Rapatessa Roiskuu

Istun keittiön pöydän ääressä ja nautin aamukahvia. Tänä aamuna olen ehtinyt jo kaikessa rauhassa tutustumaan loppuviikkoon ja suomaan ajatuksia edessä olevaan tuöpäivään. Olen mietyinyt valmikksi mitä puuhaan lasten kanssa kerhossa ja olen saanut kaikessa rauhassa herätä tähän päivään. Kroppa kun väittää, kellon olevan ihan jotain muuta kuin mitä se todellisuudessa on. Kahvia juodessa olen myös ehtinyt katsomaan kaikessa rauhassa ulos. Kevät on tullut. Ovat saaneet eilisen tai viime yön aikana hiekat putsattua lähikaduilta. Pikku hiljaa saan taas kaivaa rullaluistimet talviteloilta, jonne ne jemmasin 2014 maratonin jälkeen. Tovi onkin pyörähtänyt edellisestä luistelukerrasta jalkojen kipujen vuoksi. Ehkä nyt saan otettua itseäni jälleen niskasta kiinni. Pikku hiljaa pitäisi lähteä liikkeelle ja kohti töitä. Päivän aikana pitäisi saada tehtyä vaikka ja mitä, vaikka kalenterissa on vain yksi merkintä. Kalenterikaan kun ei kerro koko totuutta työpäivän sisällöstä. Ehkä sitä pitäis k...

Onpas huomaamatta tullut pitkä tauko blogin kanssa. Ei ole juurikaan ollut inspistä eikä kyllä aikaakaan istua alas ja kirjoittaa asioita ylös. Toisaalta olen ollut kriisissä jälleen kerran blogini kanssa sen suhteen mitä haluan ja mitä oikeastaan voin kirjoittaa. Toisaalta sitä kaipaa muutosta, mutta toisaalta olen miettinyt, että onko tämä blogia lopulta kuitenkaan se, jonka haluan muuttuvat. Olen onnellinen siitä, että sain otettua vuosien tauon jälkeen kalenterin kunnolla taas haltuun. Viime vuosi opetti siinä suhteesa hyvin paljon. Kun kalenteri on oikeasti ajantasalla ja kaikki muistiinpanot hallinnassa, sitä jaksaa itsekin paremmin. Kalenterin kautta olen saanut tutustua ihan huikeisiin ihmisiin. On ihanaa huomata, kuinka moni muukin on hurahtanut samaan ja kuinka helppoa toisten kanssa on puhua asiasta kuin asiasta. Töissä on varsinainen hulina päällä. Jotenkin itse haluaisin vaan viime vuoden jälkeen olla hetken paikallaan ja oikeasti ihmetellä maailman menoa. Siihen ei o...

Ja katin paskat! Ei nää kuuden aamut ole yksin kertaisesti mun juttu. Itseään ei saa kavilla hereille sitten ollenkaan ja toinen on se, että pitää leikkiä sosiaalista ihan heti aamutuimaan. Pitäisi olla melkein jo menossa, mutta päätin juodan kahvini kaikessa rauhassa. Tähän aamuun pätee taas se tuttu Maija Vilkkumaan biisi. "Ja pahimpia on aamut..." Sepä se ja sitä rataa.  

Eilen vietettiin 23. kerran lapsettomien päivää ja tänään on äitienpäivä. Edelleen vähän häiritsee, että nämä päivät osuvat samalle viikonlopulle. Muistan viime vuoden tunnetilan edelleen hyvin elävästi. Halusin linnoittautua kotiin, pysyä poissa näkyvistä ja olla ihan omissa oloissani. Silti päädyin äitienpäivän messuun kuuntelemaan äitiyden ylistystä. Ehkä se oli hyvä ratkaisu. Viime kevät oli varsinaista kipuilua omien ajatusten kanssa. Tämä kevät on ollut huomattavasti helpompi omien tunteiden kanssa. Ehkä paljon on auttanut se, että kesällä on niin monta loistavaa juttua tulossa, joita en halua jättää väliin, mutta toisaalta myös se, että haluamme oman kodin mahdollisimman pian. Vaikka edelleen haluaisin olla jo äiti ja haluaisin saada pienen nyytin syliin mahdollisimman nopeasti, on helpompi olla kun elää vain päivä kerrallaan. Kyllä sen aika on jos on tullakseen. Yksi viidestä. Niin.. Minäkin kuulun heihin. Kuulun heihin, jotka kaipaavat ja pelkäävät. Heihin, jotka mie...

