Rapatessa Roiskuu

Tammikuussa päästiin lähtemään kauan odotetulle häämatkalle . Nyt kun asiaa ajattelee niin herää taas matkustamisen kaipuu. Jonnekin olisi päästävä ottamaan irti arjesta ja tästä kiireestä. Sitä hetkeä odotellessa pitänee tyytyä valokuviin edelleseltä reissulta.  Me käymme suhteellisen säännöllisesti miehen kanssa tekemässä päivävaelluksia. Teneriffa antoi tähän myös mahtavat puitteet. Lähdimme Los Cristianosista Montanã de Guaza -vuoren ylitse kulkemaan Pal-Mariin. Vaikka nousua yli suhteellisen paljon, oli reitti kuitenkin suhteellisen helppokulkuista. Otimme suunnaksi tuttuun tapaan geokätkön. Kätkö olikin sellaisella paikalla, jonka halusin itse henkilökohtaisesti nähdä. Kalankasvattamoita. Niiden lähellä voi kuulemma nähdä myös delfiinejä. Tulivuoren kraaterille asti emme jaksaneet lähteä, vaikka siellä oli kätkö. Ilman yllättävä lämpeneminen ja veden väheneminen sai meidät jatkamaan matkaa. Montanã de Guazalta näkymää Pal-Mariin. Kapeita polk...

Vihkipuhe 5.9.2016  Heidi ja Jani, hyvät häävieraat. Rakkaus on lahja. Se on pyyteetöntä, jota ei voi ansaita, vaikka kuinka yrittäisi. Rakkaus on myös toisen tukemista ja auttamista. Se on rinnalla olemista ja kulkemista samaan suuntaan yhteisellä matkalla. Heidin ja Janin yhteinen matka alkoi laivalta, yhteisten ystävien keskeltä. Jani, olit kiinnittänyt huomiosi Heidiin heti. Näit hänen olemuksensa ja kauneutensa. Heidi, sinä näit Janissa tyylikkään ja komean herrasmiehen, joka sai jalkat altasi. Te olette yhdessä ehtineet jo kulkea tovin samaan matkaa ja tänään saamme viettää  yhteisen matkanne tärkeää juhlaa.  Rakastakaa. Rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne. Rakasta toisianne. Tähän kehottaa myös Raamattu. Rakkauden kaksoiskäsky kehottaa meitä pyytettömään rakkauteen. Siihen, että seisomme toistemme rinnalla niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Pyyteetön rakkaus on läsnäoloa, jossa ei välttämättä tarvitse sanoa mitään ol...

Kesällä tuttavani soitti minulle, että tietäisinkö ketään joka voisi tulla toiseksi toimittajaksi heidän morsiusmessuunsa. Puhelimessa ollessani pää löi hetken tyhjään ennen kuin vastasin, että minulla on vapaapäivä ja seurakunnalle sopii ja on muuten ok, niin voin tulla jakamaan ehtoollista. Sain morsiusmessussa myös pitää puheen. Puhetta varten kävin pappien tapaan keskustelemassa vihkiparin kanssa. Olin ihan hukassa. En minä tiennyt mut minun pitäisi kysyä ja niinpä kyselin sitten kaikesta taivaan ja maan väliltä. Laitoin vihkiparin jopa kirjoittamaan muutamia vastauksia ylös, jotta minulla olisi jotain konkreettista mihin voisin tarttua. Puhetta kirjoittaessani muistelin kaikkea näkemääni ja kuulemaani. Muistan nähneeni ja kuulleeni syvän rakkauden kummassakin. Muistan erottaneeni selkeäsi sen, kuinka paljon tämä pari oikeasti rakastaa toisiaan. Jäin miettimään rakkautta ja sitä mitä se on. Rakkaus on lahja. Sitä ei voi kukaan ansaita. Toki toisen puolesta voi tehdä asioita,...

