Tekstit

Näytetään tunnisteella partio merkityt tekstit.

Joulukalenteri: 9. Luukku

Viime kesän jälkeen tulin siihen siihen tulokseen, että kielitaidolle on oikeasti pakko tehdä jotain, sillä jouduin sellaiseen tilanteeseen, jossa englannin kielen taitamisesta olisi ollut enemmän kuin hyötyä. Onhan se selvää, että jos leirille kokoontuu 17 000 ihmistä 45 eri maasta, ei siinä ihan oikeasti pelkällä suomella pärjää. Roihun jälkeen päätin tehdä asialle jotain. Otin itseäni niskasta kiinni ja Partiolaisten toisen kattojärjestön, Wagggs:n facebook sivuille laitoin kirjeenvaihto ilmoituksen. Sain useampia vastauksia ympäri maailmaa. Muutama kirje on löytänyt luokseni. Tiedän, että kirjeeni ovat menneet perille ja tiedän heidän lähettäneen kirjeen minullekin, mutta jostain syystä ne eivät ole perille tulleet. Kirjeiden avulla olen saanut tutustunut kahteen ihan huippu ihmiseen maailmalta. Ja mikä parasta, meillä on yhteinen kiinnostuksen kohde nimittäin partio. Partiossa pyöriessä ei koskaan voi tietää mitä eestään löytää. Koska jokin kaunis päivä on mahdollista, että n...

Elämä jatkuu ehkä joskus

Olen paljon pohtinut, että kuinka paljon haluan kirjoittaa siitä, miten kriisityön jälkeen itse selviää arjessa. Tietyt asiat jäävät mieleen ja nostavat tunteet pintaan mitä erikoisimmissa tilanteissa. Väistämättä toisinaan tulee mieleen, että teinkö kaiken sen mitä pystyin vai olisinko oikeasti voinut tehdä vielä enemmän. Jokelan tapahtumien jälkeen en ollut varma pystyisinkö koskaan toimimaan silloin kun akuutti kriisi on päällä. Roihulla tuli todellisuudessa testattua se, että sitä vaan alkaa automaattisesti toimimaan ja siinä hetkessä työntää omat tunteensa taka-alalle ja toimii siinä tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla, oli se oma rooli kriisitilanteessa mikä tahansa. Mutta entä sitten kun tilanne on ohi? Entä siinä vaiheessa kun joutuu syystä tahi toisesta palaamaan leirillä sattuneisiin asioihin, koski ne asiat sitten itse varsinaista kriisiä tai ihan muita asioita? Jokainen paluu leirin asioihin nostaa tunteet pintaan. Jokainen kerta, kun eteen tulee jotain mikä mu...

Ystäviä ympäri maailmaa

Olipa kesällä Roihu ja lähtipä sinne ihminen, jolla ei juurikaan kielitaitoa ollut. Harmitti ja välillä kiukutti. Olisi ihminen halunnut lähestyä kansainvälistä partioporukkaa, muttei kielitaidon puutteesta uskaltanut heille juurikaan jutella. Jäipä ihmistä harmittamaan leirin jälkeen. Kirosipa alaleiriään ihminen jo ennen Roihun alkua. Kansainvälisin alaleiri ja kielitaidoton ihminen. Tuo ihminen olen yllätys, yllätys minä. Olisin halunnut, muttei uskallus riittänyt ja sitten kun olisi ollut tarve ei vaan ollut saboja eikö ymmärrystä. Ymmärsin kielitaiton merkityksen ihan uudella tavalla. Ei vaan se, että pärjään arkipäivän keskustelussa vaan se, että pärjäisi myös tarvittaessa muutenkin. En osaa ruotsia, ja englantiakin vain auttavasti. Asia jäi Roihun jälkeen vaivaamaan. Päätin tarttua h...

