Päivä, jolloin olisi vaan pitänyt jäädä kotiin.

Eilen alkoi se alusvaatekurssi, jota olin odottanut kuin kuuta nousemaa melkein vuoden verran. Yhdistimme miehen kanssa kyydit ja heitin hänet töihin ennen kurssille suuntaamista. Kotoa lähtisessä pakkasin mukaan oman ompelukoneen ja kaiken varalta laina ompelukoneen plus tietenkin kaikki muut ompelutarvikkeet. Eväätkin laitoin kuntoon hyvissä ajoissa aamulla, jotten vaan missään tapauksessa myöhästyisi oman ryhmäni alusta.

Alku oli ihan lupaavaa. Pienen tappelun jälkeen saatiin koneeni toimimaan yhteistyössä. Pääsin ottamaan mitat ja aloittamaan kaavojen ja foamin leikkaamisen. Sitten ne ongelmat alkoivatkin ihan toden teolla. Oma kone alkoi heittää ylälankaa alas lenkistä tai vaihtoehtoisesti se katsaisi langan aivan neulan vierestä. Aikani tappelin sen kanssa ja sitten siiryin jatkamaan tappelua varakoneen kanssa, jota en ollut saanut laitettua kuntoon. Se kun ei halunnut tehdä ommelta ollenkaan.

Useamman tunnin siitä koneiden kanssa tapeltuani päätin luovuttaa ja laittaa päivän osalta tavarat kasaan. Se pettymys ja kurssin hinta verrattuna siihen, etten ollut oikeasti päässyt tekemään mitään. Otin mukaan varakoneen. Tarkoitus oli, että vien sen omistajalleen, joka katsoo kanssani langat ja muut kuntoon. Heitin siinä sitten heipat kurssikavereille ja opettajalle ja huikkasin, että palataan huomenna uudestaan.

Jokin oikosulku sai minut laittamaan tuon lainakoneen takakonttiin. Kotiinpäin ajasessa ensin edestä vilahti pallo ja lähes heti perään tielle hyppäsi lapsi. Tein jarrutuksen ja tajusin, ettei auto vaan pysähdy. Ehdin väistämään. Onneksi ei ollut vastaantulijoita. Kuulin, että ompelukone kaatui takakontissa ja päätin tarkistaa sen heti kun mahdollista. Katsoin peilistä kun lapsi hyppi takaisin pihalleen pallokainalossa. Selvittiin säikähdyksellä, molemmat. Ajoin ensimmäiselle bussipysäkille, avasin kontin ja totuus palastui. Vanha lainakone ei ollut kestänyt kaatumista. Siinä meni viimeinenkin toive saada tuttu kone seuraavalle päivälle.

Palautin rikkinäisen koneen, hävetti ja itketti. Toisaalta ehkä vasta siinä vaiheessa aloin ymmärtämään, että mitä olikaan tapahtunut. Koneen lainaaja ymmärsi ja lohdutti. Tarkistimme koneen vauriot, jotka ei päälle päin näyttäneet pahoilta. Liimailimme lankapuita takaisin kiinni ja hän sanoi, että niin isäähän korjaa sirpaleetkin. Niin.. Eihän kenellekään muulle käynyt mitään. Edes autoon ei tullut naarmun naarmua.