja jouduin sitten turvautumaan samaan kankaaseen, mutta toisen värisenä. Noh. Sattuuhan näitä, mutta viime aikoina on vaan tullut poikkeuksellisen paljon. Ensi kerralla tarkemmin. Nappasin syksyllä ompelemani liivit viereen. Niistä voisi vähän vakoilla ompelujärjestystä, jos ei oikein muuten muistaisi. Yllättävän hyvin tuon ompelujärjestyk...

Paitatehdas: Terapia toppeja

Kuva
Olen viime aikoina istunut paljon ompelukoneella. Olen löytänyt itseni aamulla kahvikuppi kädessä ompelemasta jotain. Viime viikon saldona on kaksi toppia ja kaksi paitaa töihin yhteen näytelmään. Niihin paitoihin palaan vielä myöhemmin, mutta tässä olisi pikasurautuksena tehtyjä toppeja kaksin kappalein ja kolmas odottaa ompelemista koneen vieressä, mutta sen esittelen teille sitten myöhemmin.   Tuo sinisen kanatopin etu-ja takakappaleen kankaat ovat eräästä joululahjavaihtari Resori taitaa olla kangastukun valikoimaa. Vihreävalkoinen toppi on puolestaan tehty Ek:n palalaarin löydöstä. Ihastuin tuolloin kankaaseen ihan yli kaiken ja se on odottanut sopivaa hetkeä kangaslaatikossa jo tovin. Valko-vihreässä topissa hihojen ja kaula-aukon huolittelut on tehty Selian mintunvihreällä trikoolla. Kaavaksi kaivoin kaapista vanhan trikoopaidan, jonka malli on hyvä, mutta helma liian lyhyt. Laitoin paidan palasiksi ja hyödynsin. Siitä taisi tulla nyt ihan luotto kaava. Täytynee vielä ...

Lahjoja lapsille

Kuva
Kummipojan synttäreitä vietettiin viikonloppuna. Olin päättänyt jo aikaa sitten, että ompelen lahjaksi pojalle uuden hupparin. Kaavojahan ei löytynyt itseltäni valmiina kokoa n. 155 vaan lainasin pojan kaapista hupparin, jonka pohjalta jo vuoden alussa kaavoja piirtelin. Kankaitakaan ei tarvinnut paitaa varten ostaa, sillä paksua collegea sattui olemaan valmiina. Hihojen ja hupun kangas puolestaan on miehen paidan kankaan lopusta. Kävipä niin kurjasti, että olin hienosti ajatellut, että oman paitani kankaasta saisi pojan paitaan sekä etu- että takakappaleen. Eihän sitä kangasta jäänyt lähellekään niin paljoa, että olisi saanut etu- ja takakappaleen aikaiseksi. Ja kaiken lisäksi en ole edes varma olisiko siitä saanut edes toista kappaletta leikattua.   Minulla kävi tuuri, kun eräs ystäväni kutsui hänen luokse ompelemaan. Kankaiden vaihtokin olisi samalla mahdollista. Sain vaihdossa paksumpaa collegea. Loistavaa. Ei siis tarvinnut kangaskaupoille lähteä. Kotona kun sovitin ...

Projektia housut: uuden kokeilua

Kuva
Housuja tarvitsee aina. Etenkin vähän siistimpiä. Tarkoitan siistimmillä housuilla siis astetta siistimpiä kuin kuorihousut, jotka ovat aktiivisesti käytössä ympäri vuoden. Joo.. Tunnustan.. Mut voidaan laskea lähes suoraan tähän stereotyyppiseen tuulipuku-suomalaisten joukkoon. Mutta sitten on tämä samentti, josta olen tykännyt yläasteelta lähtein kuin hullu puurosta. En tiedä mikä siinä on materiaalina, mutta se vaan kiehtoo ja tuntuu jotenkin todella hyvältä.   Kangas on kangastukun pakan loppuja, suklaanruskeaa samenttia kapeilla raidoilla ja kaava on burdan housukavaava 6797, joka on ohuiden housujen kaava, mutta en vaan voinut kaavan mallia vastustaa, niinpä lähdin kokeilemaan miten ohkaselle kankalle tarkoitettu kaava toimii vähän paksumman kankaan kanssa. Kaava tuntui jo käsittely vaiheessa omalta. Ainut huonopuoli siinä oli se, että kun ohkaisiin housuihin oli ajateltu, että vyötärö kaitale tulee resorista ja housuissa ei ole vetoketjua.. Piti siinä sitten ensimmäi...

Hommahuoneen värihaaste - Yritän ehtiä mukaan

HommaHuoneen -blogissa vilahti tammikuussa ompeluhaaste , johon ajattelin jo silloin lähteä mukaan. Hankin sinistä kangastakin, mutta se on edelleen laatikossa, koska en ole vain saanut sitä vielä esille tehdäkseni siitä mitään. Lupaan tsempata ja operoida sekä viime että tämän kuun haasteen pois alta vielä tässä kuussa, jos vaan aika suinkin antaa periksi. Haasteen ajatuksena on, että värillä on väliä. Kaikki värit ei välttämättä sovi kaikille ja tiettyjä värejä sitä vaan joskus vierastaa todella paljon. Niin ja oman haasteensa tähän haasteeseen toki tuo se, että kun sitä ompelee oikeastaan pelkästään aikuiselle, siis itselleni ja miehelle, niin tietyt materiaalit tai värit jää automaattisesti pois jos ne ei miellytä silmää. Haasteeseen ei välttämättä tarvitse osallistua joka kuukausi. Ja tässä vielä virallisen haasteen ohjeet.   Tammikuu: sinisen kaikki sävyt   Helmikuu: pastellisävyt   Maaliskuu: vastavärien voima ja kontrastipari musta-valkoinen  ...