Facebook muistutteli onnellisena siitä, että meidän koiraneiti Sofia on tullut kuutisen vuotta sitten kotiin pienen pienenä pentuna. Olihan se silloin ihana. Ja onhan se ihana ja äärimmäisen rakas edelleen. Tänään on vaan taas näitä aamuja, että voisin kiikuttaa koiran niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Pienestä suloisesta ja arasta koiranpennusta on kasvanut yöterroristi. Päättipä kaveri taas räyhätä puolet yöstä. Pitää varmaan jotkut laudat hakata ikkunoiden eteen, ettei tuo näkisi ulos. Tai sitten pitää tehdä lehden jakajalle valitus, että sen pitää liikkua täysin äänettömästi ja näkymättömästi. Nyt tuo tuholainen nukkuu suloisesti "pienessä" kerässä tuossa lattialla. Hyvähän se nyt on nukkua, kun on ensin valvottanut puoli yötä. Reilu peli.

Aah, neljän päivän vapaista on jälleen kaksi lusittu ja kolmas pyörähti käyntiin. Luksusta! Toki onhan tässä taas loman jälkeen ehditty töitä tekemään ihan reilulla kädellä. Katselin kalenteria ja havahduin siihen, että maanantaina starttaa taas partioviikko. Vuosi on vierähtänyt niin vauhdilla. Kohta pitää lähteä liikenteeseen, jotta ehtii kotikirkolle ajoissa. Lupauduin ehtoollisavustajaksi tälle päivälle partiokirkkoon. Kiva on mennä. Toivon vain, että ottaisivat rohkeasti uudistetun partiomessun käyttöön. Huomenna pitäisi taas mennä fyssarille näyttämään noita kolariniskoja. Joten onhan tässä kyllä ohjelmaa vapaille.

Pari päivää sitten sain loistavan ajatuksen Teoriaa Miehistä -sarjaan. Juttu lähti kehittymään loistavasti, mutta... Istuin auton ratissa, eikä mitään mahdollisuuksia kirjata ajatuksia ylös. Nyt muistin uudestaan sen, että olin saanut loistavan ajatuksen ja muistin vielä senkin mihin se ajatus liittyi, mutta en kuollaksenikaan muista sitä ideaa mikä mulla oli. En edes sitä, miten aihe olisi liittynyt miehiin, joten en voi tehdä mitään muistiinpanoja. Olen omalla kohdallani törmännyt ennenkin tähän samaan asiaan. Saan loistavan idean ja en saa heti kirjattua sitä ylös, asia unohtuu kokonaan. Tai se, että unohdan tavaroita mihin sattuu ja sitten niitä etsitään kissojen ja koirien kanssa. Kyllä se tietyissä tilanteissa hävettää ihan tuhottomasti. Muisti on kyllä oikeasti jännä juttu. On paljon asioita, jotka mielelläni unohtaisin kokonaan, niin eikös sellaiset asiat pompahda mieleen säännöllisin väliajoin uudestaan ja uudestaan. Saatan muistaa älyttömän määrän laulujen sanoja ja melo...

Sairasloman jälkeen kirjoittaminen on tuntunut oudolta. Toki sattuuhan tuossa saikulla ollessa kaikenlaista, joka on saanut miettimään moniakin asioita. Niin tärkeää kuin kirjoittaminen oikeasti mulle on ja kuinka paljon siitä onkaan apua monessa mielessä, olen vaan alkanut miettimään, että mistä haluankaan todellisuudessa kirjoittaa niin avoimesti. Ehkä tämä tunne menee ohi, toivottavasti. Pää on vain hieman sekaisin kaikesta viime aikaisesta. En ole mihinkään häviämässä. Bloggaamista en edelleenkään ole lopettamassa. Lapsettomuudesta kirjoittaminen siirtynee ainakin pääosin runomuotoon ja tuonne pikkutupa -blogin puolelle. Varmaan teemana pysyy täälläkin mukana. Nyt vain tuntuu, että on pakko ottaa hieman etäisyyttä viime viikon ryöpytyksen jälkeen. Kiitos teille ihanille lukijoille, jotka jaksatte tsempata ja tukea. Siitä olen saanut voimia. Yleensä ajatellaan, että lapsettomuudessa kyse on siitä, että jommassa kummassa, naisessa tai miehessä, on vikaa. Olemme nyt parin viimeis...