Roihu takana, elämä edessä

"Kesä, Roihu, sä ja mä. Tässä ollaan yhdessä. Du och jag, you and me, alla ropa unity." Kesän odotetuin leiri on takana. Onneksi. Vaikka oli todella kivaa ja hauskaa, on oikeasti kiva olla jälleen kotona. Sain tutustua huikeisiin tyyppeihin, sain uusia ystäviä ja mahtavia kokemuksia. Sain kokea suurleirin tunnelmaa yhdessä 17 000 muun partiolaisen kanssa. Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa paljuun ja kuumailmapallon kotiin kokeilemaan miltä tuntuu käyttää "liekinheitintä". Pääsin rentouttavaan jalkakylpyyn ja nukuin teltassa pitkästä aikaa. Tein läjäpäin ystävännauhoja ja annoin niitä eteenpäin. Olin toisille tukena, tunteet pinnassa. Olen kuunnellut, lohduttanut, halannut ja ollut lähellä. Ymmärsin kielitaidon merkityksen. Koin riittämättömyyttä ja sitä, etten tehnyt tarpeeksi auttaakseni muita. Join kahvia ja paljon pepsiä sekä vissyä. Kävin leirisairaalassa ja kannoin laatikoita. Juoksin pitkin evon metsiä milloin minkäkin asian vuoksi. Kävin katsomass...

Aamun pikanen

Aah, neljän päivän vapaista on jälleen kaksi lusittu ja kolmas pyörähti käyntiin. Luksusta! Toki onhan tässä taas loman jälkeen ehditty töitä tekemään ihan reilulla kädellä. Katselin kalenteria ja havahduin siihen, että maanantaina starttaa taas partioviikko. Vuosi on vierähtänyt niin vauhdilla. Kohta pitää lähteä liikenteeseen, jotta ehtii kotikirkolle ajoissa. Lupauduin ehtoollisavustajaksi tälle päivälle partiokirkkoon. Kiva on mennä. Toivon vain, että ottaisivat rohkeasti uudistetun partiomessun käyttöön. Huomenna pitäisi taas mennä fyssarille näyttämään noita kolariniskoja. Joten onhan tässä kyllä ohjelmaa vapaille.

Eilen, tänään ja huomenna.

Kuva
Eilen aamulla nousin viiden aikaan ylös juoman mieheni seuraksi aamukahvit ja saattamaan hänet liikenteeseen. Kaikessa siinä tohinassa unohdin jopa kertoa, kuinka paljon rakastankaan häntä. Nyt oltaisiin viikko koiran kanssa kahdestaan kotosalla miehen kirmaillessa pitkin metsiä. Eilen vietin ihan mahtavan lapsettomien päivän  oman seikkailijani ryhmän kanssa metsässä yhdellä laavulla touhuten. Paistettiin tyttöjen kanssa makkaraa ja tehtiin nuotiolla suklaabanaania. Harjoteltiin jonglöörausta. Tosin vasta sen jälkeen kun jokainen oli ensin tehnyt ne pallot itselleen. Siinä kun tytöt yrittivät saada palloja liikkeelle oikealla tavalla, kysyttiin meiltä varovasti nuotiopaikan toiselta puolelta, että saiskos näyttää ja kertoa miten tuo onnistuisi. Ilman muuta oli meidän vastaus. Tytöt katsoivatkin silmät suurina pallojen sujuvaa liikettä. Kaiken kaikkiaan päivä oli ihan mahtava. Vaikka alussa näytti, että sää olisi ihan puhdas susi, niin lopulta saatiin retkelle mahtava ilma. Ko...

PTkisat - Löytöretki 2015

Kuva
Minun ei todellakaan ollut alunperin tarkoitus lähteä näihin partiontaitoisoihin mukaan. No tilanteet muuttuu. Aamulla hirveällä vaivalla kiskoin itseni sängystä ylös. Keitin kahvit, pakkasin repun ja join kahvin. Jätin miehen nukkuman. Se niistä yhteisistä suunnitelmista ja vapaa-ajasta. Perille päästyäni vastassa oli kaaos. Lapset juoksenteli miten sattui ja hetken jo katsoin, ettei tästä todellakaan tule mitään ja päässä pyöri vaan ajatus, että nukkumaan, nukkumaan.  Sitten löysinkin oman lippukuntani poppoon ja päivä pääsi alkamaan. Löytöretki 2015 - ilmoittautumisteltta Poikavartion mahtavat kisa-asut kruunasi lippukunnan logolla varustettu lippis. Tälläiset voitaisiin ottaa yleisesti meille käyttöön. Suosittelen heti välittömästi. Tehtäviä oli monenlaisia. Kuvasudoku oli ehdottomasti kaikkein vaikein. Poikavartio yritti kuitenkin siteästi ja keskenän keskustellen suoriutua haastavasta tehtävästä. Onneksi tällä kertaa ei matka ollut noin pitkä vaikka maastossa...

