Rapatessa Roiskuu

Jane Austenin Uskollinen ystävä, kootut kertomukset hyppäsi silmiini eilisen kauppareissun yhteydessä. Muistelin, että Austen on pidetty kirjailija ja hänen tunnetuimpia kirjojaan ovat ylpeys ja ennakkoluulo sekä järki ja tunteet. Näin alkuun täytyy kuitenkin myöntää, etten ole kumpaakaan noista lukenut. Austenin Uskollinen ystävä (tammi, 2007) koostuu neljästä kirjenovellista, joiden pitäisi takakannen mukaan olla hauskoja ja irstailevia. Mielestäni kirjasta on kuitenkin hauskuus kaukana ja kirja on äärimmäisen raskas lukea. Henkilöhahmoissakaan ei oikein tahdo pysyä perässä. Täytynee rehellisesti myöntää, etten saanut kirjaa luettua loppuun asti. Neljästä novellista sain luettua kolme ja puoli. Mutta, kun kirjaan ei pääse sisään niin siihen ei pääse sisään. Uskallan kuitenkin rohkeasti suositella tätä Austenin kirjaa heille, jotka lukevat iltaisin saadakseen unen päästä paremmin kiinni. Siihen tämä kirja on oivallinen apuväline.

En saanut aikaiseksi hommata mansikkaa enkä kyllä lipstikkaakaan. Tosin yllättävä muutto kesäkodille sotki parvekesuunnitelmat ihan kokonaan samoin kuin tieto siitä, että vielä tänä kesänä tekevät parvekkeille julkisivunkohennuksen maalausten ja kittausten kanssa. Annoin sitten uusien istutusten olla. Yrtit kuitenkin kukoistavat. Korianterista laitoin ensimmäisen erän jo kuivumaan ja muut yrtit ovat olleet lähes päivittäisessä käytössä siihen asti, että lähdimme kesäkodille. Onneksi tuo välimatka on niin lyhyt, että on helppoa käydä päivittäin kasveja kastelemassa. Herne on lähtenyt hyvin versoamaan. Nyt vain odottelen, että saataisiin satoa. Tosin vielä ei näy siitä mitään merkkejä. Porkkana mietityttää myös. Näinköhän se viihtyy ruukussa parvekkeella? Retiisi on taas puolestaan kasvattanut vahvat varret. Ehkä niistä saadaan salaattiin oman maan tuotantoa.

Kaupassa käydessäni kiersin tuttuun tapaan myös kirjahyllyt läpi lukemisen toivossa. Kevätlomalla luin ihan tolkuttoman määrän ja ajattelin, että kesäloman aikana sitä ehtisi lukea tuplaten sen mitä tuollaisen lyhyen loman aikana. Silmiini osuikin muutama loistavan oloinen kirja, joista tämä Marrie, tyttö ikkunassa oli yksi. Sattuman kauppaa taisi olla myös se, että kyseessä oli vielä kaiken lisäksi tarjouspokkari, joten pakkohan se oli mukaan napata. Marrie, tyttö ikkunassa on Joan G. Robinson kirjoittama satu sille lapselle, joka on päättänyt jäädä asumaan myös meihin aikuisiin. Tarina on kiehtova ja mukaansa tempaava ja voin taata, ettei kirjaa haluaisi millään laskea käsistä alas, vaan se suorastaan huutaa lukemaan itsensä kerralla loppuun. Kirja kertoo ujosta ja orvosta Annasta, joka tuntee itsensä kaikesta ulkopuoliseksi. Keväällä hän pääsee lähetetään koko kesäksi rannikolle meren äärelle, jossa hän tutustuu jännittävään Marrie tyttöön, jonka kanssa aika lentää kuin sii

Olemme miehen kanssa viettäneet joka kesä huomattavan paljon aikaa vanhempieni asunnolla. Heidän asunnostaan onkin tavallaan tullut meille kesäkoti. Tämä kesä on varmaan poikkeus kaikkien kesien joukossa sillä tällä kertaa kesäkotiin olisi tarkoitus asettua hieman pidemmäksi aikaa ja ihan koiruuden kanssa. Kesäkodin ehdottomasti hyvä puoli on siinä, että pääsemme hetkeksi irti kerrostalolähiöstä ja voimme halutessamme saunoa ja grillata vaikka joka päivä. Puolensa kuitenkin kaikessa. Vaikka musta onkin kiva siirtyä kesäkodille talonvahdiksi, on oma koti kuitenkin aina oma koti ja näin leirin jälkeen olisi kyllä ollut kiva olla vähän pidempään kaikessa rauhassa omassa kodissa. Ehkäpä siirrän hetkiseksi ompelukoneen ja jotain kankaita osoitteesta toiseen ja nautin kesän antamasta tilasta ja rauhasta. Mutta senkin teen vasta ensi viikolla.

