Tekstit

Näytetään tunnisteella siunaus merkityt tekstit.

Arjen teologiaa - Sinun puolestasi

Kirkon kellot kumisevat. Siinä on jotain rauhoittvaa. Tasainen syke ja rytmi: Dong, dong, ding. Se toistuu kerta toisensa jälkeen. Kutsuu koolle, kutsuu hiljentymään ja rauhoittumaan. Minä muiden joukossa jo tutuksi käyneessä koti kirkossa. Urkupillit viheltävät. Ilma kiertää niiden läp. Kirkonkellojen soitto loppuu ja urut alkavat soida. Alttarilla palaa kaksi kynttilää. Ja takapöydältä löydän kolmetoista kynttilää, Jeesus ja opetuslapset.  Havahdun ajatuksistani, kun pappi alkaa puhua. Rauhoittava ääni saa minut rentoutumaan ja tuntemaan oloni hyväksi. Juuri tältä kirkossa pitäisi tuntua. Olen tervetullut. Pappi pyysi minua muistelemaan ensimmäistä ehtoolllistani. Miltä kirkossa näytii, miltä tuntui? Miltä ympärillä tuoksui ja miltä leipä ja viini maistuivat? Ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä mitä ehtoollinen merkitsee minulle tänään. Ensimmäisen ehtoolliseni sain konfirmaatiossa. Kirkko oli täynnä ihmisiä ympäri Suomea. Kaikilla oli hienot vaatteet päällä ja j...

Arjen teologiaa - Kaikella on aikansa ja paikkansa

Välillä pysähdyn ihmettelemään maailman menoa ja kulkua. Saatan hetkeksi kadottaa ajantajun miettiessäni sitä, miten kaikki tuntuu aina välillä niin vaikealta siltä, ettei mistään taas saan kiinni millään. Toisaalta koen, että juuri nämä pysähdykset ovat ainakin minulle niitä kaikkein merkittävimpiä hetkiä.   Muistan ennen häitä etsineeni erästä minulle äärimmäisen tärkeistä henkilöä ties kuinka pitkään, kun ajan myötä oli kaikki yhteystiedot kadonneet ja jäljelle jäänyt vain nimi. Numerotiedustelun kautta löysin puhelinnumeron, mutten ollut ollenkaan varma, että olisiko se juuri se oikea vai kenties väärä numero. Kirjoitin siihen viestiin, että miksi viestin lähetin ja pyysin jo ennalta anteeksi häiriötä, jos viesti tulisi väärään numeroon. Pyysin vielä ilmoittamaan, että jos viestin saaja ei olisi  minun etsimäni henkilö. En saanut paluuviestiä.   Muistan varmasti lopun ikäni sen hetken, kun kesken työpäivän, riparikonsertin, puhelin ilmoitti uudesta vies...

Kohdattu - Arjen teologiaa

Kävin keväällä työmatkan aikana moikkaamassa perhetuttuja. Olin siinä lähtöä jo tekemässä, kun minulle sitten todettiin, että "katselin tuossa, että teille olisi perheenlisäystä tulossa." Kyllähän se vetäisi ilmeen vakavaksi ja hetken siinä sitten joutui miettimään, että mitä sitä vastaisi. Tuumasin siihen, ettei ole ja etten tiedä onko koskaan tulossakaan. Vastaanotto oli hyvin ymmärtäväinen. Toki olen aikaisemminkin puhunut asiasta, mutta vain läheisille ystävilleni. Tähän vanhempaan pariskuntaan on kuitenkin aina ollut tietynlainen luottamus. Nytkin he kuuntelivat kaikessa rauhassa kun avauduin aiheesta. Oli helpotus voida sanoa kaikki se ääneen. Sanoittaa oma kaipuu jollekin muulle kuin läheisimmille ihmisille. Tuntui hyvältä tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Lapsettomuus on niin vaikea aihe puhua. Ei siitä pidetä samalla tavalla meteliä kuin siitä, että vauva on tulossa. Monet jää varmasti yksin aiheen kanssa. Olen onnekas kun ympärillä on ihmisiä, joille...