Täyttä Elämää - "Vammaisuus kuuluu partioon" Vieraskynässä Anu

Kirjoittajana Anu Autio. Juttu on julkaistu Pääkaupunkiseudun Partiolaisten piirilehdessä Hepussa (4/14). Tekstin julkaisuun on pyydetty lupa ja tämä teksti on osana Iltasanomien Täyttä Elämää -teemaviikkoa. Keväisessä Supersupe-tapahtumassa sudenpennut tutustuivat sisupartioon. Sisupartiolaisia ovat partiolaiset, jotka tarvitsevat erityistä tukea partiossa vamman tai pitkäaikaissairauden tai muun ominaisuuden takia. Vaikka käsitteenä sisupartio oli valtaosalle lapsista vieras, oli vammaisuus heille jotenkuten tuttu ilmiö. Ehkä vastoin ennakko-oletuksiamme lapset eivät vierastaneet vammaisuutta teemana, vaan moni innostui puhumaan aiheesta saadessaan rastiohjeita. ”Hei mä osaan jo viittoa!” ”Toi on sokeiden kirjoitusta.” ”Mun serkku on kehitysvammainen.” Keskustelunaloittajina toimivat rastilla jaetut pistekirjoitusaakkoset ja viittomavihkot. Osa nappasi materiaalit käsistä, niin paljon ne kiinnostivat. Monelle lapselle viittomat, etenkin sormiaakkoset olivat tuttu...

kiirekiirekiire..

Kalenteri huutaa punaista. Yritäpä siinä sitten sovittaa sinne kaikki tärkeät ja vähän vähemmän tärkeät asiat. Niin ja ne pitämättömät vapaapäivätkin pitäisi sinne sijoittaa ja lomat. Nautin toki omasta työstäni jja en vaihtaisi sitä mistään hinnasta. Työni vuoksi olen vain alkanut vihaamaan kevättä.. En vihaa kevättä siksi, että kuraa ja hiekkaa on jälleen joka paikassa. Niin ja kohta alkaa vielä karvanlähtökin koiralta. En vihaa kevättä senkään vuoksi, että luonto alkaa pikku hiljaa heräämään henkiin ja valon määrä lisääntyy päivä päivältä. En vihaa kevättä siksi, että juuri nyt tuolla on synkkää, kosteaa ja kylmää. Vaan vihaan kevättä siksi, että joka vuosi kalenteri huutaa punaista juurikin näillä kohdin. Toki tässä kuussa alkaa taas vapailla ja muutamalla vuosilomapäivällä rytmitetty vapaajakso, mutta ne työt mitä sillä ajalla on täytyy hoitaa taas jossain toisessa kohtaa. Yritän löytää kalenterista paikat kaikelle sille työlle, joka pitäisi tehdä. On palaveria ja muuta. Tunt...

Akela, Sampo, Luotsi, Seppo...

Ilmoittauduin tuossa vuoden alussa momu akela/sampo kursille. Tosin enpä voisi oikein mitään muuta vaihtoehtoa ajatellakaan töiden vuoksi. Kurssi koostuu neljästä tapaamisesta ja noh.. Pääsin eilen ja olin myöhässä ja pääsen viimeisellä kerralla. Niin ja yritän ehti ensi kerralla. On hieman sellainen sampokurssi -kirjekurssilla fiilis. Syksyllä olisi vielä tarkoitus ilmoittautua MoMu-PJ -kurssille, jos sellainen tulee. Juoksin tai siis autolla kurvasin töistä suoraan kurssille. Tai oikeastaan eteneminen on tietyllä tapaa verrattavissa etanaan, sillä ruuhka. Tiedät varmaan tunteen, jos seisot kymmenisen minuuttia yksissä ja samoissa liikennevaloissa.. Sen jälkeen oli vielä parkkipaikan metsästys, jossa muuten Helsingin tapaan keski, ja juoksu jalkaa partioasemalle. Siellä törmäsin tuttuihin ja olin eksyksissä. En meinannut sitten millään löytää oikeaa huonetta. Tähän päteekin hyvin tämä kolmas kerta toden sanoo. Piti paikkansa nimitääin nytkin ja pääsin istumaan ja hetkeksi hengähtäm...

