Tekstit

Näytetään tunnisteella luistelu merkityt tekstit.

Maraton 2016?

Harmikseni bongasin vasta nyt, että Kuopiossa olisi Finland Ice Skate 2015 maraton ensi viikonloppuna. Tällä aikataululla kun ei ole mitään mahdollisuutta siihen osallistua. Noh siinäpä olisi ensi vuodelle tavoitetta. Viime vuonna osallistuin tosiaan rullaluistelun puolikkaalle maratonille ja kisassa alitin oman pohja-aikani. Ensi vuodelle tavoitteet ovat korkeammalla. Puolikasta en edes harkitse vaan tavoiteeksi on asetettu 50 kilometriä. Jos se puolikas meni rullaluistimilla mäkisellä reitillä, ei pitäisi 50 kilometriä olla tasaisella mikään ongelma. Tavoite on siis asetettu ja treeniohjelmaa mietitty. Niin ja FIM:n postituslistalle tietenkin liitytty. Aika näyttää, mutta into on kova. Toki tavoitetta voi aina laskea, jos alkaa hirvittämään. Pitää siis aloittaa luistimien läpi tsekkaus ja tarvittaessa hankkia uudet. Niin ja ensi vuotta varten pitää varmaan katsella hieman toisen tyylistä ulkoiluvarustusta talvelle. Tästä se lähtee. Vuosi aikaa saada itsensä hyvään kuntoon....

Mitä keksisi ensivuodelle?

Olisin halunnut ottaa uudestaan tuon rullaluistelun puolikkaan maratonin. Olin jo miettinyt, miten harjoittelen, jotta voisin parantaa omaa aikaani ja ehkä sijoitusta. Olin jo ajatellut, että tavoitteena olisi hyvä, jos puolikkaan tuntiin pääsisin. Mutta mutta.. Eipä tästä ole kovinkaan kauaa kun Kuopio Maraton ilmoitti, ettei heille tällä hetkellä tule rullaluistelun matkaosuuksia ja ei tiedetä tuleeko enää koskaan. Onhan noita muutama paikka, jossa pääsisi maratonille rullaluistimilla lähtemään, mutta Savonlinnan tapahtuma on päällekäin yhden leirin kanssa ja muista en tiedä ovatko ne lisenssivapaat. Ensi vuodelta jää toistamiseen jo minulta väliin myös Mega event. Kolmessa olemme olleet mukana ja tänä vuonna osui päällekäin rippileirin kanssa ja ensi vuonna se menee päällekäin telttaleirin kanssa. Kesän kohokohta jää siis väliin tänäkin vuonna ellemme päätä suunnata ulkomaille megaa varten. Megoista voi käydä lukemassa vanhan blogin puolelta tunnisteilla mega ja mega finland . ...

Hengissä

Puoli maraton on nyt onnellisesti takana. Matkahan ei varsinaisesti ollut pitkä, sillä luistelua tuli kaiken kaikkiaan vaan 21 kilometriä. Maaliinkin pääsin omassa ennätysajassa (1:10:29) ja sijoituin omassa sarjassani toiseksi. Vaikka matka ei määrällisesti ollut kovinkaan pitkä, oli se fyysisesti rankka. Mäkiä oli hurjan paljon ja eihän tällä etelän immeisellä noissa mäki nousuissa ole tekniikka kohdallaan. Hmm.. Lenkit joita tulee kotona päin luisteltua on varsin aakeita laakeita ja niiden varrelle saa etsiä mäkiä ihan urakalla. Noh jos ensi vuonna lähden kisaan mukaan, teen pelkkää mäkitreeniä ja vielä sillä periaatteella, että mäki ylös ja heti alas ja ei kun uudestaan.  Kyllä siinä jossain vaiheessa kävi mielessä, ettei musta vaan ole luistelemaan loppuun asti. Kyllä siinä taisin rukoukset yläilmoihin heittää, ettei millään muulla ole väliä kuin että maaliin asti pääsisin. Niin että enpäs sitten osaa sanoa, että pääsinkö maaliin Pyhällä Hengellä vai ihan sillä perinteisellä ...

