Rapatessa Roiskuu

Pääsin aikoinaan arvioimaan Anna Pihlajaniemen Adoptiomatkaa. Muistan sen tunteen, kun lähes painolämmin kirja putosi postiluukusta sisään. Ihastuin, rakastuin ja luin sen kerta istumalta läpi. Olimme näihin aikoihin puhuneet miehen kanssa siitä riskistä, ettei voitaisi ehkä saada omia lapsia ja samalla puhuneet mm. adoptiosta vaihtoehtona. Kuitenkaan silloin ei mikään ollut ajankohtainen, kun koulukin oli mulla vielä kesken. Tämä kirja on minulla hyllyssä ja siitä on tullut jotenkin  tärkeä, omalla tavallaan. Toivoisin olevani yhtä rohkea kuin Anna. Toivoisin itse uskaltavani puhua yhtä avoimesti. Arvostan Annan kirjoitustaitoa yli kaiken. Ja suosittelen tätä kirjaa edelleen lämpimästi luettavaksi ihan kaikille. Tässä vielä kirja-esittely, jonka tein tuosta kirjasta silloin, kun se postiluukusta kolahti lattialle. Kirja, jota ei malttaisi kädestä pois laskea. Se imaisee mukaansa. Uppoudun syvemmälle. Haluan tietää lisää. Kirja on niin taidokkaasti kirjoitettu, ettei sen...

Omasta riparista on nyt kulunut aikaa 14 vuotta. Ja hyvin monena kesänä riparini jälkeen olen tehnyt vähintään yhden rippileirin vuodessa. Olen yhden ainoan kerran ollut perusriparilla isosena ja sen jälkeen vannoin, etten enää koskaan lähde isoseksi riparille ja en muuten lähtenyt. Kehitysvammaisten rippileirejä olen puolestani tehnyt hieman enemmän. Niin ja nyt sitten töitteni kautta on tullut tutuiksi tavalliset riparit. Oma riparini oli Opkon  vaellusripari. Lähdin riparille niin, etten tuntenut sieltä ketään ja matkaan tarttui elinikäisten ystävien lisäksi myös roppakaupalla muistoja. Sellaisia muistoja, jotka saavat hymyn nousemaan huulille. Toisaalta sitä ajatelee kuinka lapsellinen silloin oli. Toisaalta nyt kun ajattelee, niin kyllä muuten olin ihan täys kakara ja samaan aikaan täysin puhdas teini suorine, varmasti ärsyttävine kommenteitteni. Riparivaellus 2001 Vaelluksen muistan kyllä kuin eilisen päivän. En nimittäin ikinä unohda sitä kivun määrää. Juuri tuo va...

Haluan takaisin lämpimään ja tien päälle. Juuri nyt ei työnteko nappaisi. Vihaan aikaisisia aamuja etenkin silloin, jos olen ollut edellisen päivän kokonaan töissä. Aah, eläköön työajaton työ!

Juttu on kirjoitettu YAD:n Street teamin tehtävä palautuksena. Olen Yad:sta kirjoitellut aikaisemminkin täällä ja täällä. (Linkeistä löytyy kahdella hakusanalla kirjoitetut tekstit, joten niissä on myös samoja juttuja.) "Tiivistettynä YAD eli Youth Against Drugs ry on sitoutumaton valtakunnallinen nuorten vapaaehtoistoimintaan perustuva järjestö, jonka tavoitteena on ehkäistä huumausaineiden käyttöä sekä vähentää niistä ja muista päihteistä aiheutuvia haittoja. YAD tarjoaa tukea päihteettömään elämään, päihteetöntä toimintaa ja tietoa huumausaineaiheesta sekä haastaa miettimään omia valintoja ja arvoja." YAD Youth Against Drungs ry Ja koska YAD oli jo toimintansa tiivistänyt hyvään pakettiin, kävin suoraan sen heidän sivuiltaan lainaamassa. Miksi keksiä pyörää uudestaan eikun.. Mutta se ei ollut nyt se pointti mistä halusin kertoa vaan eksyin täysin sivuraiteille. Noista aikaisemmista teksteistä näkee sen, että pääsin YAD:n matkassa pari vuotta sitten Kölniin,...

