Rapatessa Roiskuu

Lapsettomuus on pelottavaa. Entä jos tämä on jotenkin pysyvä tila? entä jos en oikeasti voi saada lapsia? Onko meillä voimia lähteä sitten johonkin adoptioprosessiin? Entä sitä ennen kaikki ne hoidot? Kaipuu tuntuu kasvavan päivä päivältä vain suuremmaksi. Haluaisin jo olla äiti. Haluaisin olla jotain enemmän kuin vaimo tai nainen. Toki miehen kanssa on puhuttu omasta lapsesta aina adoptioon asti ja emme ole adoptiota todellakaan sulkeneet pois, mutta mutta.. Kuinka pitkään minun täytyy odottaa? Lapsettomana sitä kokee olevansa jotenkin vajaa. En kuulemma voi ymmärtää moniakaan asioita, koska minulla ei ole lapsia. En voi ymmärtää ja siksi minut on helppo sysätä monista asioita sivuun. Kaikkein paras oli aikoinaan, kun minut sivutettiin kahvipöydässä kokonaan sillä, että muut puhuivat kestovaippojen imukyvystä. Niin.. Enhän minä voinut osallistua keskusteluun, koska minulla ei ollut lapsia. Jotenkin aina välillä tuntuu, että työyhteisö asettaa hieman paineita. Koska minulla ei o...

Pääsin aikoinaan arvioimaan Anna Pihlajaniemen Adoptiomatkaa. Muistan sen tunteen, kun lähes painolämmin kirja putosi postiluukusta sisään. Ihastuin, rakastuin ja luin sen kerta istumalta läpi. Olimme näihin aikoihin puhuneet miehen kanssa siitä riskistä, ettei voitaisi ehkä saada omia lapsia ja samalla puhuneet mm. adoptiosta vaihtoehtona. Kuitenkaan silloin ei mikään ollut ajankohtainen, kun koulukin oli mulla vielä kesken. Tämä kirja on minulla hyllyssä ja siitä on tullut jotenkin  tärkeä, omalla tavallaan. Toivoisin olevani yhtä rohkea kuin Anna. Toivoisin itse uskaltavani puhua yhtä avoimesti. Arvostan Annan kirjoitustaitoa yli kaiken. Ja suosittelen tätä kirjaa edelleen lämpimästi luettavaksi ihan kaikille. Tässä vielä kirja-esittely, jonka tein tuosta kirjasta silloin, kun se postiluukusta kolahti lattialle. Kirja, jota ei malttaisi kädestä pois laskea. Se imaisee mukaansa. Uppoudun syvemmälle. Haluan tietää lisää. Kirja on niin taidokkaasti kirjoitettu, ettei sen...

  Kirja projekti seisoo taas. Ei se vaan etene, vaikka kuinka yrittää. Siispä piti hankkia vähän inspiraatiota kirjoista sekä suklaasta. Kamalintahan tässä on se, etten edes oikeasti tykkää suklaasta tai siis se on lähinnä vaan niin ällö makeaa. Tosin lipas jännä huomata, että tumma suklaa on muuten oikeasti aika hyvää.  Siis. En siitä ispiraatiosta tiedä, mutta suklaan avasin. Enkä muuten saanut kirjaakaan auki, vaan päädyin yllätys, yllätys Netflixiin katsomaan Reiginiä. Joten hups.. Enkä muuten saanut kirjoituslehtiötäkään auki, vaikka kaivoin jo kansion esille. Noh katson sitä sitten ehkä viikonloppuna uudestaan, kun olisi kolmipäiväinen viikonloppu kerran tiedossa.