Muutaman kilometrin tähden

Lauantaina se olisi. Siis nimittäin paljon puhumani Kuopio Maraton. Tätä olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Kevään ja kesän aikana on tullut enemmän vähemmän luisteltua niin tasaisella tiellä kuin mäkiäkin. Niin ja matkaa unohtamatta. Nyt on viimeisetkin treenit takana ja sillä mennään mitä eteen tulee. Eilen kävin tekemässä viimeisen luistelutreenin ennen lauantain koitosta. Valitsin sen pidemmän reitin kotoa miehen työpaikalle. Täytyihän se varmistaa, että yhteen suuntaan meno riittää ja että matkalla on varmasti riittävästi mäkiä. Ensimmäisessä isossa nousussa huomasin uusien ja vanhojen luistimien eron. Uudet ovat huomattavasti raskaammat etenkin mäki osuudella. Puolestaan taas alaspäin meno on varsinaista nautintoa ja vauhdin huumaa. Ennen kuin olin saanut edes ensimmäistä kymppiä rikki, tuli vastaani äiti tyttärensä kanssa käsi kädessä. Edessä asfaltilla reilusti hiekkaa, mutta eipäs siinä päässyt mihinkään väistämäänkään. Menin siis suoraan hiekan yli, kun vaihtoehdot o...

Ylös, ulos ja lenkille

Pitkän työpäivän jälkeen, kun ei luistelemaan päässyt, päätin näin iltasella käydä koiran kanssa hieman pidemmän lenkin. Kokeilin juosta. Koska kipua ei kantapäisssä tuntunut, päätin juosta hieman pidempään. Edellisestä juoksusta onkin kulunut jo hieman pidempi aika. Jalkojen kivut, kun ovat rajoittaneet juoksemista. Ihana tunne, kun ei koske. Huomen aamulla voi olo olla hieman toinen. Ainut harmistus olikin se, että vaatetta oli ihan liikaa päällä juoksemista varten. Hieman olisi saanut olla kevyempi vaatetus. Pääasia on minulle kuitenkin se, että näen miten koiruus nauttii vauhdista. Kyllä sen kanssa juostaan ja suhteellisen paljon. Pitkää matkaa en uskalla vielä juosta. Kokeillaan ensin pienillä matkoilla. Jalkojen kivut, kun on niitä mistä en yhtään tykkää. Rajoittaa elämistä ja olemista niin paljon. Pieni juoksulenkki teki kyllä itsellekin hyvää. Ihan erilainen tunne on juostessa kuin mitä on luistimien kanssa viilettämisessä. Ja etenkin nyt kun tiet on märät ja vettä tulee...

VIelä reilu viikko..

Nyt on suojat, kypärä ja vaatteet. Niin ja tietysti juomapullot ihan vyöllä varustettuna. Hotellinkin sain tänään vihdoin ja viimein varattua, kun koiralle saattiin hoitaja järjestettyä jo viimeviikolla. Huone vaurauksen teosta on aikaa noin tunti ja hyvä tajuta tässä vaiheessa, että mainitsin kyllä miksi olemme majoitusta vailla, mutta enpäs muistanut mainita, että milloin olemme majoitusta vailla. Hyvä minä. Myyntipalveluhan oli tietenkin mennyt jo kiinni, kun tämän tajusin, joten eihän siinä muu auttanut kuin avata sähköposti ja näpyttää vietiä hotellille. Toivon vaan suunnattomasti, että hän, kenen kanssa asioion, toivotti vahingossa tervetulleeksi perjantaina, eikä suinkaan varannut meille huonetta tulevaksi viikonlopuksi.Mitäköhän tässä vajaan kahden viikon aikana vielä tulee vastaan? Toivottavasti ei sen kummempia. Tämä maraton-reissuhan on meidän ensimmäinen yhteinen reissu aviopuolisoina. Niin ja meidän reissut kun on yleensä täynnä kommervenkkejä ja triplaantuneita mat...