Meidäthän tunnetaan parhaiten siitä, että saatamme suunnitella reissujamme pitkään ja hartaasti. Menimme sitten minne tahansa, pitää tarkistaa alueen kätkötilanne ja ratkaista ratkaistavissa olevat mysteerit, niiin ja tietenkin miettiä kaikki ajoreitit ja se, että mitkä kätköt jäävät minkäkin reitin varteen. Tämä on meille tyypillistä, mutta kuitenkin luotevaa. Nyt on varmaa. Meillä on todella mahdollisuus lähteä ensi kuussa häämatkalle. Mutta minne sitä lähtisi? Äkkilähdöllä hinta tulee onneksi halvemmaksi. Vaihtoehtojakin on pilvin pimein. Yksi asia on kuitenkin varma. Lämpimään. Sinne haluamme molemmat. Toki kaupunkinlomakin viehättäisi juuri kätköjen vuoksi, mutta mutta.. Nyt haluan karkuun Suomen pakkasia. Canarian saaret houkkuttaisi. Miten näenkään mielikuvissa sen, kuinka vuokraamme kaksi pyöräisen ja huristelemma menemään pitkin katuja. Jostain syystä avasin ensimmäisenä geokätköily sivustot,, jotta näkisin missä olisi eniten kätköjä. Ja jotta vielä ehtisi ratkoa mysteeri...

Tämän viikon kuvahaaste osuus alkoi hyvällä uutisella. Kerrankin tuli luettua uutisista muutakin kuin vain otsikot. Uutisvirtaa kahlatessani silmiin osui synkkiä ja huonoja uutisia. Ja niitä tuntui vain riittävän. Yt-neuvottelut, Rautavaaran tragedia, suomalaisen pikkutytön kuolema ulkomailla jne. Kuitenkin löysin kuin löysinkin hyvän uutisen: vinkki ssynkkien syyspäivien piristykseksi. Mahtavaa! Ihanaa, että tälläisiä jaetaan ihan uutisissa asti. Oikeasti! Toinen kuva vei minut lapsuusmuistoihin. Ne piirretyt: Alfred J. Kwak, Matka maailman ympäri ja matka maan keskipisteeseen, Sandokai ja tietenkin kolme muskettikoiraa. Mitä muistoja virtasikaan mieleen, etenkin Alfredista ja Sandokanista. Näistä olenkin aikoinaan kirjoitellut enemmän tuolla vanhan blogin puolella. Miten paljon noista sarjoista nouseekaan hyviä muistoja mieleen. Ja mikä parasta näihin muistoihin on aina ihana palata uudestaan ja uudestaan. Vähän niin kuin silloin ennen vanhaan, jolloin leikki jatkui aina ...

Ehdinpä tällä viikolla nähdä pitkästä aikaa hyvän ystäväni. Emme olleetkaan tavanneet sitten häiden jälkeen. Onpas elämä siis ollut jälleen kerran varsin hetkistä, kun ei ole yhteistä aikaa löytynyt. Jotain kautta tuli puhetta rippikoulusta ja merkkien hakemisesta riparipassiin, sain kuulla, että olen kuulemma hakenut ystäväni passiin muutamia merkintöjä, jotta hän saisi jo passinsa täyteen. Kielsin tietenkin tapahtuneen. Itselläni ei siis ole mitään muistikuvia koko asiasta. Eikös se niin mene, että sitä mitä ei muista, niin sitä ei ole tapahtunut?  Kyllähän se hieman huvitti. "Ai sä et ehdi hakee niitä merkkejä? No ei hätää anna mulle passi niin mä voin sulle ne merkit nappaa." Olin siis varsinainen älypää. Tänä päivänä lähinnä ihmetyttää, että miten ihmeessä olen voinut saada ne merkit, kun olin kuitenkin k.o seurakunnan aktiivinuoria. Ihan käsittämätöntä. Tekisinkö tänä päivänä saman ystävän puolesta? En tiedä.. Riippuisi varmaan tilanteesta. Tosin jos kyse olisi r...

Mies tekee töitä, istun ja ihmettelen. Luen päivän lehdet, paketoin lahjat. Kuinkahan monta kertaa olen istunut tämän saman pöydän ääressä ja ihmetellyt ajan kulua ja maailman menoa. Kello on niin paljon, ettei kotiin kannata mennä kiusaamaan koiraa ennen kuin pitäisi taas lähteä liikenteeseen. Muistelen siis menneitä tämän saman pöydän ääressä. Kuinkahan monta kertaa olen tämän saman pöydän ääressä lukenut tenttiin tai kirjoittanut esseetä? En enää edes muista. Olen istunut tämän saman pöydän ääressä päätä pöytään hakaten niin englannin kuin ruotsinkin kirjojen kanssa. Nämä ihanat ihmiset ovat korjanneet kielioppivirheitä ja kertoneet miten sanat kirjoitetaan. He ovat yrittäneet saada minut ymmärtämään miten joku sana taipuu. Tämän saman pöydän ääressä olen lukenut psykologiaa ja sosiaalipolitiikkaa unohtamatta kirkkohistoriaa. Täällä on naurettu vedet silmissä ja juoruttu. Suunniteltu tulevaisuutta ja juotu kahvia. Iloittu yhdessä pienistäkin asioista. Tämän saman pöydän ä...