Ainekirjoitus 2015 - Jos olisin tiennyt...

Kuva
  Jos olisin silloin nuorempana tiennyt kuinka paljon partio voikaan antaa, olisin varmaan etsinyt toisen lippukunnan lopettamisen sijaan. Aloitin partion kolmannella luokalla ja olin vuoden yhden lukuvuoden toiminnassa mukana. Siihen aikaan oli partio-ohjelmassa vielä vertaisjohtajuus vahvasti mukana ja seuraavana syksynä eräästä luokkakaveristani olisi tullut vartiomme johtaja. Emme tulleet koulussa toimeen keskenämme, joten minun oli helppo tehdä päätös partion lopettamisesta. Viime vuoden alussa liityin takaisin partioon työni houkuttelemana. Olin saanut rauhassa tutustua uudestaan työni puitteissa partioon, sen hyötyihin ja haittoihin. Tiesin sen, että monet lippukunnat kokivat vahvaa aikuispulaa toiminnan turvaamiseksi ja löysin itseni yhtenä sisu-vartion johtajana. Nautin suunnattomasti noiden lasten kanssa olemisesta ja partiotouhuamisesta. Pidin siitä, että partio-ohjelma oli monipuolinen ja mahdollisti harrastamisen ihan uudella tavalla. Lapsuudessani lippukuntani...

Tarina nimen takaa: Voikku

Kuva
Seppo-merkki partiopaitaan Teen sellaista työtä, johon partio kuuluu vahvana osana. Voisin sanoa olevani onnekas tämän suhteen. Onhan tuo omalla tavallaan ihan kiva yhdistää työ ja harrastus ja mikä parasta tällä hetkellä se toimiikin oikein hyvin. Huomattavasti helpotti kun vaihdoin syksyllä sekä lippukkuntaa että partiopiiriä. En enää harrasta samalla alueella kuin missä teen töitä. Työn puolesta sain koulutusta siihen, kuinka kohtaan partiolaisia ja hoidan heidän asioitaan. Tuo koulutus oli tänä vuonna ja nyt kun olen vihdoin ja viimein saanut kaikki tuon seppo-kurssin tehtävät palautettua, voin täälläkin sitä hehkuttaa. Aloittaessani työt tässä paikassa, jossa nyt olen, sain partiotyön toiseksi työmuodokseni. No sehän vei oikein urakalla mukanaan ja vuoden päästä, siitä kun olin aloittanut työt, liityin mukaan partioon uudestaan. Niin siis olin joskus kolmannella luokalla partiossa sen yhden vuoden. Partiossahan on hyvää se, että se oikeasti imaisee helposti mukaan ja sitä v...

Se tunne..

Kuva
.. on nimittäin ihan hirveä kun tajuat yhtäkkiä, että yksi lapsi puuttuu ja sitä ei näy missään.. Meillä oli siis partionretki viikonloppuna. Minun omassa ryhmäsä on kymmenen aivan mahtavaa lasta. Lauantaina nuotiolla luona ollessa yksi vain hävisi. Hetken sai siinä päätään raapia ja tutkia. No eihän se pitkälle ollut mennyt, onneksi ja nopeasti löytyi. Ilmeisesti porukkaa oli hänen mielestään niin paljon, että hieman ahdisti. Tai se tunne,  kun aamulla heräät ja tajuat, että lapset ovat täysin hereillä ja kello ei ole vielä edes seitsemää. Aah.. Mikä ihana talviaika. Miksi juuri nyt? Eihän ne lapset siitä uudestaan enää nukahtaneet mihinkään. Jokaisella oli jokin asia hukassa aina jossain välissä. Mä nyt olin vaan ihan pihalla. Tosin sekään ei taida olla mitenkään uutta. Jokainen lapsi saatiin kuitenkin retkeltä kotiin. Eniten oikeastaan harmittaa se, ettei lupauksen anto jäi minulta välistä. Noh kohta ne antavat jo seuraavan lupauksen ja toivottavasti silloin pystyn olemaa...