Rakkauden lahja - Arjen teologiaa

Kesällä tuttavani soitti minulle, että tietäisinkö ketään joka voisi tulla toiseksi toimittajaksi heidän morsiusmessuunsa. Puhelimessa ollessani pää löi hetken tyhjään ennen kuin vastasin, että minulla on vapaapäivä ja seurakunnalle sopii ja on muuten ok, niin voin tulla jakamaan ehtoollista. Sain morsiusmessussa myös pitää puheen. Puhetta varten kävin pappien tapaan keskustelemassa vihkiparin kanssa. Olin ihan hukassa. En minä tiennyt mut minun pitäisi kysyä ja niinpä kyselin sitten kaikesta taivaan ja maan väliltä. Laitoin vihkiparin jopa kirjoittamaan muutamia vastauksia ylös, jotta minulla olisi jotain konkreettista mihin voisin tarttua. Puhetta kirjoittaessani muistelin kaikkea näkemääni ja kuulemaani. Muistan nähneeni ja kuulleeni syvän rakkauden kummassakin. Muistan erottaneeni selkeäsi sen, kuinka paljon tämä pari oikeasti rakastaa toisiaan. Jäin miettimään rakkautta ja sitä mitä se on. Rakkaus on lahja. Sitä ei voi kukaan ansaita. Toki toisen puolesta voi tehdä asioita,...

Hyvin harvoin...

Kuva
Hyvin harvoin olen yksin kotona yötä. Lähestulkoon aina se on niin päin, että minä olen se, joka on reissussa ja mies on kotona koiravahtina. Nyt kun toiselle tarjoutui mahdollisuus lähteä tien päälle, niin en todellakaan edes ajatellut sanovani poikkipuolista sanaa. Sinne se siis suuntasi meren taakse kahden yön reissulleen kätköjen perässä. Viettäköön laatuaikaa geokollegan kanssa. Ei se ole minulta pois, vaikka jo nyt onkin ikävä. Toisaalta mikä ihana vapaus tehdä vaikka mitä. Yleensä kun minun kotoa poissaolot kuluu työtehtävien merkeissä. Illalla kun sänkyyn pujahdin, kiskaisin miehen kaapista t-paidan. Se päällä on hyvä nukkua. Koiruuskin käpertyi tutulla tavalla polvitaipeisiin kiinni. Kai se odottaa, että mies tulisi kuitenkin yöllä kotiin. Etäisyys antaa tietyllä tapaa puhtia parisuhteeseen. Mikään ei ole mukavampaa kuin se, että tietää toisen tulevan reissusta kotiin tyytyväisenä ja onnellisena. Ja sitä paitsi kotiin on aina kiva palata. Sen olen omien reissujeni...

Loman jälkeen...

Uusin silmin töihin. Nimen muutos tuo hieman lisä haastetta työarkeen. Uusi s.posti ja ja sitä rataa. Laitteet ei halua toimia yhteistyössä. Siivoan kaappeja, juttelen ihmisten kanssa. Katson ihmisvirtaa. Rakastan työtäni. Rakastan sitä, että saan olla lasten kanssa ja touhuta. Saan leikkiä, askarrella ja pelata. Niin ja lukeakin saan työajalla. Enkä pelkästään satuja tai kertomuksia. Saan olla töissä juuri sellainen kuin olen. Saan edustaa juuri sitä arvomaailmaa mitä edustan. Kukaan ei arvojani kyseenalaista. Saan toimia itsenäisesti ja suunnitella. Saan toteuttaa suunnitelmiani. Olen halunnut tehdä tätä työtä niin pitkään. Joka päivä jaksan olla kiitollinen työstäni ja siitä, että minulla on ylipäätään työ. Niin ja vakituinen sellainen. Tällä viikolla olen laittainut melkein 400 kirjettä kuoriin. Kuoret olen sulkenut ja osoitelaput liimannut kuoren päälle. Jokaista kirjeen saajaa olen ajatuksissani siunannut.Odotan tätä syksyä. Uusia tuttavuuksia ja syksyn tuomaa elämää, vi...