Kuinka paljon rakastankaan..

Tänään oli töiden jälkeen hyvä heittää luistimet jalkaan ja lähteä treenilenkille. Aurinko paistoi eikä sateesta ollut tietoakaan. Päätin siis suunnata miehen työpaikalle, josta saisin kyydin kotiin päin. Päätin mennä aavistuksen lyhempää reittiä. Aikaa matkaan käytettäväksi oli kuitenkin vain tunti. Sopivasti mäkiä ja tasaista maastoa niin ja luistelijoiden niin rakastamia katukiviä. Alle tunti, 15 kilometriä. Ei huono. Nesteytys toimi ja sykkeet oli kohdallaan. Hieman jopa jäi harmittamaan, että oli vain tunti aikaa käyttää matkaan, sillä jäi vielä päätepysäkillä tuntumaan, että kyllähän tästä potkisi vielä takaisin kotiin ja helposti. Ilta onkin mennyt suojia etsiessä ja saunoessa. Kehon huolto ennen kaikkea. Niin ja palauttava lenkki tietysti koiran kanssa kuuluu asiaan. On mietitty hotelleja majoittautumiseen ja Tottakai koiralle piti hoitaja järjestää. Iltalenkillä mies antoi neuvoja tulevaan koitokseen. Oma tahti, ei kaikkia tehoja kerralla irti. Lopussa voi sitten kiriä...

Kohti maratonia

Maratoniin olisi aikaa 15 päivää. Apua! Toivon siis suunnattomasti, että päivällä kun tulen töistä kotiin, ei tulisi vettä. Joku joskus sanoi, että vesi vanhin voitehista. Mutta ei noiden luistimien kanssa. Vesi tukkii laakerit ja näin maratonin kynnyksellä ei olisi ihan älyttömästi hinkua niitä saada jumiin. Tai siis en ole vieläkään saanut aikaiseksi selvittää, että miten saan laakerit kuntoon märän kelin luistelun jälkeen. Noh joku myös sanoi, että jos laakerit kastuu niin sitten vaan reilusti vesisaaviin. Ei ne kuulemma enää pahemmaksi mene. Kisaa varten olen siis tosiaan hommannut kypärän ja vaatteet. Niin ja uudet (tai no uudet ja uudet) luistimet. Enää puuttuu kaikki muut suojat paitsi rannesuojat. Niin ja majoitus Kuopiossa. Mutta en osaa senkään suhteen päättää, että yksi vai kaksi yötä. Niin tai jos lähtisi siitä, että kartottaisi missä on yli päätään vapaata. Tänään siis luvassa varmaan ensimmäinen pitkän matkan lenkki pitkästä aikaa. Jos ehdin ajoissa töistä kotiin. ...

Luistelun iloja

Eilen antoi vihdoin viikon sateen jälkeen ilma myöten, että saattoi heittää luistimet jalkaan ja heittää pienen lenkin. Tai siis kotimatkan pääsin luistelemaan. Lähdimme miehen ja koiran kanssa geokätkön perään. Mikäpä piristäisikään enemmän kuin pieni lenkki metsässä raittiissa ilmassa. Mies kuitenkin heitti ilmaan ennen lähtöä, että hän kyllä ajatteli, että saisin luistella takaisin kotiin. Hetken pyörittelin päätä ennen kuin nappasin luistimet kainaloon ja suuntasin autoon. Metsälenkki toimikin mahtavasti lihasten lämmittäjänä. Ja autolle päin palatessa sitä jo odottikin, että saisi luistimet jalkaan reilun viikon tauon jälkeen. Noh, uudet luistimet ja meno sen mukaista. Todella epävarma olo ja tuntui tekniikkakin olevan hukassa. Päätin kuitenkin, että alle kymppiä en luistele, joten kotimatka olikin täynnä reittimuutoksia. Kannatti ja siitä jäi älyttömän hyvä fiilis. Myöhemmin illalla koin vielä ihan käsittämättömiä mielihaluja. En suinkaan himoinnut makeaa ja mitään perus s...