Tekstit

Näytetään tunnisteella mainiomarraskuu merkityt tekstit.

Mainion Marraskuun 5. kooste

Kuva
Synkkä ja pimeä marraskuu on loppumassa. Joululaulut soi taustalla ja kynttilät palaa ja luo valoa. Vieressä on kassa nenäliinoja ja nokka vuotaa kuin mikäkin. Vapaapäivän iloja on aloittaa joulusiivous. Sain vaihdettua verhot ja siivottua olohuonetta. Voimat on hieman veks, mutta huomenna täytyy kuitenkin töihin mennä. Tässä tämän viikon tunnelmia. Hyvän teon suunnittelua Viime kesänä ihanat kaasoni järjestivät minulle juuri minun näköiset polttarit, jossa oli täysin huomioitu minun toiveeni. Kaasoja muistin jo ennen häitä, jolloin istuimme alas viettämään iltaa yhdessä hyvän ruuan ja viinin merkeissä. Myös häiden jälkeen annoin heille pienet kiitoslahjat. Nyt vuoden alussa on kuitenkin virallisen kiitokset aika. Luvassa on yllätysten ilta. Jotain sellaista mitä he eivät osaa odottaa. Tätä olen suunnitellut pitkään ja hartaasti. Toisten piristäminen on varsinainen hyvä teko, johon kuka tahansa pystyisi niin halutessaan. Väriä elämään  Minun ikuisuusprojekti. Tätä olen...

Mainion Marraskuun 4. kooste

Kuva
Mainion Marraskuun -haaste alkaa lähestyä loppuaan. Sitten ollaankin jo jouulukuussa ja päivät jouluaattoon vähenee.. Apua. Kaikki lahjat hankkimatta! Ja jälleen vannoin itselleni, että aloitan lahjojen hankimisen ajoissa. Ja taas.. tässä ollaan.. Noh lahja pohdintoihin palaan kuitenkin myöhemmin joulukalenterin merkeissä, joka on myös osa bloggaajien blogiyhteistyötä. Mutta nyt asiaan ja viime viikon kuviin ja tunnelmiin. Piristystä arkeen Piristystä arkeen tuo kahvi ja Bones. Onnekseni huomaisin, että Bonesista oli tullut uusi kausi netfliksiin saataville. Mikäpä onkaan parempi tapa aloittaa päivä kuin kahvi ja jakso murhamysteereitä. Jos olisin hautausurakoitsija, tämä intohimo ymmärrettäisiin ehkä paremmin. Koko päivästähän ei tule mitään, jos ei saa rauhassa aamulla herätä. Useammankin päivän voin kertoa, kuinka kaikki on menneet pieleen vain sen takia, että olen nukkunut pommiin ja hirveällä kiireellä joutunut lähtemään töihin. Mutta nyt aamuisin saan koomata ka...

Mainion Marraskuun 3. kooste

Kuva
No niin, teknisten ongelmien vuoksi voittoon.. Puhelin kävi kahden viikon huollossa ja kuinka orppo olo olikaan ilman sitä. Noh tästä syystä haasteen suorittaminen on oollut hieman takkuista, koska kuvan laatu. Noh. Tietäähän sen jokainen. Kuvat saatu otettua aina jollakin aika välillä, mutta koska en ole ajan kanssa ehtinyt istumaan koneelle niin pahoitteluni venähtäneestä päivitystauosta haasteen suhteen. Tässä se kuitenkin olisi, nimittäin Mainio Marraskuun -haasteen toinen kuvapäivitys. Niin ja tosiaan. Haastehan on osa facebookin Bloggaajien Blogiyhteistyöt - BB-kamut -yhteistyötä. Ja vielä alku viikosta saatetaan haaste ajantasalle ja myös viime viikko samalla pakettiin ja tänne katseltavaksi. Joten pysykää siis kanavalla. Irja Askola: Pyhän kanssa piilosilla Harmaa arki, todellakin. Puhelin lähti huoltoon. Ja tietysti juuri silloin kuin sitä olisi kaikkein eniten tarvinnut. Siis oikeasti. Illalla olisi ollut eräs tilaisuus töissä johon olisin tarvinnut kameraa, joka...

Mainio Marraskuu, 2. kooste

Kuva
Tämän viikon kuvahaaste osuus alkoi hyvällä uutisella. Kerrankin tuli luettua uutisista muutakin kuin vain otsikot. Uutisvirtaa kahlatessani silmiin osui synkkiä ja huonoja uutisia. Ja niitä tuntui vain riittävän. Yt-neuvottelut, Rautavaaran tragedia, suomalaisen pikkutytön kuolema ulkomailla jne. Kuitenkin löysin kuin löysinkin hyvän uutisen: vinkki ssynkkien syyspäivien piristykseksi. Mahtavaa! Ihanaa, että tälläisiä jaetaan ihan uutisissa asti. Oikeasti! Toinen kuva vei minut lapsuusmuistoihin. Ne piirretyt: Alfred J. Kwak, Matka maailman ympäri ja matka maan keskipisteeseen, Sandokai ja tietenkin kolme muskettikoiraa. Mitä muistoja virtasikaan mieleen, etenkin Alfredista ja Sandokanista. Näistä olenkin aikoinaan kirjoitellut enemmän tuolla vanhan blogin puolella. Miten paljon noista sarjoista nouseekaan hyviä muistoja mieleen. Ja mikä parasta näihin muistoihin on aina ihana palata uudestaan ja uudestaan. Vähän niin kuin silloin ennen vanhaan, jolloin leikki jatkui aina ...

#Mainiomarraskuu Kooste 1.

Kuva
Olen löytänyt blogille vihdoinkin ehkä jonin järkevän suunnan jota kohti lähdetään kulkemaan. Ensinnäkin blogi löytyy myös facebookista Rapatessa Roiskuu -sivuston takaa. Niin ja joitain haasteita sun muita kuviia voi käydä katsemassa nyt myös instagramista. Siellä käytössä on tosin eri nimimerkki, kun ei tuota vanhaa sinne saanut. Mutta siis Nihpe -> instagram . Siellä aktiivista toimintaa. Ainkain tällä hetkellä. Niin ja sitten on tietysti tuo Bloggaajien blogiyhteistyö , joka innostaa ihan uudella tavalla tänne blogin puolelle kirjoittelemaan ja ihan uudenlaisista näkökulmista. Tällä hetkellä on menossa #mainiomarraskuu kuvahaaste, josta kuvat on instagrammista nähtävillä tuolla tägillä ja viikottain teen koonnit myös tänne blogin puolelle. Kuvahaaste onkin Meriannen käsialaa. Meriannen kirjoittaakin äärettömän mielenkiintoista blogia erityislapsen kanssa elämisestä ja tuo blogi on ihan päivittäinen tarkistuksen kohde omalla lukulistallani. Suosittelen siis sitäkin. ...