Kyllä kannatti anoa jälkikäteen lomat pidettäväksi tammikuulle ja lähteä lämpöön. Jotenkin ihan mahtavaa oli päästä aurinkoon ja lämpöön. Ihanaa oli se, että tuon ihottuman oireet katosivat reiluksi viikoksi kokonaan. Mutta kaikein eniten nautin siitä, että kerrankin oli aikaa olla miehen kanssa kaikessa rauhassa ilman kiirettä ja nauttia siitä yhteisestä ajasta. Meillä kun hyvin, hyvin harvoin työajat menee yksiin. Meidän hotellina oli Solvasa Atlantida. Huoneistohotelli ja ei ihan rannan tuntumasssa, mutta kuitenkin kohtuumatkan päästä. Hotelli oli rauhallinen ja täytti hyvin meidän tarpeet. Olisihan tuolla altaitakin ollut, mutta ei me missään vaiheessa sinne asti ehditty. Ja ei haittaa ollenkaan. Ei meistä kumpikaan ole mikään auringon palvoja saatika sitten mikään rannalla löhööjä. Vaan me liikumme pitkin pokin ja tutustumme tietysti kätköillen uuteen ympäristöön. Kätköjä tuli haettua viikon aikana vähänlaisesti, mutta kätköily ei ollutkaan tämän reissun pääpointti.  H...

Niin juuri se. Katsoin Bonesia kahvin ja suklaan kera. Ja tietysti useamman jakson verran. Olen siis ysi kaudessa onnellisesti menossa ja joululahjaksi saamassani tuotantokaudesta on vielä paljon jäljellä myös työaamujen kahvin kanssa nautittavaksi. Mutta miksi siis itkupilli? Noh, sehän on itsestään selvää, että Bonesin ja Boothin välillä on kipinöinyt aina ja tätä olen odottanut kuin kuuta ja nousevaa. Siis oikeasti! Ja jotenkin omalla tavallani näin minut ja mieheni Bonesiss ja Boothissa. Kuvista ja videosta voikin varmaan päätellä itkemisen syyn. Mutta en olisi ikinä arvannut, että tuo kohtaus nostaa kyyneleet silmiin niin tehokkaasti. Onneksi mies on töissä ja sain pillittää kaikessa rauhassa. Ai kamala. Tai siis ei.. Aah.. Onneksi omat häät ovat onnellisesti takana, sillä olisin muuten saattanut pyörtää oman päätökseni kirkkohäistä ja haluta puutarhajuhlat.

Häät on nyt takana. Onneksi. Jännitys poissa ja uuteen nimeen totuttelu vie varmasti oman aikansa. Hääaamuna jännitys oli lähes käsin kosketeltavaa. Mies taisi loppupelissä jännittää paljon, paljon enemmän kuin mitä minä. Mitä lähemmäs vihkiaika lähestyi niin sitä enemmän myös omat kädet alkoivat hikoamaan. Pappi puhui kauniisti, oli selkeästi meille tarkoitettu. Musiikit olivat uruilla soitettuna upeat ja ennen kaikkea juhla oli kaiken puolin juuri meidän näköinen ja kokoinen. Morsian oli kuulemma kaunis ja sulhanen äärettömän komea. Niin ja ihanat vieraat saivat kirjoittaa sydänlapuille tärkeitä neuvoja juuri meille. Sujauttivat ne sitten taloon perustukseksi. Rouva.. Niin.. En ole enää neiti. Kuulemma kun kaikki muu loppuu, jää jäljelle tahdon. Toivon, että ei lopu. Niin paljon rakastan tuota miestä.

Huomenna koekampaus ja koemeikki. Ehkä saan myös tehtyä pöydistä luonnokset. Kakun hahmotelmat myös huomenna. Koristeet kasassa ja hääpuku kotona. Alushameeseen pitäisi vielä lisätä tykkiä. Tyllitkin jo valmiina. Auton koristeet kuivumassa, mutta auto vielä mietinnässä. Kaikki vieraat ilmoittaneet tulostaan. Juhlapaikkakin käyty katsomassa. Perjantaina pääsisi laittamaan juhlapaikkaa kuntoon ja ensi viikolla tehdään tarjoiluja. Ensi viikolla myös vihkiharjoitukset ja toimituskeskustelu. Olenko unohtanut jotain? Stressitaso lähes nolla. Ainakin tällä hetkellä. Mutta mitä se on ensi viikolla? Alkaa pikku hiljaa jännittämään. Siis viikko! Sitten olen rouva. Perhoset lentelee vatsan pohjassa ja aina kun katson tuota miestä... Niin paljon rakastankaan häntä.