Se tunne kun aamulla nousee sängystä ylös ja kävelee unenpöpperössä kahvinkeittimelle ja ajattelematta sen enempää laittaa vedet keittimeen ja rupeaa hapuilemaan suodatinpussia, mutta käteen osuu vain tyhjä laatikko. Voi paska! Se ensimmäinen fiilis. Varmaan jokaiselle on joskus käynyt noin, myös mulle ja viimeksi eilen. Kyllä siinä sai hetken taas raapia päätään. Toki tuo kauppa on tuossa lähellä, mutta enpä aamusta jaksanut sinne lähteä kävelemään vaan raavin siinä sitten päätä ja mietin, että mikä olisi sopiva hätäapu tilanteeseen.   Muistinpa siinä sitten, että talouspaperi toimii hyvin apuna, mutta eihän meillä sellaista sattunut olemaan. Hetken jopa harkitsin vessapaperin käyttöä, mutta sitten muistin kaapissa tyhjänpanttina lojuvat servetit. Bingo! Hetken siinä sai näpertää ennen kuin suodatinpussin korvike oli käyttövalmiina paikoillaan.   Serveteissä on yleensä kaksi paperia päällekäin. Päällimmäinen paperi on yleensä ohutta ja alla oleva paksumpaa. Nämä...

Viikonloppu oli kyllä sellaista hullun myllyä. Oli monenlaista puuhaa ja tekemistä ja pitkiä aikoja sitä ei ehtinyt aloillaan olemaan. Perjantaina kävin työkavereiden kanssa syömässä ja katsomassa Talvisirkusta. Kirjoitan siitä ihan oman jutun vielä piakkoin. Lauantaina kutsui Hartwall-areena ja Kaija Koo. Sunnuntai aamuna olin ensimmäistä kertaa jaksamassa ehtoollista kotikirkossani. Niin ja sitä ennen oli tietysti partiolaisten lipunnosto. Eilenkin oli vielä vapaa päivä. Se meni tosin lepäämiseen. Lipunnosto partiovaatteissa ei ollut hyvä veto puolikuntoiselle. Harvoin viikonlopulle osuu näin paljon kaikkea. Joka päivä jotain. Toki oli kivaa, mutta hyvin rankkaa on olla päivästä toiseen sosiaalinen. Se eilisessä olikin parasta, kun sain nauttia hiljaisuudesta miehen ollessa töissä. Ei tarvinnut miettiä sen enempää. Tänään heräsin vihaiseen soittoon töistä. Hetken jo säikähdin, että olenko unohtanut jotain tärkeää. On vaan vaikea saada paikat jotain varten tyhjiksi, kun ei ku...

Tänään koittaa leirille lähtä. Vielä muutama tunti ja sitten istua suruttelen menemään bussissa kera lapsilauman. Ihanaa. Niin ja siihen yhdistettynä se, etten todellakaan ole mikään aamuihminen, niin ei niin kiva. Mutta siis saattaa loppuviikolla olla ehkä aavistuksen hiljaisempaa. Viikonloppuna olisi vielä yksi kurssi. Tällä kertaa ihan vapaa-ajan kurssi käsitöiden merkeissä. Ilmoittauduin nimittäin tuossa taannoin Make Bran järjestämälle alusvaatteiden ompelukurssille ja olen odottanut tuota kuin kuuta nousevaa. Vihdoin! Lauantaina sen aika koittaa. Tälle viikolle siis riittää tekemissä ihan riittävästi. Eilinen menikin auto kaupoilla, mutta siitä kirjoittelen tuossa myöhemmin paremmalla ajalla ja sitten kun olen hereillä. Hyvää huomenta siis sinullekin.

Olen yrittänyt viime aikoina pysähtyä hetkeksi katsomaan ympärillä olevaa maailmaa. Olen yrittänyt avata omat silmäni siten, että näkisin ympäristöni vieläkin paremmin. Haluan nähdä ympärilleni, kuulla, tuntea. Silmät avaamalla voidaan nähdä ehkä jotain sellaista, joka jäisi muuten näkemättä ja huomaamatta. Se saatttaisi jäädä tunnistamatta ja aiheuttaa paljon surua.   Puhuimme eilen koulutuksessa kriisityöstä ja omista valmiuksista toimia. Sanoin ääneen sen, mitä epäilen: Jos tulisi kouluampumis-tapahtuma, en teidä pystyisinkö. Tiedän, että mmonessa tilanteessa mun pää riittää toimimaan, oli tilanne sitten mikä tahansa. Mutta tuollaisessa tilanteessa, en usko, että minusta olisi kenellekään mitään apua. Se osui silloin liian lähelle.  Jäin kuitenkin jo eilen miettimään sankaruutta ja kuka oikeasti on sankari. Mikä on uroteko ja voiko ihan tavallinen olla sankari? Olen oppinut arvostamaan oman työni kautta niitä ihmisiä, joilla on aikaa pysähtyä ja kysyä mitä ku...