Ripari alkaa olla päätöksessä. Vielä yksi yö ja sitten pääsen takaisin kotiin. Jälleen kerran viikkoon on mahtunut kaikenlaista. On ollut hyviä, iloisia hetkiä, mutta on joukkkoon mahtunut myös kyyneliä. Niitä surun, pettymyksen ja anteeksi pyynnönkin. Vuodessa unohtaa hyvin sen, että rankkoja nämä leirit on. Onneksi mun ei tarvitse toistaiseksi tehdä kuin yksi ripari vuodessa. Riparissa, niin kuin kyllä muissakin leireissä, hyvä puoli on se että ne loppuu ajallaan. Onneksi.

Taas on se hetki vuodesta, kun eteisessä odottaa täyteen pakattu laukku kuljetusta eteenpäin. Kesä ja kesän työkuviot kulkevat tuttua tapaa, mutta silti mielen perukoilla huutaa pieni ääni, etten tahdo lähteä. Mies palasi vasta omalta reissultaan ja tässä ollaan muutama päivä saatu nauttia enemmän ja vähemmän yhteisestä ajasta. Ihan kohta pitäisi startata auto ja kääntää nokka kohti työpaikkaa ja kesän ensimmäistä leiriä. Ripari, täältä tullaan! Olen leireillä ollut iän päivää mukana, mutta vasta aikuisena olen saanut leireille kaveriksi koti-ikävän. Se on varsin pirullinen matkakaveri, kun se kuiskii korviin vaikka ja mitä. En nuku kunnolla ja välillä ahdistaa ihan muuten vaan. Hieman oloa helpottaa se, että tänä vuonna ripari on lähellä kotia ja miehen työpaikkaa. Pahan ahdistuksen sattuessa hänen on tarvittaessa helppo tulla piipahtamaan. Monesti tuntuu siltä, ettei aikuinen saisi potea ikävää saatika sitten koti-ikävää. Koti-ikävä on kuulemma lasten vaiva, ei aikuisten. Hass

Yrtit viihtyy parvekkeella hyvin. Oman osansa varmasti tuo se, että aurinko paistaa lähes koko illan parvekkeen suuntaan, mutta pihapuu luo sopivasti kuitenkin varjoa. Ruukuissa kasvaa basilikaa, sitruunamelissaa, korianteria, ruohosipulia, persiljaa ja minttua. Anopilta viimekesänä saamani lipstikkakin näyttäisi selvinneen talvesta ja se onkin lähtenyt hyvin kasvamaan. Lipstikkaa pitäisi tosin yrittää jostain löytää lisää, mutta odottakoon se vielä kuun puoleen väliin, jolloin palaan riparilta kotiin. Saaristopuutarhan puutarhuri tuossa taannoin kyselikin lipstikan käytöstä ruuanlaitossa. Lupasin kirjoittaa tuoreitten yrttien käytöstä hieman tarkemmin. Tosin minut tunteva saattaa tässä vaiheessa hieman jopa hekotella, sillä tunnetusti en ole mikään kokkikolmonen, mutta toisaalta en ole mikään katastrofikokkikaan. Käytämme miehen kanssa mielellämme tuoreita yrttejä, mutta viime talveksi tuli tyhjennettyä yrttien kasvatusalusta kokonaan. Edelleen se ammottaa tyhjyyttään, mutta nyt

Viime viikon perjantaina mies lähti reissuun ja ihan kohta hänen pitäisi palata raskaalta matkalta takaisin. Onneksi, sillä kotona on ollut aika tylsää, vaikka en ole koko aikaa kotona toki ollutkaan. Miehen "pakollinen" kevät loma alkaa olla jo tuttu juttu. Viime vuonna tuo samainen reissu ajoittui vain huomattavasti hankalampaan kohtaan. Silloin oli töissä sellainen vilske ja vilinä, että joutui kalenteria lyömään kiinni, ettei olisi tullut liian täysiä päiviä. Koiran rakon kestävyys kun on rajallinen. Toista oli tänä vuonna. Olen voinut pitää etäpäiviä ja tehdä kotoa käsin huomattavasti enemmän töitä. Hyvä vaan. Muistan, kuinka viime vuonna pää alkoi hajoilla jo alkuvaiheessa. Selitin kaikki tekemiseni ääneen koiralle kuin täyttääkseni hiljaisen asunnon. Joku olisi saattanut pitää mua ihan tärähtäneenä. Tosin siltä se kyllä tuntuikin. Tällä kertaa olen nauttinut hiljaisuudesta. Olen lukenut ja katsonut sarjoja. Niin ja tietenkin tehnyt töitä. Meistä kahdesta se olen