Ostin kivat rintsikat Tallinnasta hääpuvun kanssa, sovittamatta.. Noh aloin sitten laittamaan niitä päälle ennen kuin vein puvun ompelijalle. Sitten iski tajuntaan, etten tosiaan voi laittaa niitä puvun alle. Olisihan siinä vierailla pokassa pitelemistä kun liivit tipahtaisivat lattialle kesken juhlan ja vielä kaiken lisäksi helman kautta. Nousipa mieleen se, että joku joskus sanoi, että olisi hyvä joskus käydä ihan liivikaupassa säännöllisesti tarkistuttamassa kuppikoko. Päätin siltä istumalta ajaa lähimpään liivikauppaan ja pyytää asiantuntijan apua ongelmaan. Kiva mennä liikkeeseen ja tuumata myyjälle, että nyt on ongelma. Tarvis uudet liivit, valkoiset ja olkaimettomat ja ne tulee hääpuvun alle. Myyjä siinä katseli ja tuumaili ja kysäs kokoa. Kerroin. Myyjän kommentti oli vaan, että pieleen meni ja pahasti.. Lopputulos olikin sitten kolme kokoluokkaa suuremmat ja itselle ahdistus. Mistä ihmeestä löytyisi jatkossa kivoja liivejä. Painelin siihen seuraavana päivänä seppälään,...

Vihdoinkin sain rempassa oman työn. Onpahan jotain sellaista, jota pystyy tekemään ilman, että tarvitsee kysyä koko ajan apua tai neuvoa. Viimeiset kaksi päivää olen laittanut kittiä seinään. Laittanut kitin päälle saumanauhaa ja lisännyt kittiä. Uuh eilen pääsin vihdoinkin hiomaan ensimmäistä kerrosta ja aloittamaan toisen vetämisen. Ja turhautumisen kulmat. Eihän se ole vaikeaa, kun vetää tasoite kerrosta suoraan seinään, mutta kun huoneessa olemaan myös neljä kulmaa. Niiden laittamisessa menee sormi suuhun ja edelleen siinä yhdessä huoneessa minua odottaa kaksi toista käsittelyä odottavaa kulmaa. Kiva. Jos Sais ne sit tänään laitettua. Ens viikolla on häät. Ens viikolla.. Apua! Ja mitä minä teen.. Seison kittipölyssä ja tuijotan seiniä.. Hion, kittaan, hion ja kittaan.. Niin ja kitatessa käyn läpi hääasioita. Mutta tänään olisi juhlapaikan katselmus ja tämän vuoden lavasteiden näkeminen. Hieman jännittää..

Ensimmäinen itkupotkuraivari vastaan ompelukone. Miksi ihmeessä sen piti sanoa yhteistyökykynsä irti juuri nyt? Viime viikolla yhtenä aamuna mies lähti töihin ja minä ajattelin, että nyt on kerrankin aikaa istua koneen äärelle ja ommella siskon puvun helma valmiiksi ennen kuin puku lähtee ompelijalle. Viiden tunnin tappelun jälkeen luovutin itkien. Kun ei langat pysy suorassa niin ne ei pysy. Soitin siinä itku kurkussa siskolle, että jos hän voisi lainata konetta, että saisin edes puvun alushameen tehtyä ja sitten sitten miehelle, joka kertoi olevansakin remppahommissa, kuulemma sittenkin iltavuoro. Lopputulos oli itkupotkuraivari ja mies haki töihin mennessään mulle lainakoneen. Siskon helma jäi lyhentämättä. Annoin ammattilaisen hoitaa sen. En halunnut rikkoa helman kangasta enempää. Nyt on puvut, oma ja siskon, ompelijan hellässä huomassa ja alushameestakin tuli aivan mahtava. Jos mulla ei olisi jo pukua voisin pokkana laittaa valkoisen lyhyt hihaisen kauluspaidan ja pelkän...

Viime yönä heräsin siihen kun sade rummutti majapaikan terassin kattoa. Se kuullosti aivan siltä kuin pikku kiviä olisi heiteilty ikkunaan. Yövaatteissani hipsutelin parvelta terassin ovelle vain todetakseni, että vettä sataa. Ja painelin takaisin nukkumaan, mutta mutta.. Eipä Se uni enää ollutkaan rauhallinen ja levollinen vaan täys hääpainajainen, jossa sulhanen jätti vain muutama päivä ennen häitä ja vei koirankin mukanaan. Mä en saanut enää peruttua häitä ja sitä rataa. Hääpäivänä kaasot kisko mut kirkolle ilman meikkiä ja pukua ja sit sulhanen ilmesty jostain pukujen ja muiden kanssa ja ilmoitti et se oi vitsi. Joo.. Ja sit mä oon riparilla hormoonihirviöiden kanssa. Jep Jep ja sitä rataa.. Mikä stressi?