Mies oli yhden yön kätköilyreissulla ja palasi kotiin myöhään eilen illalla. Minä olen ehtinyt viettää laatuaikaa itsekseni kaikessa rauhassa. Tai no en nyt ihan itsekseni vaan koiran kanssa yhdessä. Rehellisyyden nimissä täytyy kyllä myöntää, että olen istunut koneen ääressä melkein koko eilisen. Poikkeuksellisesti tosin työjuttuihin en koskenutkaan. En sormen päälläkään vaan katselin netflixistä Reigin -sarjaa. Luksusta. Eilen suunnattiin Sofin kanssa metsäänkin. Täytyihän se sienisadon määrä käydä tarkistamassa ja keräämäässä talteen ennen kuin joku muu ehtisi ensin. Hyvä saalis saatiinkin ja laitoin lähes kaikki suppikset suoraan kuivuriin ja odottamaan talvea. Tälle päivälle siitä jäi kastikesienet. Tänä aamuna on otettu rennosti. Sofillakaan ei ollut mikään kiire ulos eilisen ulkoilun jäljiltä ja saimme rauhassa nauttia aamukahvit. Mikään ei ole parempaa kuin se, että saa rauhasssa herätä ennen päivän touhuihin ryhtymistä.

Tänää väsyttää. Katselin luonnos kansiota ajatuksella, että jos sitä hieman..  Mutta ei. Ei vaan tule mitään järkevää suusta ulos. Karvinen kuvaa olo tilaa ehkä parhaiten. Siispä..     Jos sitä saisi itsenä vielä hereille ja töitä kohti. Millään ei vaan jaksaisi. Siispä Karvisen tavoin kahvia lisää koneeseen..

Totaalisen taistelun ja uuraksen jälkeen sain kuin sainkin ensimmäisen videoni liitettyä tänne. Kiitoksia siis avusta ja vinkeistä. Sähköpostilla videon siirtäminen paikasta a paikkaan b osoittautui loistavaksi ideaksi ja kaikesta päätellen windws 10 nettiselain ei jostain syystä oikein tahtonut tukea tuota videon siirtämistä. Siis kaikki kiitos mahtavalle työkoneelle, josta tämä kaikki kikkailu onnistui täysin moitteettomasti. Tässä siis aamunfiiliksiä ensimmäisen kahvikupin ääreltä.

Olen kaikkea muuta kuin aamuihminen. Herääminen on vaikeaa ja sängystä nouseminen on vielä vaikeampaa. Etenkin silloin kun mies jää tyytyväisenä, eli melkein joka aamu, vielä nukkumaan. Toisaalta, vaikka en ole aamuihminen, on kiva hetki olla ilman hälinää ja turhaa ääntä. Joten puolensa siis kaikella. Yritin viikonloppuna siirtää tänne ensimmäisen kuvaamani videon, mutta kuten arvata niin se ei mennyt ihan niin kuin Strömössä. En osannut siirtää sitä puhelimesta koneelle, että olisin saanut sen siirretty youtubeen, että olisin saanut sen tänne. Lumiat kun eivät ole yhteensopivia youtuben kanssa. Siispä ennen kuin keksin jonkin ratkaisun, jää videot puhelimen syövereihin jemmaan. Joku ehkä miettii, että miksi videot, miksi haluan yhtäkkiä lähtemään leikkimään niillä. Olen vuoden verran seurannut Meriannen huikeaa blogia ja näin meriannen tekemän videon siitä, kun hän opetteli viittomia. Silloin jo syntyi videoimisen kipinä. Olen siis aikoinaan käynyt viittomakielen peruskurssin...