Ihmettelyä..

Johan tässä ollaan tovin verran oltu jo kotonakin, mutta en ole vain ehtinyt istumaan alas ja kirjoittamaan kaikkia niitä päässäni risteileviä ajatuksia mihinkään ylös. Kyllä koulutus oli jälleen antoisa. Jälleen koen entistä suurempaa innostusta partioon. Niin lippukuntani huiviinkin on tullut ihan toisenlainen fiilis. Se tuntui omalta ja sen kautta tunnen kuuluvani oikeasti johonkin. Kurssilla puhuttiin myös lasten pettymyksistä ja niissä tilanteissa peilinä olosta. Jotenkin edelleen olen sitä mieltä, että suurimmat pettymykset pitäisi lapsen kanssa pystyä käymään läpi. Etenkin silloin kun ollaan ns. Kasvattajan roolissa. Niin minähän en kuulemma voi vielä ymmärtää kun ei minulla ole lapsia. Ja ymmärtäisin kyllä sitten kun niitä on. Jotenkin ajattelen, että kun temperamenttiselle lapselle ollaan peilinä niissä pettymyksissä ja hieman siitä puhutaan se tekee pettymyksen siedon lapselle helpommaksi. Ja samalla lapsikin oppii sen, että elämässä tulee niitä pettymyksiä eteen ja et...

Välillä täytyy lähteä, jotta voi tulla takaisin

Jälleen olisi kurssiviikko edessä. Laukku on pakattuna ja se odottaa keittiön lattialla tien päälle lähtemistä. Lähden mielelläni. Tällä kurssilla käydään mielenkiintoisia asioita partiotyöstä ja meillä on myös ihan huippu porukka, jossa on sama henkisiä tyyppejä koolla. Edellisestä kurssijaksosta jäi hyvä fiilis. Nyt saattaa olla kurssin virallisesti päättyessä hieman haikeakin hetki. Näkeekö näitä tyyppejä enää? Ja vaikka on jälleen kiva lähteä, on kotiin paluu sitäkin hienompaa. Parasta tällä kurssilla on se, että olen saanut lisää intoa omaan työhöni, tutustunut uusiin ihmisiin ja kipinäni partiolle on syttynyt entistäkin vahvemmin. Minä saan olla mukana juuri sellaisena kuin olen. 

Syksy

Juu-u.. Kyllä se on nyt saapunut. Viime yöksi joutui jo laittamaan peiton pussilakanan sisälle. Ja tänä aamuna iski kylmä ilma vasten kasvoja. Niin ja ulkona on kylmää ja kosteaa. Ei kiva. Tai se kylmyyskään niin haittaa, mutta se kosteus. Parastahan tässä kaikessa on se, että saan taas polttaa kynttilöitä, ilman, että kukaan ihmettelee, että miksi tai voi keittää kumpillisen glögiä. Glögiä saa vain hetken odottaa, että tulee taas kauppoihin myyntiin. Viime päivät on mennyt tehokkaasti partion merkeissä. Olen urakoinut kurssitehtävien kanssa ja nyt näyttää siltä, että toinenkin valmistuu ihan näinä päivinä. Onneksi. Tänään olisi taas vuorosssa kokeen eteen istumista ja näpyttelyä. Koska kyseessä on partiotyön kurssi eli seppokurssi, voin tehtäviä onneksi tehdä työajalla. Puolensa siis kaikessa. Mutta olen siis perehtynyt partioluopaukseen ja tarpojien ihanteisiin. Niin ja siis muutenkin kuin vain lukenut, että mitä ne ovat ja mitä niissä sanotaan. Olen mennyt pintaa syvemmälle. Sai...

