Aakennus 2001: 4.-15.6.

Omasta riparista on nyt kulunut aikaa 14 vuotta. Ja hyvin monena kesänä riparini jälkeen olen tehnyt vähintään yhden rippileirin vuodessa. Olen yhden ainoan kerran ollut perusriparilla isosena ja sen jälkeen vannoin, etten enää koskaan lähde isoseksi riparille ja en muuten lähtenyt. Kehitysvammaisten rippileirejä olen puolestani tehnyt hieman enemmän. Niin ja nyt sitten töitteni kautta on tullut tutuiksi tavalliset riparit.

Oma riparini oli Opkon vaellusripari. Lähdin riparille niin, etten tuntenut sieltä ketään ja matkaan tarttui elinikäisten ystävien lisäksi myös roppakaupalla muistoja. Sellaisia muistoja, jotka saavat hymyn nousemaan huulille. Toisaalta sitä ajatelee kuinka lapsellinen silloin oli. Toisaalta nyt kun ajattelee, niin kyllä muuten olin ihan täys kakara ja samaan aikaan täysin puhdas teini suorine, varmasti ärsyttävine kommenteitteni.

Riparivaellus 2001
Vaelluksen muistan kyllä kuin eilisen päivän. En nimittäin ikinä unohda sitä kivun määrää. Juuri tuo vaellus aloitti ns. ongelmat selän kanssa. Tai sanottakoon näin, että selälleni väärän mallinen rinkka. Letkassahan tuota vaellusta tehtiin ja matkaa taitetiin. Ja mikä tsemppi oli porukalla. Sitä ei voi unohtaa. Muistan nimittäin edelleen sen hetken, kun en olisi jaksanut jatkaa enää matkaa niin pojat tsemppasivat siloin sirkusmusiikin avulla. Silloin ei kyllä tehnyt mieli jäädä ollenkaan paikalle.
Ikivanha putkirinkka, joka muuten näkyi pitkälle. Aakennus 2001.
Niin. Ensimmäinen rinkkani. Se ei pitänyt kunnolla vettä ja oli täysin epäsoviva minun selkään. vyötäröhihnaa ei saanut kiristettyä oikealle kohdalle ja lisäksi muita säätöjäkään ei saatu kunnolla tehtyä. Tasapainotuksetkin taisivat olla pielessä. Loppujen lopuksi sitä jouduttiin keventämään reilusti, jotta pystyin taittamaan vaelluksen loppuun. Ja kyllä muuten harmitti. Niin, loppu leiri menikin särkylääkkeiden voimalla.
Metson hyökkäys, Aakennus 2001
Se hetki kun kaveri huikkaa, et tuolla on metso ja se hetki kun tajutaan, että se tulee muuten ihan suoraan päälle. Niin ja se huuto ja kiljuminen siihen päälle. Voi apua! Ehdottomasti vaelluksen kohokohtia, näin jälkeenpäin ajateltuna.
Tunturimaisemaa. Aakennus 2001.
Ja ne maisemat. Niitä en kyllä unohda. Tosin ripari jätti minussa jälkeen kaipuun pohjoisen tunturimaisemiin. Kun sitä on tuolla vaeltanut ihmisten kanssa, se synnyttää pakostakin yhteen kuuluvuuden tunneta, ainakin tietyssä määrin.
lentopalloa, Aakennus 2001
Ja vapaa-aika meni pääsääntöisesti lentopalloa pelatessa. Kokoonpanot vaihteli, mutta sitä pelattiin päivittäin ja useaan otteeseen. Lisäksi me laulettiin, naurettiin ja tietysti opiskeltiin. Omaan riparivihkoon taisi lopulta tulla lähes n. 90 sivua muistiinpanoja. Niin.. minkäs teet..
Opkon vaellusripari 2001 Aakennuspirtti
Ja se tunne kun leiri lähestyi loppuaan ja sitä havahtui, ettei näitä ihmisiä vältämättä enää näe. Niin.. Osan kanssa olen ollut enemmän vähemmän tekemisissä ja osaa en ole nähnytkään sitten riparin. Yhtä riparitapaamista yrittettiin järjestää silloin kun riparista tuli 10 täytteen. Mitenköhän sen kanssa silloin kävi? Itse taisin olla juuri samaan aikaan aloittamassa omaa työuraani rippikoulun ihmeellisessä maailmassa. 
Konfirmaatio 16.6.201. Lauttasaari
Niin.. Tänä vuonna minulle äärimmäisen rakas ja tärkeä ihminen lähtee myös Opkon riparille. Meidän riparit menee aavistuksen päällekäin. Toivon hartaasti, että hän löytäisi riparilta jotain sellaista kuin minä. En siis tarkoita sitä hengellistä puolta vaan niin niitä ystäviä, jotka ovat kulkeneet matkan rinnalla. Niitä, joihin syntyy äärimmäisen hyvä luottamus ja joita ilman ei voisi kuvitellakaan viettävänsä elämänsä tärkeimpiä päiviä. Ne ystävät ovat harvassa ja ne ovat kultaakin kallimpia.









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lukumaraton lähestyy

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Joulukuun superlukumaraton 25.-31.12.