Paitatehdas: Lämmin paita

Kuva
Tuli kirpeä pakkastalvi monen leudon vuoden jälkeen. Toisaalta ihanaa, mutta toisaalta sitä tuli katsottua omaan vaatekaappiin vähän enemmän sillä silmällä. Nopea tuumaus aivan täpötäyden kaapin edessä, ettei fleecejen lisäksi mitään lämmin paitaa. Täytyihän siihen saada muutos aikaiseksi.   Ihastuin ihan älyttömästi siihen kaavaan, jolla tein miehelleni collarin joululahjaksi. Siispä kaivoin kaavat uudestaan esille ja piirsin muutamaa kokoa pienemmät itseäni varten. Kankaat olinkin laittanut jo joulukuun alussa kangastukulta tilaukseen, mutta eihän se ihan niin kuin Strömsössä mennyt, sillä onhan se hyvä tilata kahta täysin eri paksuista kangasta. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin laittaa kaikki palat samalta kaavalta. Onneksi resori antaa väriä. Paita valmistui toki jo tammikuun alkupuolella juuri sopivasti koville pakkasille. Tekeminen oli helppoa ja nopeaa, kun olin jo yhden paidan tehnyt samalla kaavalla. Voisin veikata, että tästä burdan paitakaavasta tulee ...

Paita ahdistus: Jostofroteesta paita

Kuva
Tilasin vuoden vaihteen jälkeen Seliasta kangasyllärin. Hieman oli sellainen fiilis, että olisi sikaa ostanut säkissä. Joku muu valitsee kankaan puolestani tietämättä laisinkaan mieltymyksistäni tai elämäntilanteestäni. Pakettia avatessa mahassa kipristeli. Nistelin kangasta toisensa jälkeen sivuun ja hypistelin niitä. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Ehdoton aarre Selian ylläripussissa oli Leena Rengon suunnittelma joustofrotee Meripuutarhuri .   Moni ehkä mieltää joustofroteen lasten kankaaksi. Näin kankaassa kuitenkin heti paidan. Sellaisen rennon, jossa on hyvä olla kesälläkin vaikka siinä olisi pitkät hihat. Ja ehdottomasti huputon. Ah, materiaali olisi aivan loistava leirioloissa. Kotoa kun löytyi vielä valmiina lähestulkoon samanväristä resoria, olin onnesta soikeana. Kaavan pohjana paidassa toimi burdan miesten huppari. Olin siitä jo aikaisemmin ehtinyt piirtämään itsellenikin kaavat ja ompelemaan siitä paidan. Nyt kavensin kaavaa hieman. Väljä saisi paita olla...

Projektina housut: sammarit

Kuva
Olen jo vuosia etsinyt kaupasta samenttihousuja, mutta täysin tuloksetta. Eihän samentti ole ollut muodissa pitkään aikaan. Olen myös kangaskauppoja kiertänyt läpi sillä silmällä, että jos jostain samenttikangasta käsiini saisin, mutta eipä sekään ole onnistunut ennen kuin vasta nyt. Katselin tuossa eräänä päivänä kangastukun poistokankaita, kun silmiini hyppäsi samenttikangas. Pakkohan se oli tilaukseen laittaa samalla kun tilailin itselleni paitakangasta. Mutta koska tarvitsin myös housukaavat, suuntasin vielä eurokankaaseen kaavaostoksille. Siinä samalla katselin kankaita ja palalaarista silmiini hyppäsi kasa samenttia. Jos olisin kehdannut, olisin varmaan siinä käytävällä tehnyt kunnon voitontanssin. Vihdoinkin! Housujen kaavaksi valikoitui Burdan syksy-talvi 15-16 malliston housukaava 8087. Loistavan näköinen kaava leveine lahkeineen ja vyötärökaitaleineen. Bingo! Kotona sitten laavoja piirtäessä iski totaalinen black out. Miten kummassa saan siirrettyä vetoketjun siirret...

Kaavakokeilu: bokserit

Kuva
Uuden opelukoneen testausta. Pitkin syksyä katselin, kuinka yksi jos toinenkin käsityöihminen on boksereita tehnyt mm. lahjaksi. Tarkoin lueskelin blogeista ohjeita ja kaavaideoita. Niinpä eräänä päivänä tutkin miehen vaatekaappia ja nappasin jemmaan vanhat, vyötäröltä kulahtaneet bokserit ja leikkasin se saumojen mukaan kappaleiksi ja piirsin kaavan niiden pohjalta.    Lycra Eurokankaan palalaarista, kuminauha ompelijanmaailmasta.  Ensimmäisiin boksereihin kangas löytyi kotoa. Olin kankaan alunperin Eurokankaan palalaarista ostanut itselleni paitakankaaksi, mutta lycran ajattelin sopivan hyvin myös tähän tarkoitukseen, joten suunnitelman muutos. Sitten alkoi vyötärön kuminauhan metsästys. Pitkään sain netin ihmeellisessä maailmassa pyöriä ennen kuin silmiin osui ompelijamaailman sivuilta musta ja valkoinen vyötärökuminauha. Tilaukseenhan ne piti heti laittaa, jotta ompelemaan pääsisi. Joku ääni minua kuitenkin varoitti siitä, että homma saattaa lähteä tapansa m...