Häihin on tasan kuukausi aikaa. Ja niin paljon on vielä tekemättä. Sormukset hankkimatta samoin kuin kakun koriste. Puku muokkaamatta samoin kuin siskon puku. Töitä siis riittää ja aikaa vain kuukausi.. Kaikki vapaa-aika on mennyt remontoidessa erästä taloa. Sekä mun että miehen aika. Ja välillä tuntuu, että miestä kiinnostaa enemmän tuo remontti kuin häät. Niin ja ensi viikko menee leirillä... Millä ajalla saan kaiken kuntoon..?

Häihin on hieman reilu kaksi kuukautta aikaa ja tekemistä riittää. Kutsutkin on vielä lähettämättä, siis suurimmaksi osaksi. Niistä kun puuttuu tuo sulhasen allekirjoitus. Toki osa kutsuista on saatu eteenpäin... Onneksi. Meidän pelastukseksi olen osalle vieraista, joiden tiedän joutuvan työpäiviä sovittamaan päästäkseen paikalle, ilmoittanut jo etukäteen päivämäärän ja pyytänyt heitä varaamaan sen kalenterista. Tarjoilut on mietitty ja hääkimpusta ja sulhasen vieheestä on tehty koevedokset. Oli pakko kokeilla etukäteen niiden tekeminen, jotta tietäisin, että onko minusta siihen vai joutuisiko kuitenkin tilata jostain. Kaasojen kanssa olen ehtinyt istua alas ja miettiä hääpäivää hyvän ruuan merkeissä. Kuitenkin tuntuu, että olen unohtanut jotain, vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa. Avioliiton selvitys on haettu hyvissä ajoin ja kuulutuksetkin on jo tällä viikolla. Pitää siis repiä itsensä sunnuntaina ajoissa ylös ja raahautua kotikirkkoon niitä kuulemaan. Onneksi ihanat kaasoni...

Oisko tulta  -blogissa Hemuli kirjoitti siitä, että miksi kukaan haluaa ottaa puolisonsa sukunimen. Näin omien häiden kynnyksellä tätä onkin tullut hetken mietittyä. Jotenkin ajattelen, että sillä kun otan mieheni sukunimen, liityn samalla myös hänen sukuunsa. Tyttönimi on ja pysyy tietyllä tapaa, mutta samalla kun otan mieheni sukunimen, alkaa uusi vaihe omassa elämässäni. Toisaalta oma sukunimi on ollut lähinnä taakka työkuvioissa ja muutenkin. En minä koe olevani mieheni omaisuutta, vaikka kuinka ottaisin hänen sukunimensä tai koe omaavani jotain identiteetti kriisiä. Sukunimen vaihdoksen myötä ei varsinaisesti mikään muutu. Olen edelleen vanhempieni tytär, mutta samalla tulevan aviomieheni vaimo ja samalla myös heidän sukunsa jäsen. Ei nimi ole varsinaisesti mikään side mihinkään, mutta mukavampi se on kun on yhteinen nimi ja mitään nimi hirviötä emme halua, joten en ole oikeastaan edes varsinaisesti koskaan ajatellut, että pitäisin oman nimeni ellei mies sitten vältt...

Kuluneella viikolla katselin lasten kanssa Shrekin 2:sta töissä. Tuota elokuvaa seuratessa huomasin sen, että Shrek oli valmis jopa luopumaan omasta jättiydestään ja sen mukana tuomista pienistä nautinnoista, joistä jättinä sai kokea, ihan vain Fionan vuoksi. Shrek ajatteli vain Fionan etua ja sitä, että Fionan vanhempien olisi helpompi hyväksyä Shrek ihmisenä kuin jättin. Ah, mitä uhrautumista tosi rakkauden vuoksi! Oman parisuhteen aikana on muutamaan otteeseen käynyt mielessä, että voi kun oikeasti olisi olemassa sellaista Ikuisen onnen -rohtoa , jota Shrek joi muuttuessaan jätistä ihmiseksi. Moni asia olisi ehkä ollut helpompaa. Shrek joi tuota ikuisen onnen rohtoa tehdäkseen appivanhempansa tyytyväisiksi, jotta FIonan ei olisi tarvinnut tehdä valintaa vanhempiensa ja rakkaimpansa väliltä.   Ehkä  Shrek ajatteli, että ollessaan kaikkien normien mukainen vävy tulisi hän helpommin hyväksytyksi kuin mitä hän tulee ollessaan jätti. Kuuden vuoden aikana on itselläni k...