Ihana arki!

Kun viikonlopun on puuhastellut erinäisten asioiden äärellä on oikeasti mukava palata töihin. Kurssitehtävien deadlinet tulee vyöryten päälle aika hurjaa vauhtia. Toki tässä on vielä huomat kaksi viikkoa aikaa, mutta lähinnä eniten jännittää, että mistä ihmeestä saan revittyä riittävästi aikaa niiden tekemiseen. Neiti Viimetippa... Tai siis Rouva Viimetippa on taas vauhdissa. Odotan kyllä tuon kurssin loppujaksoa. Meillä on niin hyvä porukka sitä tekemässä. Niin ja kaikki kurssi tarvikkeetkin on hukassa.. Noh ehkä minä löydän ne jostain sitä ennen.. Ei minun kyllä pitänyt Seppo -kurssista kirjoittaa. Vaan siitä kuinka mukavaa on se, että on taas maanantai. Siis oikeasti. Jos tänään ehtisimme miehen kanssa yhdessä kauppaan, kun ne on auki sinne yhdeksään. Ja kerrankin ehdimme viettämään yhdessä hieman aikaa. Niin että maanantaikin voi olla ihan hyvä päivä. Niin tai katsotaan sitten työporukan virkistymisen jälkeen, kuinka hyvä tämä maanantai todellisuudessa on.

Uusi alku

Viime keväänä kun aloitin partion monen, monen vuoden jälkeen, ihastuin aivan kokonaan. Partio aukesi mulle ihan eritavalla. Kevään mittaan kuitenkin sattui ja tapahtui kaikenlaista ja lopputulos oli selvä. Minusta tulisi "loikkari". Eikä vain lippukunnan vaihdon osalta vaan myös piiri tasolla. Olen uuden lippukunnan väkeä tavannut kerran. Huikea porukka. Ottivat avosylin vastaan tälläisen "loikkarin", olet mukana silloin kuin pystyt -asenteella. "Meille mahtuu kaikki mukaan" oli selkeä viesti. Tänään saan edustaa ensimmäistä kertaa uutta lippukuntaa. Teen sen mielelläni. Kerrankin olo oli sellainen, että tulin kuulluksi juuri sellaisena kuin olen. Ja minulle oli tilaa. Toivon suuresti, että avoin ilmapiiri ei tällä kertaa lopu tähän. Toivon, ettei uudessa lippukunnassa aloiteta heti muiden mustamaalaamista. Toivon löytäväni tästä lippukunnasta oman paikkaani, jossa toimia ja olla mukana. Uudet tuulet. Ne tekee ihan hyvää. Joskus on hyvä lähteä ja ets...

Ammattitaidoton

Kuva
Nukuin kyllä yön yli ja yritin oikeasti päästä tämän yli. Joku kotiäiti avautui tuli eilen minulle, ettei minä osaa hänen mielestään olla syvästi kehitysvammaisten lasten ja nuorten kanssa. Paskat nämä muksut mitään syvästi kehitysvammaisia ole, hän ei ole sellaista varmaan nähnytkään. Niin olenhan ollut töissä kehitysvammaisten asuntolassa, rippileirillä avustajana ja down on ollut lievin mitä mulla leireillä on ollut ja silloinkin ei ollut leirin helpoin nuori ja olin ensimmäistä kertaa. Olen pitänyt aikuisten kehitysvammaisten toiminta kerhoa, mutta olen ammattitaidoton sisupartion johtajaksi. Tämän kaiken sanoo minulle ihminen, joka makaa päivät himassa ja retkellä ei katso lasten perään vaan keskittyy muihin johtajiin. Arvostin ihan sika paljon. Tämä vaan tietää minun kohdallani sitä, että partio toiminta jää tuossa lippukunnassa. Minä en voi jatkaa tuollaissa lippukunnassa, jossa minun ammattitaitoani aliarvioidaan noin. Sisuryhmä kaiken lisäksi oli vaan mun juttu. En mä v...