Jouduinpa eilen lähteä käymään lääkärin vastaanotolla selän vuoksi. Vanha ja tuttu vaiva nosti leirin aikana päätään vetäen alaselästä IS-nivelen lukkoon. Puhelimessa kun selitin asiaa työterveyshoitajalle oli hän hyvin epäluuloinen kun kerroin hänelle, että miten selkä meni. Kiireellisenä se asiaa piti ja sain ajan lääkärin puheille. Lääkärin vastaanotolla kerroin asian juurta jaksain. Lääkärillä oli varsin epäuskoinen ilme kun kerroin selän iskeneen jumiin sen, takia, että nukuin leirikeskuksen sängyssä. Syytti pahalainen vähäistä liikuntaa. Permanto, että muuten keitti. Pitäisi kuulemma aloittaa joku kuntosalilla käynti. Paskat aloitan. Liikun omalla tavallani ja kun tämä ei ole liikunnasta kiinni vaan siitä sängyn patjasta ja tämä kun ei ole edes ensimmäinen kerta. Noh sain lääkkeet ja eilinen menikin puhtaasi koomassa, nukkuen. Niin sitä ne kolmiolääkkeet tekevät. Taidanpa jatkossa ottaa ne vain ja ainostaan yötä vasten ja muuten mennään pelkillä särkylääkkeillä. Tosin jo...

Pahoittelut blogihiljaisuudesta. Viime aikoina on ollut vaan niin kamalan kova hoppu koko ajan. Töissä on ollut sellaista vipinää ja vilskettä, että oksat pois. Mieskin tuli edellisen kirjoituksen jälkeen kotiin kertaamasta ja minä olen vapaa-ajan istunut oikeastaan nenä kiinni kirjassa. Lukutoukka mikä lukutoukka. Lomaan olisi vielä reilu kuukausi aikaa. Siis siihen ensimmäiseen kahden viikon pätkääkään. Kesän leirit kun taas rytmittävät lomakautta ja kahden pitkän leirin vuoksi oli taas lomien pitäminen yhtä järjestelyä. Toisaalta en valita, mutta olisi nuo leirit ainakin tuo ensimmäinen voinut osua vaikka ihan tähän alkukesään ennemmin kuin heti juhannuksen jälkeen. Tänään alkaisi viikon mittainen kesätoiminta töissä. Juuri nyt ei jaksaisi edes nousta sängystä keittämään aamukahvia. Kyllä tästä piristyy pikku hiljaa. Parvekkeesta kerron teille piakkoin. Aamukooma ei ole siihen paras ajankohta.

Saanko  vain nukkua? En jaksaisi millään nyt lähteä töihin. Saanko vain olla kotona? Pitkä ja työn täyteinen kuukausi takana. Vielä pitäisi tämä viikko jaksaa ja sitten alkaisi loma. Niin tai oikeastaan kutsun sitä enemmänkin vapaa-jaksoksi kuin lomaksi sillä vapaapäiviä on enemmän kuin lomapäiviä. Lomalla ajattelin vain hengähtää. Viikonloppuna voisin laittaa kotia kuntoon ja vaihtaa kevään sisään. Sitten olisi hyvä pysähtyä ja nauttia valosta ilman tummia verhoja. Pääsiäinen onkin mulle henkilökohtaisesti hyvin merkittävä aika. Siksi olenkin tyytyväinen siihen, että sijoitin viimeiset lomat sekä pitämättömät vapaapäivät ensi viikolle. Toisaalta, vaikka sitä oli vuoden vaihteessa pitkään vapailla ja lomilla on kyllä tämäkin vapaajakso todella tervetullut. Noh, enää muutama päivä ja on levon vuoro. 

Paljastanpas teille hieman mitä kaikkea tälle viikolle on luvassa täällä blogin puolella. Huomenna on luvassa muutamalla sanalla avo- ja avioliitossa ja perjantaina seuraava osa Teoriaa Miehistä -sarjasta. Sunnuntaina on tietysti luvassa ensimmäinen kooste ystäväkuusta. Ystäväkuuhun ehdit vielä mukaan. Ajatuksena on, että joka päivä otetaan yksi kuva, sen voi jakaa sitten facebookissa, instagrammissa tai vaikkapa suoraan blogin puolella. Olisi kiva, jos kuvat liittyisivät jotenkin ystävyyteen. Ystäväkuulla taginaa toimii #ystäväkuukausi, sillä pääsee katsomaan muiden kuvia samasta aiheesta. Vieraskynäilin Mammalaiffii blogissa. Oli muuten ensimmäinen vieraskynä postaus minulta. Oli jännä huomata, että toisen blogiin oli niin helppo kirjoittaa, Haaveista totta -tekstini kertookin matkastani rullaluistelun puolimaratonille. Käy ihmeessä vilkaisema. :) Niin ja hei, tuota Teoriaa Miehistä -sarjaa ei todellakaan kannata ottaa liian vakavasti. Sitä on kirjoittettu nauruhermot hytkye...